sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Time flies...

Niin, aika rientää lentäen tai sitten minusta on vain tullut laiska. Tosin se ei voi pitää paikkaansa, joka päivä on jotain tehty, mutta tekstiä ei ole syntynyt.

Työstä ja levosta:
Vastuun lisääntyminen töissä on vienyt aikaa mukavasti, mutta en valita siitä. Sitähän minä halusin, eteenpäin uralla. Töiden osalta en ole asettanut itselleni mitään suoraa maalia, koska nautin jokaisesta hetkestä, jolloin teen töitä. On jännää, miten sitä näillä vuosilla vielä saa aivan mielettömiä kiksejä työjutuista. Mielekäs työ ja haasteet sopivassa suhteessa pitävät mielen virkeänä. Lisäksi se, että olen vihdoin oppinut siihen, että viikonloppuisin minun ei tarvitse tehdä töitä, ellei nyt ole jotain häppeninkiä, vaan oikeasti voin tehdä niitä asioita, jotka minua henkilökohtaisesti motivoivat ja uskallan levätä ottamalla vaikka päiväunet keskellä kirkkainta sunnuntaita.
Levon merkitys on tullut entistä tärkeämmäksi myös treenien suhteen. Ennen sitä ajatteli, että vaikka olisi lepoviikko, olisi suorastaan pakko lähteä salille, jotta homma etenisi. Mutta eihän se niin mene. Päästäkseen niihin tavoitteisiin, kroppa tarvitsee sen levon. Ja voin kertoa, että nautin näistä lepoviikoista. Ei tarvitse kellottaa asioita heti aamusta lähtien.



Treeneistä:
Toinen All Out valmennus nyt meneillään ja sen verran olen jäänyt koukkuun touhuun, että kolmas valmennus on jo odottamassa. Koska edelleen minulla on tavoite ja haluan voida hyvin.
Vaikka näin kärsimätöntä ihmistä välillä koitellaan tuloksien syntymisen suhteen, olen tyytyväinen. Eihän niitä saavutuksia huomaa viikkotasolla, mutta jos katsoo vaikka vuoden aikana syntyneitä tuloksia, se saa hymyilemään. Ollaan matkalla sinne, mihin haluan.
On ollut mukava huomata, että tästä elämäntavastani ei enää tarvitse antaa selitystä ihan jokaiselle. Joku jäi ihmettelemään ääneen sitä, miten kotona asuva lapseni syö? Joutuuko hän syömään saman kaavan mukaan kuin minä? Noh, joutuu ja joutuu osittain. Meillä syödään edelleen puhdasta ruokaa kotona, jonka laitan ihan itse, mutta ei kotona asuvan nuoren tarvitse tosiaan syödä saman kaavan mukaan kuin itse syön. Hänen ruokiaan ei punnita ja hän syö normaalia kotiruokaa. Vähän niinkuin minäkin. Tosin esimerkkinä tämän päivän ruoka, hänellä oli pottumuusia ja makkarakastiketta, itselläni muusia ja naudan filettä. Aina voi valita. Mutta epäilijöille tiedoksi, terveystarkastuksen mukaan sälli kasvaa ja kehittyy erinomaisesti. Eli ei se kana, kala, liha jne. ole pahasta hänellekään, eikä varsinkaan se säännöllisyys, jolla meillä syödään. Hän voi käydä huoleta kavereiden kanssa silloin tällöin mäkkärissä, mutta minä en käy. Siinä on se ero. Eikä se saa minua surulliseksi. Usko vain.


Ihmissuhteista:
Ei mitään uutta. Ei yhtään mitään. Kaikki on ihan niinkuin ennenkin ja hyvä näin. Alkutalven ja kevään kipuilusta oppineena tiedän, ettei onnea voi pakottaa. Eikä ole tarvetta olla sellaisissa suhteissa, joissa joudut perustelemaan omia valintojasi päivästä toiseen. Tarkoitan tällä myös ystävyyssuhteita. Olen edelleen noudattanut sitä ohjetta, että karsin niitä negatiivisia asioita elämästä syrjään ja voin kertoa, että voin huomattavasti paremmin nyt. Täytän pian 48 vuotta ja tuntuu jokseenkin hassulle ajatella, että minun pitäisi toimia sen mukaan, mikä olisi muille helpompaa hyväksyä. Miksi ihmeessä tekisin niin. Se tapa veisi minut istumaan lähipubiin ja kuuntelmaan sitä, miten jokaista ketuttaa mennä aamulla töihin, miten ketuttaa se, ettei rahat riitä mihinkään jne. En vain halua sitä enää, koska ne eivät ole sellaisia asioita, joita jaksaisin tai joihin pystyisin mitenkään vaikuttamaan tai auttamaan. Se polku on nähty ja huonoksi havaittu.

Yhteenvetona kuulumisista:
Olen onnellinen nyt. Kotoa jo pois lentäneet poikaset voivat hyvin, tekevät töitä ja pärjäävät hyvin. Nähdään vähintään kerran viikossa, tosin tyttären kanssa töiden puolesta lähes päivittäin. Mutta meillä on vahva side ja lämpimät välit. Nuorimmainen on kasvanut kesän aikana huimasti, ei pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti. Me tulemme erinomaisesti toimeen. Mikään ei siis voisi olla paremmin kotiasioiden puolesta.
Uskon itse siihen, että minäkin olen kasvanut vuoden aikana paljon. On hyvä peilata asioita aina aika-ajoin ja huomata se, että pienistä onnenhetkistä tulee valtava määrä onnea yhteensä. Mikään ei voisi olla tällä hetkellä paremmin. Olen sitoutunut asioihin joita teen, koska ne ovat kuitenkin niitä juttuja, jotka minulle antavat voimaa. Ja koska en halua palata siihen vanhaan. Se riittää.







sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Ohi on

Kesäloma pidetty ja että on tehnyt hyvää. Vain muutamana päivänä piti hoitaa työjuttuja, mutta sekään ei haitannut, koska tiesin jo loman alkaessa, että näin tulee käymään ja eikä ne millään tavalla katkaisseet lomafiilistäni.

Loma oli hyvä, tosin ilmat olisivat tietenkin saaneet olla parempia, mutta koska en koskaan ole oikein ollut auringonpalvoja, tämäkin sopi minulle hyvin.
Lomassa oli ehdottomasti parasta se, että pystyi tekemään asioita ihan sen oman aikataulun mukaan. En mennyt heti viideksi salille, vasta seitsemäksi..Ja keskimmäinen lomaviikko olikin sopivasti treenien osalta lepoviikko, joten ei tullut mitään paineita harjoitusten osaltakaan aikatauluihin.



Nuorimmaisen työkuviot sotkivat juuri sopivasti lähes kaikki lomalle asetetut matkasuunnitelmat, mutta koska työ oli tärkeä kuopukselle, en missään vaiheessa ottanut asiaa edes puheeksi, koska kyllä se vain niin on, että kesätyöpaikan saaminen oli lottovoitto pojalle. Arjen pyörittäminen sitten koiran ja kissan kanssa olisi ollut liikaa vaadittu häneltä, joten tällä kertaa loma meni näin. Ja hyvä näin.

Treenien osalta kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Reilu pari viikkoa vielä, sitten vietetään coachin ja muiden tyyppien kanssa viikonloppu Himoksella ja laitetaan tavoitteet taas kohdilleen. Joku fiksu on joskus sanonut, että hyvää on helppo mainostaa ja tämä pätee kyllä erinomaisesti kahteen asiaan ainakin omassa elämässäni; omaan työhöni ja valmennukseen, jossa olen mukana.
Se, että löytää itselleen juuri oikean tavan treenata ja syödä. Se, että huomaa kehittyvänsä ja huomaa niitä muutoksia, joita ollaan lähdettykin hakemaan. Lisäksi se, että valmentaja on takuulla niin huippuluokkaa kuin olla ja saattaa. Valmennus on niin henkilökohtaista, etten olisi ikinä tätä uskonut, mutta nyt uskon ja tiedän. Kun oma valmentaja tekee töitä niin suurella sydämellä, ei tulisi mielenkään lähteä löysäilemään, paitsi välillä...koska mitään ei tehdä naama nurinperin. Mutta kun pääkohdat ovat aina kohdillaan, asiat etenevät.



Leppävaarassa kaikki siis hyvin. Hyvillä mielin tänään nukkumaan ja odottamaan huomista päivää. Tiedän, että hetki heilahtaa huomenna ruuhkan purkamisessa, mutta kaikki asialliset hommat hoidetaan.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle. Nauti elämästä ja auringosta, mansikoista ja lämmöstä.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Out of office

Loma. Edessä kolme viikkoa lorvimista ja voin sanoa, että nyt tuntuu hyvälle. Tunnistan itsessäni vähän ylisuorittamisen oireita aina aika-ajoin. On pakko ehtiä tekemään sitä ja tätä, kuivausrumpu piippaa, se on tyhjennettävä heti, aamulla on ehdittävä salille ennen töihin lähtöä, on ehdittävä lenkittämään koira ja kun on hyvää aikaa, voi ne ruuatkin vielä laittaa vaikka aamulla valmiiksi.
Siitä sitten töihin ja niitä töitä voi tehdä vielä kotonakin. Miksi? Ettei vain tulisi kiire minkään kanssa, ettei vain jäisi aikaa istahtaa hetkeksi ja vetää henkeä.


Olen tehnyt itseni kanssa nyt sopimuksen. Lomalla en hötkyile. Teen niitä asioita, jotka tuntuvat sillä hetkellä oikeille, en aikatauluta tekemisiäni sen kummemmin ja otan vaikka päiväunet, jos siltä sattuu tuntumaan.
Ensimmäistä kertaa vietän lomaani niin, että päivisin minulla on aikaa vain itselleni. Kuopuksen kesätyöt antavat tilaa itselleni. Toinen polkaisee fillarillaan puoli seitsemältä töihin ja minä voisin jäädä vaikkapa nukkumaan. Jos siis osaisin nukkua aamulla.

Liikunta, ravinto ja lepo. Siinähän nuo hyvän terveellisen elämän kolme peruspilaria ovat. Kahta noista olen osannut noudattaa hienosti, nyt otetaan tuo kolmas sitten, lepo, käsittelyyn.

Oma projektini etenee suunnitellusti. Tuntuu, että elän taas parasta aikaa elämässäni. Tosin ainahan huomenna tuntuu vielä paremmalle, mutta ei se haittaa. Ne fiilikset, kun tajuat kuukausien jälkeen, ettet ole joutunut syömään särkylääkkeitä nivelkipuihin, varpaat eivät turpoa makkaravarpaiksi tai lonkkiin ei tarvitse käydä hakemassa kortisoonia, ne ovat voittoja. Ne ovat yksi iso asia, joka saa punnitsemaan sitä kanaa tai kalaa lautaselle, mittamaan tarvittavan öljymäärän grammalleen ja huokailemaan aamulla sitä puuron määrää. Ja syömään sitä kaikkien parjaamaa rahkaa, josta muuten itse henkilökohtaisesti jopa pidän. Ehrmanin rahkasta, en muista. Tiedoksesi tämä.

Rasva palaa hitaasti, mutta homma etenee. Sen hyväksyminen, että tuloksia tulee hitaasti, on välillä rankkaa. Mutta kun huomaat, että vaikka aika kuluu välillä omasta mielestä madellen, homma menee kuitenkin ihan just siihen oikeaan suuntaan.


Joku aina aika ajoin kysyy tai kommentoi sitä, että noudatan liiaksi ruokavaliota, koska en salli itselleni herkkuja. Jep, noudatan, mutta teen myös tietoisia valintoja, en lipsumisia, vaan valintoja, jolloin poikkean totutusta. Koska olen ihminen ja koska on mukavia sosiaalisia tilanteita, joihin ei olisi mukavaa tai luontevaa mennä omien eväsboksien kanssa. Mutta ne ovat niitä hetkiä, sitten taas palataan ruokavalioon. Ei se ole tähtitiedettä, kun siitä ei sellaista tee.



Voin hyvin, jaksan ja nautin. Se riittää minulle. Se saa hymyilemään, se saa vetämään mekon päälle tai lähtemään salille. Koska niin sen kuuluu mennä minulla. Se mikä toimii ja tuntuu itsestäni mielekkäälle, toteutan sitä. Odotellaan aurinkoa, sen on luvattu tulevan ihan tuota pikaa lämmittämään meitä, koska loma <3
Rakkautta!!




maanantai 29. toukokuuta 2017

Kevätsiivoa tai siivottomuutta

Varsinaista elämäni kevättä on tullut näköjään taas pidettyä. Ei sanaakaan ole saanut raavittua paperille, mutta ehkä nyt taas tämän elämäni kevään aikana jotain suurempaa alkaa syntymään.

Kevättalvi ja oikeastaan aika lailla koko kevät on mennyt valehtelematta vähän kuin olisi haaleassa vedessä ollut uitettuna. Paljon on ollut töitä, treenejä ja kotihommia. Ja asioita, jotka ovat omalla tavallaan aiheuttaneet sen, että on vain tuntunut siltä, ettei ole mitään sanottavaa, ei mitään uutta kerrottavaa. Vaikka olisihan niitä asioita ollut.

Tein äskettäin päätöksen erota parisuhteestani. Päätökseen vaikutti suurimmalta osalta se, että havahduin siihen, ettei parisuhteen, jossa kummallakaan ole hyvä olla, ole tarkoitettu kestävän koko loppuelämää. On jollain tavalla helpottavaa ymmärtää se, että jonkun ihmisen kanssa kuljetaan jonkin matkaa, siitä otetaan taas jotain opiksi ja jatketaan matkaa. Se, miten paljon olen tehnyt töitä sen eteen, että oppisin tulemaan toimeen itseni kanssa, sitä ei halua hukata parisuhteessa, jossa ei ehkä sille omalle kasvulle anneta tilaa. Tai sitten ehkä ymmärtää sen, että itseään on kunnioitettava ihan yhtälailla kuin sitä parisuhteen toista osapuolta. Jos parisuhde on tuhoisa, silloin on turha valuttaa elämää hukkaan. Näin se vain menee. Silloin on hyvä lajitella tavarat eri hyllyihin ja jättää omat tavarat hetkeksi paikoilleen. Vähän on tietenkin tyhjää hetken aikaa, mutta asiat järjestyvät.



Kun miettii sitä, miten asiaa pähkäili itsensä kanssa, pyöritteli ja veivasi, joka taas omalla tavallaan lisäsi sitä omaan pahaa oloa, oli oravanpyörä valmis. Asioiden työstäminen tunne- ja järkitasolla on valtavan työlästä ja välillä vain tuntui, ettei pysty yhtään enempään. Sitä epätoivoisesti asetti itselleen erilaisia deadlinejä, joista yksikään ei sitten pitänyt. Kurjaa hommaa.

En silti koe epäonnistuneeni. Uskon edelleen siihen, että kohtalolla on jotain minua varten. Jotain, joka vain ehkä antaa odottaa itseään. Uskon edelleen siihen rehelliseen parisuhteeseen, jossa kumppaniin luotetaan, jossa annetaan tilaa toiselle kasvaa omana itsenään ja tilaa myös kasvaa yhdessä. Voi olla, että katselen tätä maailmaa edelleen niiden ruusunpunaisten lasien läpi, mutta toivon, että se joskus toteutuu. Sitten kun on sen aika.

Mietin muutamaan otteeseen sitä, mitä minä pelkäsin eniten eropäätöstä tehdessäni? Omaa heikkouttani, omia tarpeitani vai mitä. Kuvittelin, että kovuus voisi olla hyvä ase näiden peittoamiseen, olisin ehkä suojassa loukkauksilta ja ulkopuolisten puheilta. Ketun villat. Ei se niin mene. Kun uskaltaa tunnustaa omat heikkoutensa ja puutteensa, silloin on vahvoilla.
Opin myös sen, että välillä on hyvä olla yksin. Olen ottanut tavakseni kiivetä koiran kanssa läheiselle kalliolle. En tiedä, mikä siinä paikassa on, mutta se rauha, jonka sieltä saan on käsittämätön. On hyvä laittaa vain silmät kiinni ja antaa ajatusten olla. Olla hetki tekemättä yhtään mitään, se on aika paljon minulta.




Mutta muuten menee sitten ihan kivasti. Treenit kulkevat ja päätin sitoutua vielä pitkäksi aikaa All Out valmennukseen. Se sopii minulle. Pidän siitä, että treenit ovat vaihtelevia ja raskaita. Välillä levätään ja harvoin tankataan. Arvostan myös sitä, että joku kertoo minulle, kuinka paljon minun on hyvä syödä, jotta kehittyisin.  Vajaan kolmen kuukauden aikana sain hyviä tuloksia aikaiseksi, mutta eniten arvostan sitä, että vihdoin ymmärrän sen, että tätäkään kroppaa ei vuodessa eikä kahdessa kasvatettu valtavan painolastin kantajaksi. Nyt olen oppinut olemaan armoillinen vartalolleni ja teen asioita niin, että tiedän tuloksia tulevan pitkällä tähtäimellä. Koska mikä helkutin kiire tässä onkaan. Aikaa on, kun sitä aikaa vain antaa.

Noin, siinähän sitä taas hetkeksi aikaa. Tämä viikko töitä, sitten viikon loma, kaksi töitä ja sitten lisää lomaa. Ja lisää elämää. Rakkautta.




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lomaa ja motivaatiota

Loma. Harvinaista herkkua. Maltoin pitää pari päivää lomaa. Muutama päivä ilman työpuhelinta, ilman sähköposteja, ilman yhtään mitään työhön liittyvää. Ensimmäinen päivä oli hankala, koska olen ollut aina tavoitettavissa, mutta se hetki, kun ymmärrät, että itselle pitää ottaa aikaa jaksaekseen, se ei ole keneltäkään pois. Vaikka olen hyvä, en ole korvaamaton :) Huomaan, että firma on vielä pystyssä, vaikken ole puuttunut asioihin, se on hyvä se.

Parin päivän aikana tein asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja tein ne ilman häiriötekijöitä. Mieli on nyt rentoutunut ja se työpuhelin on vieläkin pois päältä, saa olla vielä tämän päivän.
Pari päivää ilman alituista blingaamista ja haukkana sähköpostien tutkimista tekee hyvää. Ei tarvitse lähteä pitkälle, päästäkseen pois.



Motivaatio. Kävin eilen pienen testin läpi itseni kanssa. Ryhmätreenit pääosin puolet nuorempien kanssa. Pelotti ja vähän jännittikin. Olen ollut aina vähän huono lähtemään yksin mihinkään, mutta tämä oli tilaisuus, jota en halunnut jättää käyttämättä. Halusin nähdä, mihin ne omat rahkeet riittävät liikkumisen ja jaksamisen osalta ja voin sanoa, kannatti lähteä. Se tunne, kun huomaat jaksavasi ihan samalla tavalla kuin muut, joissain asioissa vielä ehkä enemmänkin kuin mitä edes itse olit ajatellut. Se fiilis antaa lisää motivaatiota, lisää intoa tavoitella sitä omaa maalia. Usko omaan tekemiseen vahvistuu päivä päivältä. Vaikka osa asioista tapahtuu hitaasti, ne silti tapahtuvat. Uskon vahvasti siihen, että ne tavoitteet, jotka olen itselleni asettanut, ne tulevat tapahtumaan. Koska ne ovat päämääräni ja tahtia tiivistetään nyt parin viikon päästä. Minä pystyn siihen. Koska minä haluan.



Meni monia monia vuosia siihen, että onnistuin "pilaamaan" vartaloni, ajamaan yleiskuntoni täysin nollaan. Nyt menee vuosia rakentaa sitä kaikkea uudestaan. Olen jo voiton puolella, mutta tehtävää on vielä ja oma onneni on se, että se tekeminen on minulle mieleistä.
Ainoa negatiivinen asia tässä on edelleen ulkopuolisten ymmärtämättömyys asioista. En laihduta, en ole nälkäkuurilla vaan syön edelleen paremmin kuin aikoihin. Syön puhdasta ruokaa, maistuvaa ruokaa ja voin hyvin. En kieltäydy mistään, teen vain oikeita valintoja. En halua pahoittaa kenenkään mieltä sillä, että kieltäydyn joistain asioista, mutta teen sen vain siitä syystä, että esim. levyllinen suklaata ei kuulu ruokavaliooni tai vaikka on laskiainen, se kermapulla ei ole tänään ajankohtainen. Mielitekoja on välillä, mutta koska tiedän, minkälainen olotila siitä seuraa, jätän sen epäterveellisen valinnan tekemättä. Toki herkuttelen välillä, välillä vedetään varsinaiset överit ruuan suhteen, mutta se kaikki on tavoittellista toimintaa. Se on minun tapani toimia ja koska se sopii minulle, pidättäydyn siinä. Niin helppoa, itselleni ainakin.
Omat tavoitteeni rasvanpolttoon ja lihasten kasvuun ovat hyvissä käsissä. Saan tukea ja hyviä vinkkejä asioiden tekemiseen, ammattilaisilta. Uskon niihin, koska ne toimivat myös omalla kohdallani.
Jokaisella meillä on omat kotkotuksemme, pidetään niistä kiinni. Ei arvostella toisia heidän omista valinnoistaan vaan koetetaan sopeutua ja antaa tilaa. Kannustetaan eikä kritisoida niitä jatkuvasti. Jos joku voi huonosti, autetaan. Mutta jos joku on tyytyväinen, nauttii ja saa iloa omista valinnoistaan, ei löydä häntä maanrakoon eikä varsinkaan neuvota asioissa, joista ei ole sellaista omakohtaista kokemusta edes. Jooko? Ei ole vaikeaa, eihän.

Lähde pulkkamäkeen! Hieno ilma ja hyvät fiilikset. Nähdään salilla.