Hyvää äitienpäivää.
Tämä on niitä päiviä, kun saa itselle häpeilemättä nostaa hattua. Olen selvinnyt äitiyden haasteista hienosti. Kun katson jälkikasvuani, en voi olla muuta kuin tyytyväinen ja onnellinen. Kolme niin täydellistä ihmistä, kaikki jopa täysipäisiä lähtökohista huolimatta.
Olen luotannut tätä joukkuettani reilut 13-vuotta yksin ja toki se on ollut välillä rankkaa, muta täytyy kyllä sanoa, että odotin ehkä jotain paljon pahempaa siinä vaiheessa, kun tein ratkaisun ja hain avioeroa. Mutta me olemme selvinneet ja tulemme jatkossakin selviämään. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä miten hyvät suhteet perheelläni on toisiinsa. Meillä on aina puhuttu asioista avoimesti, eikä lapsien varmasti ole vaikea kertoa asioita joko toisilleen tai minulle. Meillä on ihan mieletön tiimi. Ehkä se yhteenkuuluvuuden tunne on osaltaan rakentunut juuri tästä yksinhuoltajuudesta. Ulkopuolisten epäilevät sanat satuttivat alussa; tiedäthän sä, minkälaisia yksinhuoltajien lapsista tulee? En tiedä. Minun lapsistani tuli fiksuja, työteliäitä ja elämässään varmasti pärjääviä ihmisiä. Kyllä sekin asia on meidän vanhempien vastuulla, oli perheessä yksi tai kaksi vanhempaa.
Elämään kuuluu muutenkin pelkkää hyvää. Mä olen niin tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin tällä hetkellä, etten oikein meinaa nahoissani pysyä. Varsinkaan vatsanahoissani ;)
On ihan mieletöntä ostaa vaatteita, jotka ovat sitä kokoa, etten edes muista, milloin olen sellaisia edes nuorempana käyttänyt. On jännää katsoa itseä peilistä kun kävelen sen ohi. Tekisi joka kerta mieli pompata pari metriä ilmaan ja kiljaista jeeeessss.
Työrintamallakin on pelkkää auringonpaistetta. Kun myyntipisteet siirtyivät helmikuussa minun vastuulleni, on niiden tulos vain noussut. Meillä on niin mielettömän hienoja ihmisä töissä, jotka tosissaan tekevät töitä palkkansa eteen. On oikeasti hienoa tehdä nuorten ihmisten kanssa duunia, sitä energisyyttä ja iloa ei voi kuin ihailla. Ja se riemu on tarttuvaa. Ei voi olla pahalla päällä jos viikossa jonkun päivän tekee omia töitää myyntipisteellä. Tykkään niin työstäni, tykkään tosissani.
Oltiin muuten eilen vielä promotilaisuutemme jälkeen hetken aikaa tyttöjen kanssa ulkona ja täytyy sanoa, että oli ihan mielettömän kivaa. Vaikka ikäeroa on yli 20 vuotta, ei se haitannut. Enkä tuntenut itseäni ikälopuksi heidän seurassaan. Ja se on jo aika paljon se.
No onko kevätfiiliksiä jo? No on!! Ihan mahtavat fiilikset, hymyilyttää koko ajan. Ja siihen hymyyn on monta hyvää syytä. <3 Välillä oikein hirvittää omat tuntemukset, sitä hihittää kuin pahainenkin pikkulikka, mutta eihän se haittaa. Nautitaan.
Ja on oikeasti ihana vihdoin nauttia naisellisuudesta sillä tavalla täpöllä. Tällä viikolla saatu uudet ihanat tulipunaiset kynnet ja ripset. Turhamaista ehkä, mutta ah niin ihanan turhamaista. On ihan kivaa yrittää olla nättinä, varsinkaan kun ei tarvitse enää maastoutua.
Kaikki siis Leppävaaran prinsessalla hyvin, Elämä on oikeasti hienoa. Tommy Tabermanin sanoin; Rohkeus on sitä, ettet sulje silmiäsi, kun vihdoin saat ne auki.
Nyt mennään avoimin mielin ja avatuin silmin eteenpäin.
Tämä on niitä päiviä, kun saa itselle häpeilemättä nostaa hattua. Olen selvinnyt äitiyden haasteista hienosti. Kun katson jälkikasvuani, en voi olla muuta kuin tyytyväinen ja onnellinen. Kolme niin täydellistä ihmistä, kaikki jopa täysipäisiä lähtökohista huolimatta.
Olen luotannut tätä joukkuettani reilut 13-vuotta yksin ja toki se on ollut välillä rankkaa, muta täytyy kyllä sanoa, että odotin ehkä jotain paljon pahempaa siinä vaiheessa, kun tein ratkaisun ja hain avioeroa. Mutta me olemme selvinneet ja tulemme jatkossakin selviämään. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä miten hyvät suhteet perheelläni on toisiinsa. Meillä on aina puhuttu asioista avoimesti, eikä lapsien varmasti ole vaikea kertoa asioita joko toisilleen tai minulle. Meillä on ihan mieletön tiimi. Ehkä se yhteenkuuluvuuden tunne on osaltaan rakentunut juuri tästä yksinhuoltajuudesta. Ulkopuolisten epäilevät sanat satuttivat alussa; tiedäthän sä, minkälaisia yksinhuoltajien lapsista tulee? En tiedä. Minun lapsistani tuli fiksuja, työteliäitä ja elämässään varmasti pärjääviä ihmisiä. Kyllä sekin asia on meidän vanhempien vastuulla, oli perheessä yksi tai kaksi vanhempaa.
Elämään kuuluu muutenkin pelkkää hyvää. Mä olen niin tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin tällä hetkellä, etten oikein meinaa nahoissani pysyä. Varsinkaan vatsanahoissani ;)
On ihan mieletöntä ostaa vaatteita, jotka ovat sitä kokoa, etten edes muista, milloin olen sellaisia edes nuorempana käyttänyt. On jännää katsoa itseä peilistä kun kävelen sen ohi. Tekisi joka kerta mieli pompata pari metriä ilmaan ja kiljaista jeeeessss.
Työrintamallakin on pelkkää auringonpaistetta. Kun myyntipisteet siirtyivät helmikuussa minun vastuulleni, on niiden tulos vain noussut. Meillä on niin mielettömän hienoja ihmisä töissä, jotka tosissaan tekevät töitä palkkansa eteen. On oikeasti hienoa tehdä nuorten ihmisten kanssa duunia, sitä energisyyttä ja iloa ei voi kuin ihailla. Ja se riemu on tarttuvaa. Ei voi olla pahalla päällä jos viikossa jonkun päivän tekee omia töitää myyntipisteellä. Tykkään niin työstäni, tykkään tosissani.
Oltiin muuten eilen vielä promotilaisuutemme jälkeen hetken aikaa tyttöjen kanssa ulkona ja täytyy sanoa, että oli ihan mielettömän kivaa. Vaikka ikäeroa on yli 20 vuotta, ei se haitannut. Enkä tuntenut itseäni ikälopuksi heidän seurassaan. Ja se on jo aika paljon se.
No onko kevätfiiliksiä jo? No on!! Ihan mahtavat fiilikset, hymyilyttää koko ajan. Ja siihen hymyyn on monta hyvää syytä. <3 Välillä oikein hirvittää omat tuntemukset, sitä hihittää kuin pahainenkin pikkulikka, mutta eihän se haittaa. Nautitaan.
Ja on oikeasti ihana vihdoin nauttia naisellisuudesta sillä tavalla täpöllä. Tällä viikolla saatu uudet ihanat tulipunaiset kynnet ja ripset. Turhamaista ehkä, mutta ah niin ihanan turhamaista. On ihan kivaa yrittää olla nättinä, varsinkaan kun ei tarvitse enää maastoutua.
Kaikki siis Leppävaaran prinsessalla hyvin, Elämä on oikeasti hienoa. Tommy Tabermanin sanoin; Rohkeus on sitä, ettet sulje silmiäsi, kun vihdoin saat ne auki.
Nyt mennään avoimin mielin ja avatuin silmin eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti