sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kaikki hyvin

Vähän aikaa on vierähtänyt taas edellisestä vierailusta täällä. En mitenkään haluaisi syyttää mitään tai ketään, mutta oikeasti on ollut niin paljon tekemistä. Hyvää tekemistä onneksi. Töitä on ollut kiitettävästi ja ihanan positiivisella ruuhka-asenteella.  Eli jos lyhyesti kerron, elämä on ollut työntäytteistä arkea ja illat kotitöitä sekä salia. Eli oikeastaan kaikki on niinkuin ennenkin. Mutta ei kuitenkaan samalla tavalla.

Arki on löytänyt uomansa tässä pienessä kahden hengen taloudessa. Välillä huomaan pientä murkkuikäisen kiukuttelua huushollissa, mutta edelleen voin sanoa, että olen päässyt helpolla lasteni kanssa. Ovia ei ole paukuteltu karmeiltaan, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Hyvin ollaan onnistuttu nuorimmaisen kanssa tämä arki luovimaan. Kotityöt jaetaan mukavasti ja koiran lenkitysvuorotkin menevät niin nätisti.

Töissä on ollut kivoja juttuja. Isoimpana ehkä formula. Ai itku miten upea peli. Kävimme viikolla katsomassa Alastarolla ajotilaisuutta ja tunnustan, vähän valui vedet silmistä. Niin mahtavat äänet, niin voimakas olemus ja ne fiilikset, joita ajajien silmistä ja olemuksesta aistii, ei niitä pysty edes kuvailemaan. Olen nyt kohdannut jotain, jota vielä haluan testata.
Viikonloppuna tuo mielitiettyni oli esillä Sellossa ja jotenkin tuntui hyvälle olla paikalla. Siinä on jotain niin kiehtovaa.





Kuntoilu etenee suunnitellusti ja säännöllisesti. Elämäntavaksihan se on tullut ja hyvä näin. Huomaan itseni ärtyvän, jos pakosta tulee muutaman päivän tauko salitreeneihin. Pinna alkaa kummasti kiristymään, eikä sitä helpota muu kuin kunnon treeni.
Tänään oli sitten taas se aika vuodesta, että työpilttien kanssa oli Naisten kympin vuoro. Vähän jalat hapottaa nyt illalla, mutta sekään ei haittaa. Jännä ajatella, että muutama vuosi sitten en olisi jaksanut edes muutamaa kilometriä kävellä, nyt temmotaan kymppiä jo ihan kevyesti. Ja se, että tavoitteet ovat vielä korkeammalla, se tuntuu hyvälle.




Tänään mä olen suunnattoman täynnä rakkautta. Musta oli kiva hölkötellä sitä kympin lenkkiä oma tytär mukana. Musta oli kiva tulla kotiin, kun sentterikin oli tullut käymään kotonansa viikonloppulomansa päätteeksi. Eniten kuitenkin ilahdutti huomata se, että näiden kahden poikani välit ovat ihan mielettömän hyvät. Jotenkin armeija on tehnyt niin hyvää, molemmille. On ihan mielettömän hienoa katsella, kun isompi kertoo asioita armeijasta ja nuorempi kuuntelee todella kiinnostuneena ja uteliaana. Ja eniten mä tykkään siitä, että alokas kertoo näitä asioita niin positiivisella asenteella. Se varmasti helpottaa sitä epätietoisuutta, joka nuoremmalla ehkä vielä armeijasta ja sinne menosta on.
Ja tänään sitten taas pitkästä aikaa vähän itketti kun sälli lähtiessään halasi. Ei voi ihmisellä isompaa onnea olla, kuin hienot lapset.

Alkuviikosta pidän muutaman päivän lomaa. Nyt huomaan, että on se hetki, että tarvitsen omaa aikaa rauhoittumiselle ja mietiskelylle. Tunnustan, että itselleni on ollut aika vaikeaa antaa aikaa, suorittaminen ja vouhottaminen on niin syvällä itsessäni. Mutta nyt meinaan vain olla. Työpuhelin on laitettu kiinni jo perjantaina, samoin sähköposteissa on lomaviesti. Mietin, että ehkä huomenna olisi se päivä, että tempaisisin biksut päälle ja lötköttelisin muutaman hetken maauimalan nurtsilla. Takaisin tullessa voisi pysähtyä kahvilla ja katsella ihmisiä. Ja syödä ehkä jäätelön. Ja laittaa mekon päälle. Huulipunaa. Ja mietiskellä. Hymyillä ohikulkijoille. Nauttia ja rakastaa. Sitä minä ensimmäiseltä lomapäivältäni odotan.
Elämä on, kokeilemisen ja elämisen arvoista.