Jokainen saavutus alkaa päätöksestä yrittää

Ihana hiljaisuus kotona. Jälkikasvu viettämässä sunnuntai-iltapäivää leffassa. Aikaa taas omille ajatuksille ja mietteille. Lempparimusiikkia taustalla ja pussillinen liitulakuja vierellä. Elämä <3

Taas eletään sitä aikaa kuukaudesta, kun tekee mieli pohdiskella asioita syvällisesti, käydä välillä siellä menneissä pohjamudissa ja kivuta sieltä takaisin tähän päivään. 

Mitä kaikkea on reilun vuoden aikana oikeasti tapahtunut, miten ne asiat loksahtelivat jokainen omaan uomaansa ja löysivät omat paikkansa. Ja mitä ne antavat tänään.

Painonpudotusprojekti tuli viime viikolla valmiiksi. Tavoitteena ja salaisena haaveena oli päästä alle 70 kilon ja mitä se vaaka näyttikään, 69.9 kg. Sata grammaa alle sen 70 kilon, mutta se riitti. Aika moni tietää sen, miten kilpailuhenkinen olen, joten se, että voitin itseni tässä kilpailussa, antoi ihan mielettömät fiilikset. Se tunne, että onnistuin tässä, oli jotain niin merkittävää itselleni. Sen kunniaksi ostin pienen kakun, koska olin sen ansainnut. Toki sitä pientä kakkua syötiin perheen kesken monta päivää. Ei ole mikään vaihtoehto kerätä niitä tiputettuja kiloja takaisin, mutta elämästä pitää pystyä myös nauttimaan. Mitään en halua itseltäni kieltää, kunhan pysytään kohtuuksissa. Sitähän se painonhallinta parhaimmilaan onkin. 

Muutenkin on ollut fyysisesti ja psyykkisesti ihan mielettömän hyvät fiilikset. Musta on ollut jotenkin ihan älyttömän mukavaa olla nainen viime aikoina. Se lupa nauttia omasta naiseudesta, hyvästä olosta ja onnesta on varmasti näkynyt ulospäin. On mukava laittautua ja on oikeasti hienoa kävellä ryhdikkäänä ja tyytyväisenä omaan peilikuvaansa. Se on sellainen itselleni ihan äärettömän merkityksellinen saavutus. Siitä olen vilpittömästi ylpeä ja arvostan itseäni siitä, että suoriuduin tästä tehtävästä. 

Töissä menee myös hyvin. Vajaa vuosi elämyksellistä menoa, joka antaa minulle paljon. Tiedän olevani hyvä työihminen ja tiedän myös sen, että omaa osaamistani ja panostani arvostetaan. Ne asiat merkitsevät todella paljon. Työmotivaatio ei voisi olla yhtään tämän parempi, kuin se itselläni tällä hetkellä on. Vaikka tekemistä on paljon, nautin jokaisesta hetkestä. Huomaan omaavani jonkinaseteisia työnarkomaanin piirteitä itsessäni, mutta en koe niitä rasitteena. Niin kauan kun kaikki tuntuu hyvälle ja tuloksia tulee, olen laskematta työtuntejani. 

Suuria onnentunteita saa aikaan myös se, miten tiimini yhteishenki on parantunut ja tulokset sen myötä. On aivan älyttömän upeaa illalla keskustella skypessä nuoren työntekijän kanssa, joka tuulettaa aivan mielettömän upeita myyntituloksia. Meillä on niin mieletön yhdessä tekemisen meininki nykyään, että oikeasti muutama yritys voisi olla vähän kateellinen tästä. 

Suhderintamalla kaikki ennallaan. Kesä tulee olemaan haasteellinen aika meidän kahden kannalta, työkiireet vievät molempia vähän eri suuntiin ja asettaa tietenkin omat haasteensa kaikkeen. On hetkiä, jolloin tuntuu, että sen toisen osapuolen paikka olisi juuri sillä hetkellä vieressä, mutta se vierelläolo ei olekkaan mahdollista. Tällainen suhde vaatii kovaa työtä ja sitoutumista molemmilta. Se, ettei asioista voi puhua aina kasvotusten on haastavaa. On päiviä, jolloin tuntuu hakkaavansa päätä seinään, mutta sitten taas toisaalta, pitkään yksin olleena, tämä on erittäin toimiva ratkaisu tällä hetkellä,. En tietenkään voi tai halua kuvitella tilannetta, että muutaman vuoden päästä tilanne olisi ennallaan välimatkan puolesta siis. Tällaisenkin suhteen saa varmasti toimimaan, kun kaukosuhteen päättymiselle on päivämäärä, vaikka päivämäärä seuraavalle tapaamiselle, enää kymmenen päivää tai enää kaksi kuukautta. Uskon, että jos voi vaikka laskea päiviä seuraavaan tapaamiseen, jaksaa paremmin nähdä vaivaa suhteen toimivuuden eteen.

Tällaisessa suhteessa osa sanoista on varmasti vain lupauksia, joiden toteutumista kukaan ei voi taata. Elämä tietynlaisesssa illuusiossa ei välttämättä vie eteenpäin, joten pitää elää nyt, ei huomenna. Ja sen fyysisen läheisyyden korvaaminen whatsuppilla tai puhelinsoitolla on rankkaa, mutta sitten taas toisaalta, niiden jälkeen se pieni halaus on merkityksellinen.

Tälläinen suhde vaatii paljon keskustelua ja pelisääntöjä, keskustelua siitä, mikä on päämäärä ja mitkä ovat ne toisen odotukset. Mitkä ovat meidän tulevaisuuden suunnitelmamme ja menevätkö ne toiveet yhteen, mitä me yhdessä haluaisimme? Jännityksellä jäämme seuraamaan. 

Mutta sen tiedän, että jokainen saavutus alkaa päätöksestä yrittää. 

Kiitos Ystävä

Tänään on taas sellainen päivä, ettei ihan tiedä miten päin olisi oltava. Kaikki tuntuu niin jumalattoman hyvälle. Asiat ovat mallillaan. Tänään olen jotenkin vain huomannut sen, että oikeasti hyviä asioita tapahtuu, hyviä ihmisiä on olemassa ja vaikka maailma on välillä julma, hyvät ystävät tekevät siitä niin paljon paremman paikan. Pyyteetön ystävyys.

Mun piti niin lähteä jumpille ja lenkille, mutta onnistuin jotenkin niksauttamaan kinttuni, että pelkkä kävelykin tuottaa tuskaa, joten on ollut hyvä syy vain maata, mietiskellä ja fiilistellä. Kelata niitä hyviä asioita, joita tapahtuu.

Ihan ensimmäisenä mä haluan kiittää mun parasta ystävääni Mikkoa, maailman parasta ystävää. Aika moni tietää meidän yhteisen menneisyyden, joka muutti kuitenkin muotoaan aikoja sitten. Kaikesta huolimatta meidän tarinamme jatkui, ystävinä. Itselläni ei ikinä ole ollut Mikon kaltaista ystävää. Sellaista pyyteetöntä auttamista ja vilpittömyyttä ei kovin monesta ihmisestä hevin löydä. Jos apua tarvitsee, ei tarvitse häpeillen sitä pyytää. Ihminen, jolla on varmasti sydän paikallaan. Ihminen, joka ymmärtää jopa minun oudon mielenlaatuni ja huumorini. Ihminen isolla Iillä. Ihminen, jota todella arvostan ja kunnioitan. Ihminen, jonka ystävyydestä saan tosissani olla ylpeä ja onnellinen.
Ihminen, josta pelkäsin joutuvani luopumaan muutama vuosi sitten kaiken sen sairastamisen aikana. Ihminen, jonka en ikinä soisi poistuvan elämästäni. Kiitos Mikko.

Sitten mä olen suunnattoman kiitollinen niistä ystävistä, jotka ovat viime aikoina tulleet mukaan lasteni arkeen. On jotenkin niin ihana huomata näistä nuorista se, miten heistä jokainen pitää toistensa puolta. Näissä ystävissä on tosissaan nähtävissä se yhteisen tekemisen meininki, yhteinen ihana arki töineen ja biletyksineen, mutta kaikki hoidetaan niin fiksusti. Yksi tyttäreni ystävistä halusi yllättää tyttären totaalisesti, halusi mennä henkiseksi tueksi yliopiston pääsykokeisiin, halusi yllättää ja osoittaa kiitollisuutta toiselle niistä asiosta, joita tämä oli hänen eteensä tehnyt. Sitä on oikea ystävyys. Olen niin iloinen, että omien fiksujen lasteni elämään on tullut yhtä fiksuja kavereita. Kavereita, jotka hyväksyvät jopa minut. Mitä siitä voi sanoa? Kiitos. Arki ja juhla on hienoa, kun se koostuu välillä isommasta perheestä.

Sitten mä olen iloinen myös mun uusista ystävistä, uuden suhteen mukanaan tuomista ihmisistä. Vaikken ole jokaista edes tavannut, olen nähnyt, mitä perheen eteen tehdään. Mitkä ovat niitä tärkeitä asioita sisarusten ja vanhempien välillä. Yhteinen tekeminen ja vilpitön auttaminen. Ja oikeasti tuntuu siltä, että näiden ihmisten kanssa voisin tulla toimeen.

Nyt tuntuu niin hyvälle. Mä en ole varmasti ystävänä se kaikkein kiitollisin tapaus. Aina ei vain ole aikaa, aina ei vain jaksa eikä aina vain kertakaikkiaan ehdi. Mutta tiedän, että minulla on paikka jokaisen elämässä. Se riittää tällä hetkellä. En ole pystynyt paljoakaan antamaan viime aikoina ystävilleni, omassa minässä on ollut tekemistä ja olen sen tehnyt silläkin uhalla, että jostain joutusin luopumaan. Minulle on ollut niin tärkeää tulla omaksi minukseni ja nyt minäkin olen valmis.

Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki on valmista sen uuden ihmeellisen oppimiseen, nauttimiseen ja onnellisena olemiseen. Elämääni kuuluu hienoja ihmisiä, lasteni elämään kuuluu hienoja ystäviä.

Totta on se, että välillä minua on pelottanut. Pelottanut ne tunteet, joita huomaan itsessäni. Ihastumista, rakastumista? Mutta pakoon ei ole syytä lähteä. En usko, että historia kovin montaa kertaa toistaa itseään, on pakko uskaltaa. Pelko siitä, että mitä enemmän me saamme, sitä enemmän meillä on menetettävää? Mitä enemmän joku ihminen merkitsee, sitä enemmän kai tämän ihmisen menettäminen pelottaa. Muttta totuushan on se, että ketään ei voi pettää enempää kuin itseään.

Annetaan jokainen itsellemme lupa olla onnellisia.

Valmistumista ja parisuhdestatusta

Muutin parisuhdestatukseni sinkusta parisuhteessa olevaksi kuluneella viikolla, uskoisitko?

Pitkään sinkkuna eläneenä, se oli oikeastaan ihan hauska tehdä.
Toki näin vanhempana asioilla on tosi monta pointtia. Statusta ei päivitetty sen takia, että hei, katsokaa, mä en ole enää sinkku tai että hei, mä oon alkanut seukkaamaan.
Itselleni on aina ollut tärkeää se, että parisuhteessa ollaan luotettavia, uskollisia ja kunnioittavia toista kohtaan. Jotenkin tuntui, että vaikka olemme vasta tutustumisvaiheessa, on hienoa kertoa, että olen löytänyt ihmisen, johon haluan tutustua ja silloin kun näin tehdään, eli siis opetellaan olemaan yhdessä, haluaisin, että se tietynlainen sitoutuminen olisi jo alkumetreillä molemminpuolista. Opetellaan tuntemaan toisemme, tapamme, arvomaailmamme jne. ja opetellaan tuntemaan ne yhdessä, parisuhteessa. Monimutkaisesti selitetty, mutta koita ottaa selvää.
Vaikka kaikki on uutta ja ihmeellistä, on oikeasti ihan kiva huomata, että sitä uskaltaa antaa itselleen ja toiselle mahdollisuuden. Ikinä ei voi tietää, mitä tästä tulee. Pienin köpöttävin askelein eteenpäin ja päivä kerrallaan. Toivottavasti onnellista loppua kohden. Elämä on kuitenkin ihmisen parasta aikaa, eikä ketään ihmistä ole varmasti tarkoitettu yksin elämään. Asioiden ja joskus arjenkin jakaminen on hieno asia. Mutta kaikelle pitää  antaa oma aikansa. Hääkellot eivät kilkata enkä ole vielä päättänyt sitä, minkälaisen sormuksen haluaisin.

On mukava huomata, että niistä omista peloista ja ennakkoluuloista huolimatta näille tunteille on sijaa. Joskus on mukava huomata kaipaavansa toista, on mukava leijua ihmeellisissä atosfääreissä tai muuten vain kävellä eteenpäin sellainen typerä virne naamalla. Eikä yhtään haittaisi se, että tunteet kasvaisivat entisestään. Voisin ehkä jopa sopeutua siihen, että joku oikeasti tykkää minusta :)

Omat tärkeät ihmissuhteeni eivät tule muuttumaan suhdestatuksen vuoksi. Minulle tärkeät ihmiset tulevat pysymään arjessani, huolimatta siitä, missä leijuisin. Toivoisin niin, että minulle tärkeät ihmiset tulisivat olemaan tärkeitä myös toiselle.

Hirveän paljon tuli myös onnitteluja ja tsemppiviestejä. Kiitos niistä jokaiselle. Onnea ei voi koskaan olla liikaa ja sitä on kiva toivottaa kavereille.

Muitakin mukavia asioita tapahtui, keskimmäinen lapsistani valmistui eilen ammattiin. Tunnen suurta kiitollisuutta ja onnea siitä, että pojan asiat ovat mallilllaan. Tutkintopaperit auttavat oman tulevaisuuden suunnittelussa ja antavat turvaa työelämää varten. Pojalla on siinä suhteessa vielä käynyt onni, että työpaikka on ollut jo jonkin aikaa vakituinen, eli nyt koulun päätyttyä, poika pääsee vähän paremmalla palkalla jatkamaan töitänsä. Se on melkein lottovoitto. Olen onnellinen lapseni puolesta.

Elämä näyttää parahita puoliaan enkä potki vastaan. En.

Pikkumustaa ja punaa

Mun piti käydä nukkumaan, mutta uni ei vain tule. Paljon on tapahtunut asioita. itsessäni. Asioita, joiden tiesin olevan edessä, mutta kuitenkin asioita, joihin en ole muka ollut valmis.

Naiseksi uudelleen kasvaminen on ottanut koville. Ei tämä helppoa ole ollut, vaikka kaikki on tuntunutkin kovin hyvälle. Ja nyt kun ollaan siinä valmiuden pisteessä, tulee välillä vähän sellainen paniikkifiilis, olenko ansainnut tämän? Saanko tuntea tällä tavalla? Ja onko minulla lupa nauttia?

Mulla on tällä hetkellä niin hyvät fiilikset. En uskonut sitä, että voisin vielä tällä tavalla tuntea. Jotenkin tuntuu siltä, että ne "pimennossa" vietetyt vuodet tulevat nyt moninkertaisina takaisin.
Mä olen niin tyytyväinen olotilaani ja tuntuu ihan siltä, että musta voisi pian tulla vaikka puiden halaaja, koska kaikki tuntuu niin hyvälle.
Ja hyvälle tuntuu myös se, että olen uskaltantut antaa muille ihmisille mahdollisuuden tulla lähelle. En tarkoita nyt fyysisesti vaan sitä, että olen valmis jakamaan asioita muiden kanssa. Ja parasta on se, että se tuntuu luonnolliselta ja hyvälle. Tätä olen selvästi tarvinnut.

Ja ihanaa on myös se, että on asioita, joiden eteen kannattaa nähdä vaivaa. On mahtavaa saada kutsuja tilaisuuksiin ja pääset miettimään sitä, mitä laittaisit päälle. Jotain nättiä, koska enää ei tarvitse piilotella. Oikeasti on lupa olla nainen ja naisellinen. Mä olen niin kaivannut tätä. Ja on ihanaa varata aika kynsihuoltoon. Turhamaista, mutta mä olen säästänyt pitkän pennin kun en itseeni panostanut vaikka olisi pitänyt, Mutta minä en pitänyt itseäni tärkeänä itselleni. Siinä se virhe tapahtui. Olisi pitänyt tietenkin, mutta elämä kun ei ole vieläkään niin mustavalkoista.
Minä tyydyin siihen, minkä kuvittelin olevan minulle ok, tyydyin siihen, ettei minulla ollut väliä ja että ehkä olisin jollain tavalla ansaninnut oman kohteluni. En ole katkera siitä, ne kaikki opettivat minua tässä koulussa arvostamaan itseäni entistä enemmän. Ja on tuuletusten paikka, kun huomaat, ettei kukaan enää pysty sinua loukkamaan samalla tavalla kuin aiemmin.

Mutta se, että minusta on nyt vihdoin tullut kokonainen, eheä minä, se on minulle se tärkein opetus. Tämä retki kannatti tehdä. Se kasvatti minut 45-vuotiaaksi naiseksi, joka elää nyt yhtä elämänsä parasta aikaa. Ja se nainen nauttii siitä. Ja se nainen huomaa myös sen, että lapset nauttivat onnellisesta äidistä. Ja lapsia kiinnostaa hyvällä tavalla äidin onni. Elämä näyttää siis parastaan.

Palikat loksahtelivat paikoilleen yksi kerrallaan, välillä vähän horjuen, välillä haparoivin käsin, mutta ne menivät sinne. Jokainen omalla ajallaan.

Ja nyt voin vilpittömästi sanoa olevani onnellinen. Niin onnellinen että. Mulla on ihana perhe, hyvät lapset, yksi maailman paras ystävä, toinen melkein paras ystävä ja kolmaskin sellainen. Ja mun elämään tulee lisää ihania ihmisiä, ihmisiä, joihin minun on hyvä tutustua, ihmisä, joilla jokaisella tulee olemaan merkitys tässä kaikessa. Ja voi olla, että mä olen vähän jopa jo ihastunutkin, ikinä ei voi tietää, mitä eteen taas tulee. Tervetuloa vaan.

Minä löysin sen risteyksen elämässäni. Sen risteyksen, josta en enää kääntynyt, vaan minä jatkoin eteenpäin.
Jonne Aaronia lainaten:

Ja tässä risteyksessä viimeisessä En ookaan enää kääntymässä Vaan vierellesi löytää joku muu Tässä risteyksessä viimeisessä Et ookaan enää mua estämässä Vaan tulevaisuus toisin kirjoittuu.

Huomenna huulipunavallankumous, keskiviikkona pikkumustaa päälle. Ja korkkarit. Elämä <3

Kymmenen kilsaa ja miljoona ajatusta

Et kyllä usko, mutta Naisten Kymppi on tempaistu! Aivan mielettömät fiilikset. Olisin voinut juosta vielä vaikka ja kuinka pitkään maaliin pääsyn jälkeen.
Kotimatkalla mietin sitä, etten ikinä olisi uskonut sitä, jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että musta tulee tällainen höyry liikkumisen suhteen. Voi olla, että olisin revennyt nauramaan niin, että lantionpohjalihakset olisivat joutuneet koville.

Mutta jos mietitään tilannetta jossa olin puolitoista vuotta takaperin; en ikinä uskonut tätä päivää näkeväni, oikeastaan, en edes ajatellut, että näin voisi käydä. Niin rapakuntoinen ihminen kuin minäkin olin, pelkkä rappusten kipuaminen sai hien pintaan ja hengästytti niin, että taju tuntui lähtevän. Ja nyt ollaan siinä pisteessä, että kympin lenkki menee melkein kuin vettä vaan.
Ja vielä se, että lenkkikaverit olivat parikymppisiä tyttöjä, enkä voi sanoa hävinneeni heille.
Mieletön tunne.
Ja päätettiin tyttöjen kanssa jatkaa tätä harrastusta. Elokuussa on ainakin Midnight Run, sinne mennään ja varmaan muuallekkin, jahka selvitellään missä on tapahtumia.

Ja hienoa on se, että nämä työpiltit ovat oikeasti innostuneet tekemään kaikkea mukavaa ja hyödyllistä kanssani. Jos mietin ystäväpiiriäni, ei siellä oikeastaan ole sellaisia henkilöitä, joiden uskoisin innostuvan näistä asioista. Ja toisaalta, kyllä tällainen työkavereiden yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen tiivistää sitä porukkaa. Ja kun puhalletaan yhteen hiileen, se tietää meille kaikille pelkkää hyvää.

Summa summarum, elämä näyttää taas parastaan, kaiken suhteen. Töissä menee hyvin, kotona asiat kohdillaan ja yksityiselämässä ollaan otettu harppauksia eteenpäin. Kaikki tuntuu niin hienolle. Mä melkein voisin aloittaa jo puidenkin halaamisen.
Mutta ylipäätään se, että olen antanut itselleni aikaa, olen antanut luvan omiin tunteisiini ja toiminut täysin niiden mukaan, siitä se kaikki hyvä alkaa. Ja on oikeasti hienoa huomata se, että tunteille on tilaa ja niitä tunteita on myös kaivannut. Ja niitä ei tarvitse kieltää.
Tuntuu, että se vanha elämä on jokseenkin kuopattu. Sinne mahtui paljon hyvääkin, ne hyvät asiat ja ihmiset ovat säilyneet ja saavatkin säilyä, mutta muita asioita minulla ei ole ikävä. Minä olen tullut nyt minuksi ja tykkään tästä. En halua ketään loukata omilla valinnoillani, mutta nyt pitää vain ajatella vähän itsekkäästi. Nyt on minun aikani ja meinaan nauttia siitä. Se on mun vuoro nyt. Ettäs tiedät :)

Mähän sanoin, että tästä tulee elämäni kesä. Kaikki merkit viittaavat siihen. Mutta ensin pitää taas vähän juosta.

Syypää hymyyn

Miellyttävää ja mieletöntä. Mä olen niin havahtunut tähän elämään ja olemiseen kuin olla ja saattaa. Nyt todella tajuan sen, mitä kaikkea painonpudottaminen toi elämääni lisää.

Mulla on ollut tosi aktiivnen kevät. Tuntuu, että koko ajan on johonkin suuntaan menoa, mutta ne kaikki tuntuvat hyviltä asioilta, varsinkin kun mä jaksan niihin osallistua.
Viime viikolla meillä oli duuniporukan kanssa varsinainen elämyspäivä Perttulassa Vauhtifarmilla. Koko päivä erilaista aktiviteettiä ja tekemistä. Ja mä jaksoin olla mukana, eikä hävettänyt yhtään kisailla leikkimielisesti työkavereita vastaan, jotka ovat tosiaan reilusti mua puolet nuorempia.
Eilisen ja tämän päivän olin Tampereella, meillä alkaa siellä syksyllä jotain uutta ja kivaa, testailtiin vähän juttuja ja tietenkin hoidin muutaman muunkin työtapaamisen siinä samalla.
Itsevarmuus ja varmuus omasta vartalosta ovat tuoneet koko työminääni niin paljon hyvää. Se näkyy tuloksissa, se näkyy siinä, miten keskustelen ja neuvottelen palveluntarjoajien kanssa, se näkyy kaikessa. On hienoa, ettei tarvitse hävetä.

Loppuviikolle vielä ohjelmassa vähän lentosimulaattoria, ihan oikeaa lennätystä pienkoneella ja sunnuntaina Naisten Kymppi. Ensi viikolla sitten yksi tosi tärkeä VIP-tilaisuus. Ja mä suorastaan tärisen innosta. Mä niin odotan näitä kaikkia asioita elämässäni, etten ihan edes ymmärrä, miten tämä kaikki voikin olla näin kivaa.

Se, mikä tästä kaikesta tekee kanssa mielenkiintoisen, on pukeutuminen. On jokseenkin kiva laittautua nätiksi mennessäni tapaamisiin. Musta jotenkin tuntuu niin paljon erilaisemmalta nyt. On ihana vetäistä mekko päälle, laittaa korkkarit jalkaan ja vähän panostaa siihen naamavärkkiin. Ihanaa hössötystä ja ihanaa kevättä. Olenhan mä toki aina yrittänyt jotenkin ihmismäisesti pukeutua, mutta tämä on niin paljon hauskempaa.

Samoin se rohkeus uusien ihmisten tapaamisten suhteen on muuttunut. Voinkin kertoa, että mun elämään on tullut uusia ihmisiä, ihmisiä joiden kanssa on hauskaa.
Tuntuu, että olen tänä keväänä hymyillyt enemmän kuin viimeisten vaikkapa viiden vuoden aikana. Mulla on niin monta syytä tähän hymyyn. Sä olet yksi niistä. Ja sitten on ne kaikki muut ihanat asiat.
Musta tuntuu vieläkin, että tämä on se minun elämäni kevät. Nyt mä olen niin valmis kuin ihminen olla ja saattaa. Halitaanko?

Ja kun kaikki on niin ihanaa

Hyvää äitienpäivää.

Tämä on niitä päiviä, kun saa itselle häpeilemättä nostaa hattua. Olen selvinnyt äitiyden haasteista hienosti. Kun katson jälkikasvuani, en voi olla muuta kuin tyytyväinen ja onnellinen. Kolme niin täydellistä ihmistä, kaikki jopa täysipäisiä lähtökohista huolimatta.

Olen luotannut tätä joukkuettani reilut 13-vuotta yksin ja toki se on ollut välillä rankkaa, muta täytyy kyllä sanoa, että odotin ehkä jotain paljon pahempaa siinä vaiheessa, kun tein ratkaisun ja hain avioeroa. Mutta me olemme selvinneet ja tulemme jatkossakin selviämään. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä miten hyvät suhteet perheelläni on toisiinsa. Meillä on aina puhuttu asioista avoimesti, eikä lapsien varmasti ole vaikea kertoa asioita joko toisilleen tai minulle. Meillä on ihan mieletön tiimi. Ehkä se yhteenkuuluvuuden tunne on osaltaan rakentunut juuri tästä yksinhuoltajuudesta. Ulkopuolisten epäilevät sanat satuttivat alussa; tiedäthän sä, minkälaisia yksinhuoltajien lapsista tulee? En tiedä. Minun lapsistani tuli fiksuja, työteliäitä ja elämässään varmasti pärjääviä ihmisiä. Kyllä sekin asia on meidän vanhempien vastuulla, oli perheessä yksi tai kaksi vanhempaa.

Elämään kuuluu muutenkin pelkkää hyvää. Mä olen niin tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin tällä hetkellä, etten oikein meinaa nahoissani pysyä. Varsinkaan vatsanahoissani ;)
On ihan mieletöntä ostaa vaatteita, jotka ovat sitä kokoa, etten edes muista, milloin olen sellaisia edes nuorempana käyttänyt. On jännää katsoa itseä peilistä kun kävelen sen ohi. Tekisi joka kerta mieli pompata pari metriä ilmaan ja kiljaista jeeeessss.

Työrintamallakin on pelkkää auringonpaistetta. Kun myyntipisteet siirtyivät helmikuussa minun vastuulleni, on niiden tulos vain noussut. Meillä on niin mielettömän hienoja ihmisä töissä, jotka tosissaan tekevät töitä palkkansa eteen. On oikeasti hienoa tehdä nuorten ihmisten kanssa duunia, sitä energisyyttä ja iloa ei voi kuin ihailla. Ja se riemu on tarttuvaa. Ei voi olla pahalla päällä jos viikossa jonkun päivän tekee omia töitää myyntipisteellä. Tykkään niin työstäni, tykkään tosissani.
Oltiin muuten eilen vielä promotilaisuutemme jälkeen hetken aikaa tyttöjen kanssa ulkona ja täytyy sanoa, että oli ihan mielettömän kivaa. Vaikka ikäeroa on yli 20 vuotta, ei se haitannut. Enkä tuntenut itseäni ikälopuksi heidän seurassaan. Ja se on jo aika paljon se.

No onko kevätfiiliksiä jo? No on!! Ihan mahtavat fiilikset, hymyilyttää koko ajan. Ja siihen hymyyn on monta hyvää syytä. <3 Välillä oikein hirvittää omat tuntemukset, sitä hihittää kuin pahainenkin pikkulikka, mutta eihän se haittaa. Nautitaan.
Ja on oikeasti ihana vihdoin nauttia naisellisuudesta sillä tavalla täpöllä. Tällä viikolla saatu uudet ihanat tulipunaiset kynnet ja ripset. Turhamaista ehkä, mutta ah niin ihanan turhamaista. On ihan kivaa yrittää olla nättinä, varsinkaan kun ei tarvitse enää maastoutua.

Kaikki siis Leppävaaran prinsessalla hyvin, Elämä on oikeasti hienoa. Tommy Tabermanin sanoin; Rohkeus on sitä, ettet sulje silmiäsi, kun vihdoin saat ne auki.
Nyt mennään avoimin mielin ja avatuin silmin eteenpäin.