keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ilosanoman levittämistä

Jännä keskiviikko. Kävin juttelemassa Huonon Äidin www.huonoaiti.fi kanssa laihtumisesta ja siihen liittyvistä asioista ISTV:n (ltasanomat Tv) kuvauksissa.
Hienot fiilikset. Entinen minä ei olisi todellakaan ilmottautunut vapaaehtoisesti mukaan ohjelmaan. Entinen minä olisi valvonut monta yötä ennnen h-hetkä. Entinen minä ei olisi jäänyt sanattomaksi, mutta se entinen ei varmasti olisi ollut ehkä yhtä vapautunut ja itsevarma tässä tilanteessa.


Jotenkin koen koko tämän projektini antaneen minulle niin paljon, että haluan jakaa tätä ilosanomaa ihan kaikille. Musta on ihana kertoa omasta projektistani muille ja toivottavasti antaa jollekkin lisää potkua omaan painonhallintaan ja ehkä olla se takapuolelle potkija tarpeen tullen. Uskon itse niin, että jokainen ylipainon kanssa painiskeleva pystyy elämäntapamuutoksen tekemään, kunhan vaan se tahtotila on kohdillaan. Epäonnistumisia tulee, niitä tuli myös minulle, mutta sen ei pidä antaa lannistaa. Olen kuvannut tuntojani koko laitumisen mukana tuomista fiiliksistä aikaisemmissa bloggauksissani, niistä syvistä vesistä, joissa välillä uidaan ja myöskin niistä suunnattomista onnistumisista ja tuuletuksista.

Meille jokaiselle on annettu vaihtoehdot, niistä saa ihan itse päättää, miten homman hoitaa. Mennäänkö vanhalla kaavalla, vai haetaanko sitä uutta.  Itse halusin sen uuden vaihtoehdon ja voin vakaasti sanoa, ettei eteeni tulee mitään sellaista, mikä saisi minut palaamaan siihen vanhaan. Sairaustuminen on tietenkin asia, jolle en mahda mitään, mutta uskon, että tällä elämäntavalla senkin mahdollisuus on nyt tiputettu melko minimiin.

Ohjelmassa, joka tulee muutaman viikon sisällä ulos, käydään asioita läpi parinkymmenen minuutin ajan. Ohjelmassa on mukana sokeririippuvuudesta kärsivä nuori nainen, sekä ravitsemusteraupeutti. Aikahan loppuu näissä jutuissa aina kesken, niin tuntui nytkin käyvän, mutta toivon, että ohjelman katsottuaan edes joku saa vahvistusta sille omalle itsetunnolleen ja ajatuksilleen muuttaa sitä elämänhallintaansa ja oman painonsa kanssa taistelua. Koska jokaisella meillä on valta. Valta päättää omasta vartalosta ja omasta hyvinvoinnistamme. Näin se vaan ystäväni on.

No, haluatko kuulla jotain uutta leikkauksen jälkeisestä ajasta? Abdominoplastiahan tehtiin päivälleen kolme viikkoa sitten. Haava on priima, se on kertakaikkisen hieno taidonnäyte asiansa osaavalta kirurgilta. Haavan kanssa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia ja tiedätkö mitä, napakin voi hyvin. Se uusi napa siis. Jos entinen napa oli surullinen niin tämä napa nauraa.



Liikkuminen ei ole vaikeaa, kävelylenkit onnistuvat vaivatta ja oikein odotan sitä hetkeä, että saan lääkäriltä luvan lähteä salille. Nyt aletaan kaivamaan niitä lihaksia sitten esiin, enää ei ole mitään ylimääräistä estettä vatsalihastenkaan näkymiselle. Napakorun kuitenkin jätän hankkimatta.

Niin, tällaista tänään. Energiat kohdillaan ja elämä hymyilee.







sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Abdonimoplastia (kuvat saattavat olla herkille liikaa).

07.01.2015 Abdominoplastia

Hengissä! Kaikesta pelosta ja paniikista huolimatta olin sovitusti Jorvin sairaalan Leiko-osastolla keskiviikko-aamuna. Plastiikkakirurgi Mikko kävi piirtelemässä tussilla kartat vatsaani ja otti muutaman kuvan vielä muistoksi. Ei varmaankaan hänen henkilökohtaiseen muistojen laariin nuo kuvat päätyneet vaan ihan vertailukuviksi leikkauksen jälkeiseen toimintaan.


Leikkausvaatetus päälle ja ihanan lämpöpeiton alle odottamaan leikkuriin noutajia. Plastiikkakirurgit suosivat lämpimiä potilaita, ehkä jopa kuumana käyviä, joten en yhtään laittanut hanttiin tuota filtin alla odottelua.

Annetusta esilääkkeestä johtuen sain fillaripenkkikyydin leikkaussaliin. Mukava anestesialääkäri teki tarvittavat kyselyt vielä kertaalleen ja hoitajat painelivat erilaisia lätkiä otsaan, rintaan ja mihin kaikkialle nyt sitten laittoivatkaan. Sitten ei muuta kuin hyvää yötä.

Toimenpiteessä meni kaikkiaan reilut kolme tuntia. Tarkkaa aikaa ei vielä ole, kaikki tulee sitten potilaskertomuksessa, mutta eipä tuolla oikeastaan ole niin väliäkään. Meni minkä meni. Reilun kilon verran ylimääräistä nahkaa ja laardia pois.

Itselläni ei ole ikinä ollut nukutusten jälkeen ongelmia, pahoinvointia tms. Ainoastaan suunnaton nälkä, vaikka sehän minulla aina on. Heräämössä jouduin kuitenkin varmuuden vuoksi tunnin verran odottelemaan osastolle pääsyä, pissattikin jo kovasti tässä vaiheessa.

Leikkauksen jälkeen siirryin osastolle K3. Osasto oli täynnä, potilaita oli sijoitettu jopa käytäville, koska toisen osaston sulkemisesta johtuen huonepaikat olivat kaikki täynnä. Jostain syystä itselläni oli onnea matkassa, päääsin suoraan huoneeseen 4, jossa majoituin vain minä. Ei tarvinnut kuunnella kenenkään toisen kuorsausta, omassakin on välillä tarpeeksi tekemistä.

Vessaan pääsin samantien, omin jaloin. Olotila oli jonkun verran hutera, mutta ei sellaista fiilistä, että taju olisi lähtenyt. Itseasiassa jaloittelu tuntui tosi hyvälle. Kivut olivat siedettävät, toki leikkauksen jälkeen olivat  antaneet kunnon dropit suonen kautta.



Kaksi dreeniä oli asetettu leikkauksen jälkeen, jotka vieläkin roikkuvat mukana. Näiden tarkoitus on siis se, että ylimääräiset kudosneseteet ja veret valuvat niihin eivätkä jää vatsaan kummittelemaan. Elättelen vähän toiveita, että huomenna ne saisin terkkarilla pois, nesteitä tulee niin vähän enää.



Perjantaina hyväkuntoisena kotiin ja omaan petiin. Ah onnea.
Hämmästelen sitä, miten nopeasti toipuminen lähti käyntiin. Pystyn kävelemään suorassa, kipuja ei juurikaan ole ja ruoka maistuu. Kaikki siis hyvin. Toki kaikki käy vielä hitaalla, koska haavaa tulee kuitenkin varoa ja toipuminen vain vaatii vähän lepoa.

Torstaina on uuden navan tikkien poisto. Vanha napahan oli läskien ja ihon alla tosi kurjassa olotilassa, raukka ei saanut yhtään ilmaa vaan hautoi poimujen alla.  Alavatsalla olevassa leikkaushaavassa on itsestään sulavat tikkaukset, joten sen suhteen ei tarvitse tehdä mitään. Kuin tietenkin toivoa, että haava paranee nätisti.

Vatsa on vielä ihan turvoksissa ja saattaa olla vielä viikkoja. Mutta turvotuksesta huolimatta, se on niin paljon parempi kuin entinen röllykkä. Mikä ihana fiilis tietää se, että liikkuminen ei tule jatkossa olemaan niin kivuliasta, eikä löysän nahkan alla oleva iho tulehdu ja haudo enää. Ne saattavat jostain kuulostaa ihan mitättömiltä asioilta, mutta päivittäin niiden kanssa eläneenä tiedän, että minulle ne ovat isoja juttuja. Reilun 30 kilon tiputtaminen ei ole mikään pikkujuttu, tein sen terveyteni takia ja tämä leikkauskin tehtiin terveydellisistä syistä, kunnallisesti. Eli missään nimessä tässä ei ollut kyse vatsamakkaroiden poistoleikkauksesta ulkonäöllisistä syistä, vaikka niin joku jo erehtyi kommentoimaan.

4 viikkoa elämistä korstetin kanssa on pieni paha siihen nähden, että elämä ja oleminen helpottuu. Enää ei tarvitse sulloa ylimääräistä nahkaa farkkujen vyötärön sisään tai käyttää niitä ihania erotiikantappajapöksyjä, jotka muotoilevat vartaloa.
Tämä kroppa on pian naisen kroppa, tyytyväisen naisen kroppa. Vielä muutama viikko ja sitten. Tai noh, jos tarkkoja ollaan, lopullinen tuloshan on valmis vasta noin puolen vuoden kuluttua. Onneksi minua on siunattu kärsivällisyydellä :)




Pahoittelen sitä, jos joku voi huonosti kuvien katsomisen takia. Löysää nahkaa oli, sehän tässä oli tiedossa. Näky ei ole kaunis eikä myöskään käytännöllinen vaan iljettävä ja kivulias. Nyt kaikki alkaa olemaan kohdillaan, pituus 178 cm ja paino 71 kg. Ja kohta jopa muodot kohdillaan. Tervetuloa kesä!!

Napa paljastetaan ensi viikolla tikkien poiston jälkeen, malta odottaa. Samalla näet uuden ihanan vatsani. Mä oon niiin ylpee!!!





sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kiitos 2014

Aika jännä, tammikussa mennään jo. Joulut ja vuoden vaihteet vietetty, kuka mitenkin.

Tuntuu, että vuodet menevät aina samaa rataa. Vuoden vaihteessa juhlitaan uutta ja alkavaa vuotta, mutta eikö se vanhakin vuosi kaipaa omat pirskeensä? Juttelin uuden vuoden aattona ystäväni kanssa siitä, miten vuosi hänellä meni. Ihan ok kuulemma. Ihan ok, niinhän se meillä kaikilla menee kun kysytään, mutta teeppäs ihan yhteenveto siitä.
Munkin vuosi meni ihan ok. Oikeesti, ihan ok? Vuosihan oli täydellinen;

- opiskelut päättyivät kiitettävin arvosanoin
- teetin totaalisen hammasremontin kerralla
- laihduin 36 kiloa
- sain työpaikan
- sain lähetteen "läsäleikkaukseen"
- isommat lapset työllistyivät
- piikkihoito tehosi proriaasikseen




Siis ihan pelkästäänhän ollaan plussan puolella. Ei niitä asioita vain tule mietittyä niin. Päivät seuraavat toinen toistaan, arki on sitä samaa, mutta kyllä sinne niitä onnistumisia mahtuu. Toki on joitain ikäviäkin asioita, mutta ei viitsi laittaa niitä nyt tähän listalle, koska tarkoitus oli se, että havahdutaan välillä niihin plussiin,  koska niitä meillä kaikilla on. Alotettaisiin kerrankin uusi vuosi sillä, että hymyilyttää ja on vähän sellainen voittaja fiilis. Koska asiathan ovat hyvin.
Vai mitä?

Vuodelle 2015 onkin sitten taas omat tavoitteet ja unelmat. Ensimmäinen niistä on tietenkin muutaman päivän päästä oleva "läsäleikkaus", eli löysän nahkan kiristäminen vatsalta. Rantakuntoon 2036 projekti onkin saanut vauhtia ihan kiitettävästi, rantakunnossa ollaan jo 2015. Eli siinä yksi odottamisen arvoinen asia.
Terveyttä, työtä, hyviä ihmissuhteita, hyvää ruokaa ja onnellisuutta. Niitäkin kiitos. Ja vaikkapa romanttiikkaa, olisiko se hyvä haaste tälle vuodelle. Parisuhde? Noh, ei kukko käskien laula, ne tulevat jos ovat tullakseen. Onnellinen voi olla muutenkin. Vaikka näin.

Mutta se, että mennään hymyssä suin, ei naamat norsun veellä. Otetaan asiat asioina, murehditaan jos on syytä, mutta ei murehdita ihan vain varoiksi.