sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Takarivin tyttö

Tänään tuli tasan kaksi vuotta siitä kun ensimmäisen kerran astuin kuntosalille sisään. Todella epävarmana ja ylipainoisena, häpeillen. Paikka ryhmäliikuntatunneilta löytyi aina takariviltä, pari kertaa jätin menemättäkin, kun huomasin vain eturivissä olleen tilaa. Ei kehdannut.
Muistan aina ensimmäiset kyykkäykset, toiset tekivät varmasti valehtelematta kolme kyykkyä siinä ajassa kun suoriuduin itse ensimmäisetä. Kunto oli todella nollassa.





Ensimmäiset pari kuukautta olivat vaikeimmat, mutta sitkeästi vain oli mentävä. Koska periksi en ajatellut antaa, jotenkin ajatus siitä, että olin kovasti hehkutellut sitä, että aloitan elämäntaparemontin ja en suorituisikaan siitä..se ei vain olisi sopinut minulle. Häviäminen on yksi niitä asioita, joita en kestä. Ja tässä projektissa olisin hävinnyt itselleni. Sille tutulle tytölle, joka minussa asui. Tuttu tyttö silloin, vieras tietyiltä osin nykyään.


Kahteen vuoteen on mahtunut äärettömän paljon asioita, muutoksia, itsetutkiskelua ja oman minän löytämistä. On jotenkin hassua ajatella, että laihdutusprojektissa joutuu käymään läpi asioita, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä, asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen omaan minäkuvaan. Mutta vaikka ikäviäkin asioita on joutunut nostamaan pinnalle, ne ovat asioita, jotka saattelivat minut tähän pisteeseen. Jotenkin täytyy ajatella positiivisesti nämäkin asiat, ilman niitä en olisi ikinä kyennyt tulemaan näin vahvaksi. Ja valmiiksi. Minuksi.


Kahden vuoden aikana ystäväpiiri on muuttunut. Tiesin sen kyllä jo etukäteenkin. Kun arvomaailmat ja kiinnostuksen kohteet eivät enää kohtaa, ei oikein löydy oikein mitään sellaista yhteistä jutunaihetta. Entiset muistelot edellisillan ravintolailloista eivät ole kuuluneet pitkään aikaan mielenkiintoni kohteisiin. Toki vieläkin silloin tällöin käyn ulkona, mutta entiseen verrattuna voisi sanoa, etten liiku baareissa. Ja en häpeä sitä. Se on ollut minun pelastukseni ja minun vapaaehtoinen valintani. Ja oikeasti, shampanja on huomattavasti olutta parempaa.




Kahden vuoden aikana olen muuttunut itse eniten. Tietenkin fyysiesti, mutta enemmän annan arvoa sille muutokselle, joka pääni sisällä tapahtui. Vihdoin opin ymmärtämään sen, että olen arvokas juuri tällaisena kuin olen. Minun ei tarvitse elää miellyttääkseni muita, olla aina muiden käytettävissä vaan minä sanelen ne asiat, joihin olen valmis taipumaan. Löysin sen naiseuden itsestäni, joka oli vuosikausia piilossa, löysin sen itsevarmuuden, joka auttaa minua etenemään niin urallani kuin henkilökohtaisessa elämässäni. Löysin taas sen ilon jokaisesta päivästä, hymyn ja naurun, jotka olivat karanneet jonnekkin. Löysin itseni, sen parhaimman minän itselleni ja muille.



Kahteen vuoteen mahtuu niin paljon asioita, joista olen iloinen ja ylpeä. Lonkasta lonkkaan ylettyvä taisteluarpi on yksi niistä asioista, joka muistuttaa jokainen päivä siitä matkasta ja taistelusta, jonka tein. Ei se, että salilla on vietetty satoja tunteja, eikä se, että juoksu- ja pyöräilykilometrejä on kertynyt satoja, anna ehkä sitä merkitystä asioille kuin mitä taisteluarpi minulle antaa.
Se kertoo siitä, mitä lähti entisestä minästä  pois, se kertoo siitä, mitä sain tilalle ja ennustaa ehkä osittain sitä, mitä vielä haluan. Koska minä haluan vielä. Ne muut arvet, joita elämän aikana on kertynyt, ovat osittain vaalenneet ja menettäneet suurimman merktiyksensä. On aivan turha jäädä märehtimään menneitä vaan enemmän keskityn nykyään siihen, että omat unelmani ja haaveeni toteutuvat. Kynnysmatoksi minusta ei ole, vaan päätän ihan itse sen, kenen kanssa aikaani vietän.



Kahden vuoden aikana opin myös päästämään ihmisä lähelleni. Opin uskaltamaan kertomaan omat mielipiteeni ja ajatukseni häpeilemättä. Ne ovat osa minua. Se, joka ei minua tällaisena hyväksy, ei mahdu piiriini, näin se vain menee. Koska enää minä en mielistele.
Olen oppinut läheisyydestä paljon, olen oppinut välittämisestä enemmän kuin ennen ja olen oppinut rakastamaan. Olen oppinut niin paljon, että välillä oikein hirvittää. Elämässä on niin paljon hyvää, kun se vain osaa kaivaa esiin. Toisen ihmisen vilpitön lähelle päästäminen on yksi asioista, joista olen kiitollinen. Minun ei tarvitse olla yhtään sen enempää kuin mitä olen. Minun ei tarvitse häpeillä omaa olemistani, omaa ulkonäköäni tai mitään, mitä minussa on. Koska tällaiseksi minä tulin. Tutuksi itselleni, tutuksi toiselle.


Se takarivin tyttö on nyt siellä jumppasalissa joku muu. Joku toinen, joka ehkä tekee saman matkan kuin minä. Ja hänelle minä haluan toivottaa hyvää matkaa ja tsemppiä. Minä siirryin riveissä eteenpäin ja viihdyn siellä, tulen jatkossakin viihtymään. Toivon, että mahdollisesti sinä olisit siellä vähän edempänä kanssani heti, kun olet siihen valmis. Koska tämä on sellainen matka, joka kannattaa tehdä.

Minä nautin elämästä, nautin jokaisesta pienestä asiasta, joka eteeni tulee. Elän niin, kuin minusta tuntuu parhaimmalta, tietenkin ottaen lähmmiäiseni huomioon. Itsekkääksi ei ole tarvetta ryhtyä. Teen asioita juuri niin, kuin mikä milloinkin tuntuu mielestäni hyvälle. Ei ole tarvetta jarrutella asioita vain sen takia, että jonkin asian pitää tapahtua tietyn ajan kuluttua. Minä aion nauttia jokaisesta hetkestä niinkuin se olisi viimeinen hetki. Koska olen sen ansainnut. Ihan niinkuin sinäkin.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Bio-aseita, puna-armeijaa ja tiimityöskentelyä

Ensiesittelyssä Elämyslahjojen tuotepäällikkö Katri, hauska tutustua. Vastaan myös Elämyslahjojen myyntipisteistä Itäkeskuksessa ja Kampissa. Töitä on paljon, mutta tunnustan, yhtään päivää ei ole tarvinnut naama nuriperin töissä olla. Työ on niin vaihtelevaa, monipuolista ja antavaa, etten päivääkään vaihtaisi näistä pois. Toimisto, jossa työskentelen, sijaitsee Lauttasaaressa ja siellä olen tähän asti ollut yksin, ensi viikolla tilanne tulee muuttumaan, hyvä niin. Onneni on ollut kuitenkin saada myyntipisteillemme niin hyviä nuoria töihin, etten ole ainakaan kärsinyt sosiaalisten kontaktien puutteesta työaikana. Nämä nuoret ovat kaikki motivoituneita, innokkaita osaajia, meidän lahjaexperttejämme. Lahjaexpertit, jotka päivittäin ovat kontaktissa asiakkaidemme kanssa, auttavat, neuvovat, myyvät ja suosittelevat kaikkia tarjoamiamme elämyksiä, eli heillä on kutakuinkin hallussan 1000:n eri tuotteen osaamiset. Siinä on tekemistä ja itse teen parhaani siinä, että lisää upeita elämyskiä tulee tarjolle viikottain.

Myyntipisteillä tehdään töitä pienellä porukalla ja toisinaan vaikkapa sairaustapauksen vuoksi joudutaan venymään vähän työaikojen ja vapaiden suhteen. Onneksi näitä tulee harvemmin, mutta tulee kuitenkin, niinkuin kaikilla.  Haluan itse kannustaa näitä nuoria parhaalla mahdollisella tavalla, tarjota tukea ja opastaa, jotta he sitten myöhemminkin olisivat yhtä hyviä tekijöitä, vaikka olisivatkin ehkä jonkun toisen palveluksessa. Pidän siitä, että voin tarjota näille nuorille mahdollisuuksia käydä testaamassa elämyksiämme, koska he niistä asiakkaille eniten kertovat, he niitä suosittelevat ja aina se, että myyjällä on totuudenperäinen ja asiantunteva tieto palvelusta, näkyy myynneissä. Tämä testaaminen tekee siis hyvää sekä työntekijälle, työnantajalle ja palveluntarjoajallemme Lisääntynyt myynti ei varmasti haittaa ketään.



Viime sunnuntaina porukka kävi testaamassa huonepakopeliä Helsingissä. Tämän elämyksen valitsin heille ihan sen takia, että 6 myyjää pääsi samaan aikaan elämystä kokemaan. Aamu- ja iltavuorot, opiskelut yms. ovat aina jotenkin rajoittavia tekijöitä aikataulujen suhteen, mutta tämä onnistui.
Halusin että lahjaexpertit hitsaavat sitä yhteenkuuluvuuttaan ja yhteisen tekemisen meininkiä entistä enemmän, koska viimeiset pari viikkoa ovat olleet taas aika tiukkoja ja venymisen ja vanumisen jälkeen pinnat saattavat vähän jo kiristyä.
Mutta ennenkuin työntekijöille selvisi se, että minkä elämyksen he käyvät testaamassa, olin antanut heille elämyslahjakorttien muodossa vihjeitä tulevasta elämyksestä. Muutaman vinkin jälkeen jo yhden nuoren hoksottimet pelasivat ja hän keksi ratkaisun tulevan elämyksen suhteen.

Työntekijät marssivat reippaina sovittuun tapaamispaikkaan ja kaikki ajoissa, ei myöhästelyä! Pelipaikka löytyi helposti, aMazed Games sijaitsee hyvällä paikalla Lönnrotinkadulla

Vastaanotossa työskentelevä henkilö oli itse suht uusi työssään, mutta opasti hienosti ja kertoi ohjeet todella selkeästi odotushuoneessa, jossa oli sohvat istumista varten ja esille oli laitettu erilaista rekvisiittaa, kuten avaimia ja lukkoja, pakohuoneisiin liittyvää rekvisiittaa. Nämä loivat jo hienoista jännistystä ilmaan, mutta ketäänhän ei vielä tässä vaiheessa jännittänyt, ei varmaan.
Odotellessa pakohuoneeseen pääsyä vastaanoton työntekijä kertoi pieniä vinkkejä siitä, mistä vihjeitä ehkä kannattaa etsiä ja mistä ehkä ei. Ja mitä tapahtuu jos jääkin jumiin pelissä?



Pakohuoneita on 4, meidän työntekijöillemme olin valinnut Kaskoisagentti X:n. Se vaikutti minusta niin hauskalta. Kaksoisagenttihuoneessa sinun epäilläään varastaneen salaisen bioaseen Neuvostoliiton puna-armeijalta. Tästä syystä sinut lukitaan KGB-agentin huoneeseen ja joudut odottamaan siellä kuulustelijaa, joka tulisi tunnin päästä. Tunnin päästä. Ennen sitä on päästävä pois!

Huoneessa soi erikoinen musiikki, joka lisäsi jännistystä ennenstään. Lisäksi ovien sulkeuduttua tietoisuus siitä, että aikaa on vain tunti sai sydämen hypähtämään muutaman ylimääräisen voltin. yksi vaivainen tunti. Tuli kiire paeta.
Nuoret kävivät toimeen heti pienen hermostuneen naureskelun ja hämmenyksen jälkeen. Kaikki tutkivat tilaa, jokainen oivalsi jotain, eikä kukaan vain seisoskellut paikallaan sormi suussa. Nuoret toimivat alusta alkaen todella hyvin tiiminä. Tehtävät jakautuivat jokseenkin luonnostaan näiden agenttien kesken; yksi penkoi paikkoja, yksi laskeskeli ja yksi ideoi. Jokainen oivalsi jotain, ajatuksia vaihdettiin aktiivisesti ja kaikkien ideat otettiin huomioon. Kukaan ei jäänyt tässä pelissä sivuun. Kaikki olivat agentteja, Kaksoisagentteja lukitussa kuulusteluhuoneessa.
Oli hienoa huomata, ettei kukaan dominoinut tilannetta millään tavalla vaan tiimi työskenteli koko ajan yhdessä.


Nämä nuoret selvittivät tiensä ulos huoneesta hienossa ajassa. Peliaikaa jäi vielä reilu 6 minuuttia jäljelle! Se on hienosti suoriuduttu se. Nuorille jäi aivan mahtavat fiilikset tästä elämyksestä, onnistumisia ja oivaltamisen iloa. Pieni adrenaliiniryöppykään ei tuntunut ketään haittaavan. Muutamalla tuli tarve jo päästä seuraavien huoneiden kimppuun.

Kommentointi pelin jälkeen oli kiivasta. Jokainen oli nauttinut tästä elämyksestä täysin. Jokainen sai enemmän irti kuin mitä olisi odottanut. Yhteinen tekeminen, yhteinen oivaltaminen ja samaan päämäärään tähtääminen teki tälle porukalle hyvää. Ja se näkyi heti maanantain tuloksissa, se näkyi maanantaina työntekijöiden ilmeistä ja eleistä. Uskonpa, että kun seuraava asiakas menee etsimään tämäntyylistä lahjaa, meidän lahjaexperttimme osaavat kertoa palavin silmin tämän pelin mahtavuudesta.