sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Valmistumista ja parisuhdestatusta

Muutin parisuhdestatukseni sinkusta parisuhteessa olevaksi kuluneella viikolla, uskoisitko?

Pitkään sinkkuna eläneenä, se oli oikeastaan ihan hauska tehdä.
Toki näin vanhempana asioilla on tosi monta pointtia. Statusta ei päivitetty sen takia, että hei, katsokaa, mä en ole enää sinkku tai että hei, mä oon alkanut seukkaamaan.
Itselleni on aina ollut tärkeää se, että parisuhteessa ollaan luotettavia, uskollisia ja kunnioittavia toista kohtaan. Jotenkin tuntui, että vaikka olemme vasta tutustumisvaiheessa, on hienoa kertoa, että olen löytänyt ihmisen, johon haluan tutustua ja silloin kun näin tehdään, eli siis opetellaan olemaan yhdessä, haluaisin, että se tietynlainen sitoutuminen olisi jo alkumetreillä molemminpuolista. Opetellaan tuntemaan toisemme, tapamme, arvomaailmamme jne. ja opetellaan tuntemaan ne yhdessä, parisuhteessa. Monimutkaisesti selitetty, mutta koita ottaa selvää.
Vaikka kaikki on uutta ja ihmeellistä, on oikeasti ihan kiva huomata, että sitä uskaltaa antaa itselleen ja toiselle mahdollisuuden. Ikinä ei voi tietää, mitä tästä tulee. Pienin köpöttävin askelein eteenpäin ja päivä kerrallaan. Toivottavasti onnellista loppua kohden. Elämä on kuitenkin ihmisen parasta aikaa, eikä ketään ihmistä ole varmasti tarkoitettu yksin elämään. Asioiden ja joskus arjenkin jakaminen on hieno asia. Mutta kaikelle pitää  antaa oma aikansa. Hääkellot eivät kilkata enkä ole vielä päättänyt sitä, minkälaisen sormuksen haluaisin.

On mukava huomata, että niistä omista peloista ja ennakkoluuloista huolimatta näille tunteille on sijaa. Joskus on mukava huomata kaipaavansa toista, on mukava leijua ihmeellisissä atosfääreissä tai muuten vain kävellä eteenpäin sellainen typerä virne naamalla. Eikä yhtään haittaisi se, että tunteet kasvaisivat entisestään. Voisin ehkä jopa sopeutua siihen, että joku oikeasti tykkää minusta :)

Omat tärkeät ihmissuhteeni eivät tule muuttumaan suhdestatuksen vuoksi. Minulle tärkeät ihmiset tulevat pysymään arjessani, huolimatta siitä, missä leijuisin. Toivoisin niin, että minulle tärkeät ihmiset tulisivat olemaan tärkeitä myös toiselle.

Hirveän paljon tuli myös onnitteluja ja tsemppiviestejä. Kiitos niistä jokaiselle. Onnea ei voi koskaan olla liikaa ja sitä on kiva toivottaa kavereille.


Muitakin mukavia asioita tapahtui, keskimmäinen lapsistani valmistui eilen ammattiin. Tunnen suurta kiitollisuutta ja onnea siitä, että pojan asiat ovat mallilllaan. Tutkintopaperit auttavat oman tulevaisuuden suunnittelussa ja antavat turvaa työelämää varten. Pojalla on siinä suhteessa vielä käynyt onni, että työpaikka on ollut jo jonkin aikaa vakituinen, eli nyt koulun päätyttyä, poika pääsee vähän paremmalla palkalla jatkamaan töitänsä. Se on melkein lottovoitto. Olen onnellinen lapseni puolesta.

Elämä näyttää parahita puoliaan enkä potki vastaan. En.







maanantai 25. toukokuuta 2015

Pikkumustaa ja punaa

Mun piti käydä nukkumaan, mutta uni ei vain tule. Paljon on tapahtunut asioita. itsessäni. Asioita, joiden tiesin olevan edessä, mutta kuitenkin asioita, joihin en ole muka ollut valmis.

Naiseksi uudelleen kasvaminen on ottanut koville. Ei tämä helppoa ole ollut, vaikka kaikki on tuntunutkin kovin hyvälle. Ja nyt kun ollaan siinä valmiuden pisteessä, tulee välillä vähän sellainen paniikkifiilis, olenko ansainnut tämän? Saanko tuntea tällä tavalla? Ja onko minulla lupa nauttia?

Mulla on tällä hetkellä niin hyvät fiilikset. En uskonut sitä, että voisin vielä tällä tavalla tuntea. Jotenkin tuntuu siltä, että ne "pimennossa" vietetyt vuodet tulevat nyt moninkertaisina takaisin.
Mä olen niin tyytyväinen olotilaani ja tuntuu ihan siltä, että musta voisi pian tulla vaikka puiden halaaja, koska kaikki tuntuu niin hyvälle.
Ja hyvälle tuntuu myös se, että olen uskaltantut antaa muille ihmisille mahdollisuuden tulla lähelle. En tarkoita nyt fyysisesti vaan sitä, että olen valmis jakamaan asioita muiden kanssa. Ja parasta on se, että se tuntuu luonnolliselta ja hyvälle. Tätä olen selvästi tarvinnut.

Ja ihanaa on myös se, että on asioita, joiden eteen kannattaa nähdä vaivaa. On mahtavaa saada kutsuja tilaisuuksiin ja pääset miettimään sitä, mitä laittaisit päälle. Jotain nättiä, koska enää ei tarvitse piilotella. Oikeasti on lupa olla nainen ja naisellinen. Mä olen niin kaivannut tätä. Ja on ihanaa varata aika kynsihuoltoon. Turhamaista, mutta mä olen säästänyt pitkän pennin kun en itseeni panostanut vaikka olisi pitänyt, Mutta minä en pitänyt itseäni tärkeänä itselleni. Siinä se virhe tapahtui. Olisi pitänyt tietenkin, mutta elämä kun ei ole vieläkään niin mustavalkoista.
Minä tyydyin siihen, minkä kuvittelin olevan minulle ok, tyydyin siihen, ettei minulla ollut väliä ja että ehkä olisin jollain tavalla ansaninnut oman kohteluni. En ole katkera siitä, ne kaikki opettivat minua tässä koulussa arvostamaan itseäni entistä enemmän. Ja on tuuletusten paikka, kun huomaat, ettei kukaan enää pysty sinua loukkamaan samalla tavalla kuin aiemmin.

Mutta se, että minusta on nyt vihdoin tullut kokonainen, eheä minä, se on minulle se tärkein opetus. Tämä retki kannatti tehdä. Se kasvatti minut 45-vuotiaaksi naiseksi, joka elää nyt yhtä elämänsä parasta aikaa. Ja se nainen nauttii siitä. Ja se nainen huomaa myös sen, että lapset nauttivat onnellisesta äidistä. Ja lapsia kiinnostaa hyvällä tavalla äidin onni. Elämä näyttää siis parastaan.

Palikat loksahtelivat paikoilleen yksi kerrallaan, välillä vähän horjuen, välillä haparoivin käsin, mutta ne menivät sinne. Jokainen omalla ajallaan.

Ja nyt voin vilpittömästi sanoa olevani onnellinen. Niin onnellinen että. Mulla on ihana perhe, hyvät lapset, yksi maailman paras ystävä, toinen melkein paras ystävä ja kolmaskin sellainen. Ja mun elämään tulee lisää ihania ihmisiä, ihmisiä, joihin minun on hyvä tutustua, ihmisä, joilla jokaisella tulee olemaan merkitys tässä kaikessa. Ja voi olla, että mä olen vähän jopa jo ihastunutkin, ikinä ei voi tietää, mitä eteen taas tulee. Tervetuloa vaan.

Minä löysin sen risteyksen elämässäni. Sen risteyksen, josta en enää kääntynyt, vaan minä jatkoin eteenpäin.
Jonne Aaronia lainaten:

Ja tässä risteyksessä viimeisessä En ookaan enää kääntymässä Vaan vierellesi löytää joku muu Tässä risteyksessä viimeisessä Et ookaan enää mua estämässä Vaan tulevaisuus toisin kirjoittuu.

Huomenna huulipunavallankumous, keskiviikkona pikkumustaa päälle. Ja korkkarit. Elämä <3



sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kymmenen kilsaa ja miljoona ajatusta

Et kyllä usko, mutta Naisten Kymppi on tempaistu! Aivan mielettömät fiilikset. Olisin voinut juosta vielä vaikka ja kuinka pitkään maaliin pääsyn jälkeen.
Kotimatkalla mietin sitä, etten ikinä olisi uskonut sitä, jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että musta tulee tällainen höyry liikkumisen suhteen. Voi olla, että olisin revennyt nauramaan niin, että lantionpohjalihakset olisivat joutuneet koville.


Mutta jos mietitään tilannetta jossa olin puolitoista vuotta takaperin; en ikinä uskonut tätä päivää näkeväni, oikeastaan, en edes ajatellut, että näin voisi käydä. Niin rapakuntoinen ihminen kuin minäkin olin, pelkkä rappusten kipuaminen sai hien pintaan ja hengästytti niin, että taju tuntui lähtevän. Ja nyt ollaan siinä pisteessä, että kympin lenkki menee melkein kuin vettä vaan.
Ja vielä se, että lenkkikaverit olivat parikymppisiä tyttöjä, enkä voi sanoa hävinneeni heille.
Mieletön tunne.
Ja päätettiin tyttöjen kanssa jatkaa tätä harrastusta. Elokuussa on ainakin Midnight Run, sinne mennään ja varmaan muuallekkin, jahka selvitellään missä on tapahtumia.

Ja hienoa on se, että nämä työpiltit ovat oikeasti innostuneet tekemään kaikkea mukavaa ja hyödyllistä kanssani. Jos mietin ystäväpiiriäni, ei siellä oikeastaan ole sellaisia henkilöitä, joiden uskoisin innostuvan näistä asioista. Ja toisaalta, kyllä tällainen työkavereiden yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen tiivistää sitä porukkaa. Ja kun puhalletaan yhteen hiileen, se tietää meille kaikille pelkkää hyvää.

Summa summarum, elämä näyttää taas parastaan, kaiken suhteen. Töissä menee hyvin, kotona asiat kohdillaan ja yksityiselämässä ollaan otettu harppauksia eteenpäin. Kaikki tuntuu niin hienolle. Mä melkein voisin aloittaa jo puidenkin halaamisen.
Mutta ylipäätään se, että olen antanut itselleni aikaa, olen antanut luvan omiin tunteisiini ja toiminut täysin niiden mukaan, siitä se kaikki hyvä alkaa. Ja on oikeasti hienoa huomata se, että tunteille on tilaa ja niitä tunteita on myös kaivannut. Ja niitä ei tarvitse kieltää.
Tuntuu, että se vanha elämä on jokseenkin kuopattu. Sinne mahtui paljon hyvääkin, ne hyvät asiat ja ihmiset ovat säilyneet ja saavatkin säilyä, mutta muita asioita minulla ei ole ikävä. Minä olen tullut nyt minuksi ja tykkään tästä. En halua ketään loukata omilla valinnoillani, mutta nyt pitää vain ajatella vähän itsekkäästi. Nyt on minun aikani ja meinaan nauttia siitä. Se on mun vuoro nyt. Ettäs tiedät :)

Mähän sanoin, että tästä tulee elämäni kesä. Kaikki merkit viittaavat siihen. Mutta ensin pitää taas vähän juosta.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Syypää hymyyn

Miellyttävää ja mieletöntä. Mä olen niin havahtunut tähän elämään ja olemiseen kuin olla ja saattaa. Nyt todella tajuan sen, mitä kaikkea painonpudottaminen toi elämääni lisää.

Mulla on ollut tosi aktiivnen kevät. Tuntuu, että koko ajan on johonkin suuntaan menoa, mutta ne kaikki tuntuvat hyviltä asioilta, varsinkin kun mä jaksan niihin osallistua.
Viime viikolla meillä oli duuniporukan kanssa varsinainen elämyspäivä Perttulassa Vauhtifarmilla. Koko päivä erilaista aktiviteettiä ja tekemistä. Ja mä jaksoin olla mukana, eikä hävettänyt yhtään kisailla leikkimielisesti työkavereita vastaan, jotka ovat tosiaan reilusti mua puolet nuorempia.
Eilisen ja tämän päivän olin Tampereella, meillä alkaa siellä syksyllä jotain uutta ja kivaa, testailtiin vähän juttuja ja tietenkin hoidin muutaman muunkin työtapaamisen siinä samalla.
Itsevarmuus ja varmuus omasta vartalosta ovat tuoneet koko työminääni niin paljon hyvää. Se näkyy tuloksissa, se näkyy siinä, miten keskustelen ja neuvottelen palveluntarjoajien kanssa, se näkyy kaikessa. On hienoa, ettei tarvitse hävetä.



Loppuviikolle vielä ohjelmassa vähän lentosimulaattoria, ihan oikeaa lennätystä pienkoneella ja sunnuntaina Naisten Kymppi. Ensi viikolla sitten yksi tosi tärkeä VIP-tilaisuus. Ja mä suorastaan tärisen innosta. Mä niin odotan näitä kaikkia asioita elämässäni, etten ihan edes ymmärrä, miten tämä kaikki voikin olla näin kivaa.



Se, mikä tästä kaikesta tekee kanssa mielenkiintoisen, on pukeutuminen. On jokseenkin kiva laittautua nätiksi mennessäni tapaamisiin. Musta jotenkin tuntuu niin paljon erilaisemmalta nyt. On ihana vetäistä mekko päälle, laittaa korkkarit jalkaan ja vähän panostaa siihen naamavärkkiin. Ihanaa hössötystä ja ihanaa kevättä. Olenhan mä toki aina yrittänyt jotenkin ihmismäisesti pukeutua, mutta tämä on niin paljon hauskempaa.

Samoin se rohkeus uusien ihmisten tapaamisten suhteen on muuttunut. Voinkin kertoa, että mun elämään on tullut uusia ihmisiä, ihmisiä joiden kanssa on hauskaa.
Tuntuu, että olen tänä keväänä hymyillyt enemmän kuin viimeisten vaikkapa viiden vuoden aikana. Mulla on niin monta syytä tähän hymyyn. Sä olet yksi niistä. Ja sitten on ne kaikki muut ihanat asiat.
Musta tuntuu vieläkin, että tämä on se minun elämäni kevät. Nyt mä olen niin valmis kuin ihminen olla ja saattaa. Halitaanko?

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ja kun kaikki on niin ihanaa

Hyvää äitienpäivää.

Tämä on niitä päiviä, kun saa itselle häpeilemättä nostaa hattua. Olen selvinnyt äitiyden haasteista hienosti. Kun katson jälkikasvuani, en voi olla muuta kuin tyytyväinen ja onnellinen. Kolme niin täydellistä ihmistä, kaikki jopa täysipäisiä lähtökohista huolimatta.

Olen luotannut tätä joukkuettani reilut 13-vuotta yksin ja toki se on ollut välillä rankkaa, muta täytyy kyllä sanoa, että odotin ehkä jotain paljon pahempaa siinä vaiheessa, kun tein ratkaisun ja hain avioeroa. Mutta me olemme selvinneet ja tulemme jatkossakin selviämään. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä miten hyvät suhteet perheelläni on toisiinsa. Meillä on aina puhuttu asioista avoimesti, eikä lapsien varmasti ole vaikea kertoa asioita joko toisilleen tai minulle. Meillä on ihan mieletön tiimi. Ehkä se yhteenkuuluvuuden tunne on osaltaan rakentunut juuri tästä yksinhuoltajuudesta. Ulkopuolisten epäilevät sanat satuttivat alussa; tiedäthän sä, minkälaisia yksinhuoltajien lapsista tulee? En tiedä. Minun lapsistani tuli fiksuja, työteliäitä ja elämässään varmasti pärjääviä ihmisiä. Kyllä sekin asia on meidän vanhempien vastuulla, oli perheessä yksi tai kaksi vanhempaa.

Elämään kuuluu muutenkin pelkkää hyvää. Mä olen niin tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin tällä hetkellä, etten oikein meinaa nahoissani pysyä. Varsinkaan vatsanahoissani ;)
On ihan mieletöntä ostaa vaatteita, jotka ovat sitä kokoa, etten edes muista, milloin olen sellaisia edes nuorempana käyttänyt. On jännää katsoa itseä peilistä kun kävelen sen ohi. Tekisi joka kerta mieli pompata pari metriä ilmaan ja kiljaista jeeeessss.

Työrintamallakin on pelkkää auringonpaistetta. Kun myyntipisteet siirtyivät helmikuussa minun vastuulleni, on niiden tulos vain noussut. Meillä on niin mielettömän hienoja ihmisä töissä, jotka tosissaan tekevät töitä palkkansa eteen. On oikeasti hienoa tehdä nuorten ihmisten kanssa duunia, sitä energisyyttä ja iloa ei voi kuin ihailla. Ja se riemu on tarttuvaa. Ei voi olla pahalla päällä jos viikossa jonkun päivän tekee omia töitää myyntipisteellä. Tykkään niin työstäni, tykkään tosissani.
Oltiin muuten eilen vielä promotilaisuutemme jälkeen hetken aikaa tyttöjen kanssa ulkona ja täytyy sanoa, että oli ihan mielettömän kivaa. Vaikka ikäeroa on yli 20 vuotta, ei se haitannut. Enkä tuntenut itseäni ikälopuksi heidän seurassaan. Ja se on jo aika paljon se.



No onko kevätfiiliksiä jo? No on!! Ihan mahtavat fiilikset, hymyilyttää koko ajan. Ja siihen hymyyn on monta hyvää syytä. <3 Välillä oikein hirvittää omat tuntemukset, sitä hihittää kuin pahainenkin pikkulikka, mutta eihän se haittaa. Nautitaan.
Ja on oikeasti ihana vihdoin nauttia naisellisuudesta sillä tavalla täpöllä. Tällä viikolla saatu uudet ihanat tulipunaiset kynnet ja ripset. Turhamaista ehkä, mutta ah niin ihanan turhamaista. On ihan kivaa yrittää olla nättinä, varsinkaan kun ei tarvitse enää maastoutua.

Kaikki siis Leppävaaran prinsessalla hyvin, Elämä on oikeasti hienoa. Tommy Tabermanin sanoin; Rohkeus on sitä, ettet sulje silmiäsi, kun vihdoin saat ne auki.
Nyt mennään avoimin mielin ja avatuin silmin eteenpäin.





lauantai 2. toukokuuta 2015

Päiviä, joita tarvitsen

Aika jännä. Vappu tuli ja meni. Tai no, niinhän se aina onkin tehnyt, mutta tämä oli jotenkin erilainen vappu ja pelkästään hyvällä tavalla. Ei puhettakaan krapulasta eikä sen aiheuttamasta väsymyksestä.

Mä olen niin tyytyväinen tämän hetkiseen olooni ja fiiliksiin. Jotenkin tuntuu ihan siltä, kuin leijuisin vetten päällä. Hymyilyttää paljon ja sellainen mukavan ylienerginen olo päivästä toiseen. Ja mä istun kotona paljon nuorimmaisen kuulokkeet päässä ja kuuntelen kaikkea ihanaa hempeää musiikkia. Sellainen idioottimainen ilme naamalla. Ei, se ei tarkoita, että olisin rakastunut, sen aika on sitten joskus, mutta kun vain tuntuu niin kamalan hyvälle.
Mutta täytyy kyllä sen verran vielä lisätä, että alkuviikosta tapahtunut Tampereen työkeikka sai mut viimeistään huomaamaan sen, että mä onnistun ja uskallan. Ihan älytöntä miettiä sitä, miten painon pudottua ja ylipäätään sen ulkoisen olemuksen muuttumisen myötä on tullut itsevarmuutta ja rohkeutta lisää. En olisi millään vielä kaksi vuotta takaperin pystynyt näihin tekoihin. En olisi. Ja se kaikki saa aikaan ihan mielettömiä fiiliksiä.

Ja jännää on huomata myös se, miten ihan eri tavalla suhtaudun ihmisiin nyt. On oikeasti älyttömän hienoa keskustella ihmisen kanssa, kun uskallan itse myös kertoa omat mielipiteeni, eikä tarvitse vain peitellä sitä omaa epävarmuutta. Uusia tuttavuuksia ja uusia ihmisä elämässäni. Se ei ole ollenkaan paha asia. Ja erityisen hyvää siitä tekee se, että huomaan tarvitsevani tätä ja saan siitä ihan älyttömän paljon. Ja olen tajunnut myös sen, ettei mun oikeasti tarvitse pyytää lupaa eikä hyväksyntää keneltäkään. Ne vain ovat nyt minun uusia omia juttujani, niinkuin ne ovat olleet tähänkin asti, mutta nyt niiden merkitys vasta on selvinnyt. Enkä tarkoita sitä, että jokainen ihminen, joka kärsii ylipainosta, piiloutuisi sen taakse. Mutta minä tein niin. Mutta en enää.

No, jumpparintamalta vielä kuulumisia. 115 päivää leikkauksesta, laskin ihan itse äsken, sormin :)
Peilikuva, joka katsoo vastaan on oikeasti alkanut mielyttämään. Jumankekka, mikä määrä on onkaan jumpattu, mutta nyt huomaan, ettei tosiaan ole turhaan tullut lähdettyä. On jänskää katsoa salin pelistä omaa vartaloaan, vatsalihakset näkyvät paidan läpi ja muutenkin koko ryhti ja olemus on niin toisenlainen. Ihan turhaan mä pelkäsin niitä fiiliksiä, jotka tuossa vielä jokunen aika takaperin olivat valloillaan. Tarkoitan sitä, että kun se oma vartalonkuva oli vähän vääristynyt. Vaikka tiputettuja kiloja oli se 40 kg, silti aina välillä peilistä katsoi se vanha Katri. Ei katso enää. Nyt ollaan tultu sen suhteen päätepisteeseen. Tottakai vielä työtä on, mutta mä tiedän mitä teen.




Elämässä on niin paljon hyvää ja silloin, kun uskaltaa antaa sille hyvälle mahdollisuuden tulla lähelle, se tuntuu tällaiselta. Sen hyvän eteen joutuu tekemään töitä, mutta kaikki se työ on varmasti ollut sen arvoista. On päiviä, jolloin tekisi mieli hypähtää jokaisen vastaantulevan ihmisen kaulaan ja halata, on päiviä jolloin kaipaa sitä toista ihmistä ihan mielettömästi, on päiviä, jolloin vain hymyilyttää, mutta ne kaikki ovat päiviä, päiviä joita tarvitsen.