sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kiitos kesälle!

Alkaa pikkuhiljaa olemaan syksyn tuntua, hämärtää ja enää ei käydä iltalenkillä pelkkä toppi päällä. Aika moni ystävistä on juhlinut viikonloppuna Ventesialaisia, kesän loppumista. Tuntuu jotenkin haikealle katsoa ulos, hämärtää jo niin kovin aikaisin ja pian on aika kaivella taas niitä syksyisiä turjakkeita kaapin perukoilta ja ei mene kuin hetki ja on jo talvivaatteiden vuoro.



Mulla on jotenkin haikea olo. Tämä kesä oli hyvä kesä. Tämä kesä antoi todella paljon. Paljon onnellisia asioita, uusia kokemuksia, uusia ystäviä, paikkoja, hyviä hetkiä vanhojen ystävien kanssa, ajatuksia ja onnistumisia. Ja tämä oli erilainen kesä monella tavalla. Mielessä on monia lämpimiä muistoja, hyviä fiiliksiä ja silti vielä ihan mielettömät odotuksen ensi kesän tuleville muistoille. Tulevat muistot vielä niistä toteutumattomista asioista, mutta kuitenkin asioista, joiden uskovan olevan ensi kesän jälkeen toteutuneita muistoja. Ajatus siitä, että ihania asioita tulee jatkossakin tapahtumaan kesä toisensa jälkeen saa hymyilyttämään.

Tänä kesänä kierrettiin useilla festareilla ja joka kerta oli kivaa. Tänä kesänä lennettiin, ajettiin huippunopeilla autoilla, mökkeiltiin, käytiin nauttimassa kuohuvaa, laulettiin, istuttiin laiturin nokassa hiljaa. Oltiin vain. Vaikka ensin pelkäsin, etten osaa irroittaa töistäni edes loman ajaksi, onnistuin kuintekin niin tekemään. Akut tuli ladattua kunnolla.

Kesä mietitytti myös sen puolesta, että Mikalla oli koko kesä buukattu kiinni. Ajatukset siitä, ettei juurikaan ehditä näkemään eikä tutustumaan hiersivät tietenkin pientä pääkoppaa, mutta me ehdimme. Yllättävän kivuttomasti tämä meni. Vaikka ikävä välilllä kalvaa, mietin, ettei ehkä ole kauniimpaa ja väkevämpää tunnetta kuin ikävä. Vaikka se ikävä pelottaa, siksi, että jotenkin on ikävissään haavoittuvimmillaan. Mutta kuitenkin, sitä antautuu toiselle rohekasti, se on kiva.




Annetaan syksyn tulla kuitenkin. Hyvä syy taas sytytellä kynttilöitä, istua rauhassa kotona villasukat jalassa ja jatkaa elämästä nauttimisesta. Tämä ei ole yhtään pöllömpää olemista.




maanantai 24. elokuuta 2015

Kiitos. Kiitos sinusta ja kiitos minusta.

Viime viikot ovat olleet varsinaista tunteiden vuoristorataa. Läheisen saatto viimeiselle matkalleen viikonloppuna sai outoja asioita aikaiseksi, outoja tunteita ja ajatuksia. Ajatuksia kuolemasta, hyvällä tavalla kuitenkin, vai voiko kuolemasta sanoa hyvällä tavalla. Tarkoitan sitä, että kuolema väistämättä tulee eteen, eikä sitä oikeasti ajattele joka päivä, mutta juuri vaikkapa siunastilaisuudessa se tuli niin konkreettisesti esiin. Kuolema ja elämän päättyminen. Kuolema koskettaa meitä näköjään aina silloin, kun se tulee kohdalle. Elämän loppuminen, yllättäen tai aavistettuna, joillain ehkä jo toivottunakin. Tämäkin kuolema tuli yllättäen. Ei sitä osannut odottaa ja se tuli aivan liian aikaisin. Mutta se tuli, eikä tilanne voi enää koskaan muuttua.



Siunaustilaisuuden aikana ehdin miettimään paljon. Mietin sitä, miten vainaja eli elämänsä. Oliko hän onnellinen, osasiko nauttia tarpeeksi ja oliko hänen elämänsä ehkä sellainen elämä, kuin hän toivoi? Entä jos tilanne tulisi omalle kohdalle, miten minä summaisin oman taipaleeni.
On paljon asioita, jotka olisivat voineet mennä toisella tavalla, asioita, joissa olisin voinut toimia toisin, mutta vielä on paljon asioita, joihin minä pystyn vaikuttamaan ja joiden eteen minä voin tehdä töitä, ollakseni onnellinen.



Minä uskon siihen, että tuntiessani itseni, hyväksyessäni omat virheeni ja puutteni, mutta silti rakasteassani itseäni, olen jo vähän jyvällä asiasta. Jos en itse hyväksy itseäni, kuinka voin odottaa, että kukaan mukaan sitä tekee? Ja jos elämä on alituista epävarmuutta, eipä se varmaankaan kovin tyydyttävää ja antavaa elämää ole. Monet meistä on opetettu asettamaan itsemme aina viimeiseksi. Tekeekö sellainen jatkuva uhrautuminen toisten puolesta meistä jotenkin parempia ihmisiä? En usko.Uskon, että itsensä aina viimeiseksi jättäminen tekee meistä lopulta katkeria. Sen tiedän, etten itse voi jättää onneani muiden varaan, sillä oma onneni tulee minun sisältäni. Mutta vaikka en jätä sitä muiden varaan, he muut voivat kuitenkin jakaa iloni.

Minä tunnen suunnatonta kiitollisuutta tällä hetkellä, kiitollisuutta ja rakkautta. Kiitän lapsistani, kiitän kumppanistani, kiitän ystävistäni, läheisistäni ja itsestäni. Olen oikeasti kiitollinen siitä mitä minulla tällä hetkellä on. Kiitän jokaisesta uudesta aamusta elämässäni. Kiitän jokaisesta uudesta mahdollisuudesta ja haasteesta. Minulle on taas tulossa hieno päivä huomenna.





lauantai 1. elokuuta 2015

Pidä minut lähelläsi

Ensimmäinen puhelu, toinen puhelu, kolmaskin puhelu....äkkiä huomaamme puhuvamme päivittäin, nautimme yhteisistä juttelutuokioista ja alamme puhumaan muustakin kuin työasioista. Huomaamatta tai tarkoituksella, sen ei ole väliä. Kiinnostus kasvaa ja jokaisen puhelun jälkeen tulee lämmin ja hyvä olo, alamme tuntemaan vetoa toisiamme kohtaan ja tapailemme. Silti jokin välillä pelotti ja hetkittäin oli vähän epävarma olo. Pelko rakastumisesta?

Jokainen meistä on varmasti kokenut rakkaudessa kolhjuja, joku ehkä tullut jätetyksi, toinen petetyksi, joku ehkä menettänyt rakastamansa ihmisen tai voihan rakkaus päättyä vaikka alkoholisimiin tai muuhun ylitsepääsemättömään ongelmaan. Kaikista näistä seuraa varmasti kipua ja tuskaa. Jotkut ihmiset varmasti osaavat käsitellä nämä asiat helpommin kuin toiset. Ehkä he surevat hetken aikaa, parantelevat hetken ja sitten jatkavat elämäänsä. Rakastuvat uudelleen ja nauttivat rakkauden tunteista ja elämästä.
Toiset (lue minä) tekevät taas näistä asioista vielä hankalampia. Siitä tulee ongelma, joka aiheuttaa kipuilua ja ehkä jopa pelkoa rakkaudentunteeseen. Ajatus siitä, että taas kävisi samoja ikäviä ja satuttavia asioita, kärsimystä siitä, että kiellän itseltäni sen hienon tunteen, joka rakastumisesta syntyy. Se oli ongelma.

Se, että voisin rakastaa toista, vaati oman itseni löytämisen kokonaisena ihmisenä. Yhteyden löytyminen kaikkiin omiin piirteisiini, ominaisuuksiini ja vartalooni rakastettavana ja kunnioitettavana, Ja kaikkien niiden asioiden ja ominaisuuksien hyväksyntä, itselleni. Kohtasin kokonaisen minäni, kaikkine hyvine- ja huonoine puolineni. Kun ymmärsin sen, että minä olen tällainen, antoi se mahdollisuuden kohdata toinen ihminen kokonaisena ihmisenä, ihmisenä minun elämässäni.

Olen 45-vuotias ja minusta tuntuu tällä hetkellä erittäin hyvälle. Olen hyväksynyt sen, että menneisyyden asiat eivät voi olla onneni tiellä. On asioita, joihin en ole voinut itse mitenkään vaikuttaa, enkä voi antaa niiden asioiden olla esteenä onnelleni. Tulen varmasti tekemään virheitä suhteesssa tai käyttäytymään huonosti, mutta tarkoitus ei ole kuitenkaan loukata. En halua olla varpaillani enkä halua sinunkaan olevan. Haluan, että annamme aikaa toisillemme ja asetamme tämän suhteen etusijalle valinnoissamme. Haluan, että pidät minua tärkeänä, koska minäkin pidän sinua tärkeänä. En halua kohdella sinua huonosti, enkä halua sitä sinulta. Sinun tarpeesi ovat tärkeitä minulle ja minun sinulle. Haluan tulla rakastetuksi, haluan kosketustasi ja hyväksyntääsi. Niitä asioita minä haluan.

Ja haluan, että pidät minua lähelläsi.