sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Time flies...

Niin, aika rientää lentäen tai sitten minusta on vain tullut laiska. Tosin se ei voi pitää paikkaansa, joka päivä on jotain tehty, mutta tekstiä ei ole syntynyt.

Työstä ja levosta:
Vastuun lisääntyminen töissä on vienyt aikaa mukavasti, mutta en valita siitä. Sitähän minä halusin, eteenpäin uralla. Töiden osalta en ole asettanut itselleni mitään suoraa maalia, koska nautin jokaisesta hetkestä, jolloin teen töitä. On jännää, miten sitä näillä vuosilla vielä saa aivan mielettömiä kiksejä työjutuista. Mielekäs työ ja haasteet sopivassa suhteessa pitävät mielen virkeänä. Lisäksi se, että olen vihdoin oppinut siihen, että viikonloppuisin minun ei tarvitse tehdä töitä, ellei nyt ole jotain häppeninkiä, vaan oikeasti voin tehdä niitä asioita, jotka minua henkilökohtaisesti motivoivat ja uskallan levätä ottamalla vaikka päiväunet keskellä kirkkainta sunnuntaita.
Levon merkitys on tullut entistä tärkeämmäksi myös treenien suhteen. Ennen sitä ajatteli, että vaikka olisi lepoviikko, olisi suorastaan pakko lähteä salille, jotta homma etenisi. Mutta eihän se niin mene. Päästäkseen niihin tavoitteisiin, kroppa tarvitsee sen levon. Ja voin kertoa, että nautin näistä lepoviikoista. Ei tarvitse kellottaa asioita heti aamusta lähtien.



Treeneistä:
Toinen All Out valmennus nyt meneillään ja sen verran olen jäänyt koukkuun touhuun, että kolmas valmennus on jo odottamassa. Koska edelleen minulla on tavoite ja haluan voida hyvin.
Vaikka näin kärsimätöntä ihmistä välillä koitellaan tuloksien syntymisen suhteen, olen tyytyväinen. Eihän niitä saavutuksia huomaa viikkotasolla, mutta jos katsoo vaikka vuoden aikana syntyneitä tuloksia, se saa hymyilemään. Ollaan matkalla sinne, mihin haluan.
On ollut mukava huomata, että tästä elämäntavastani ei enää tarvitse antaa selitystä ihan jokaiselle. Joku jäi ihmettelemään ääneen sitä, miten kotona asuva lapseni syö? Joutuuko hän syömään saman kaavan mukaan kuin minä? Noh, joutuu ja joutuu osittain. Meillä syödään edelleen puhdasta ruokaa kotona, jonka laitan ihan itse, mutta ei kotona asuvan nuoren tarvitse tosiaan syödä saman kaavan mukaan kuin itse syön. Hänen ruokiaan ei punnita ja hän syö normaalia kotiruokaa. Vähän niinkuin minäkin. Tosin esimerkkinä tämän päivän ruoka, hänellä oli pottumuusia ja makkarakastiketta, itselläni muusia ja naudan filettä. Aina voi valita. Mutta epäilijöille tiedoksi, terveystarkastuksen mukaan sälli kasvaa ja kehittyy erinomaisesti. Eli ei se kana, kala, liha jne. ole pahasta hänellekään, eikä varsinkaan se säännöllisyys, jolla meillä syödään. Hän voi käydä huoleta kavereiden kanssa silloin tällöin mäkkärissä, mutta minä en käy. Siinä on se ero. Eikä se saa minua surulliseksi. Usko vain.


Ihmissuhteista:
Ei mitään uutta. Ei yhtään mitään. Kaikki on ihan niinkuin ennenkin ja hyvä näin. Alkutalven ja kevään kipuilusta oppineena tiedän, ettei onnea voi pakottaa. Eikä ole tarvetta olla sellaisissa suhteissa, joissa joudut perustelemaan omia valintojasi päivästä toiseen. Tarkoitan tällä myös ystävyyssuhteita. Olen edelleen noudattanut sitä ohjetta, että karsin niitä negatiivisia asioita elämästä syrjään ja voin kertoa, että voin huomattavasti paremmin nyt. Täytän pian 48 vuotta ja tuntuu jokseenkin hassulle ajatella, että minun pitäisi toimia sen mukaan, mikä olisi muille helpompaa hyväksyä. Miksi ihmeessä tekisin niin. Se tapa veisi minut istumaan lähipubiin ja kuuntelmaan sitä, miten jokaista ketuttaa mennä aamulla töihin, miten ketuttaa se, ettei rahat riitä mihinkään jne. En vain halua sitä enää, koska ne eivät ole sellaisia asioita, joita jaksaisin tai joihin pystyisin mitenkään vaikuttamaan tai auttamaan. Se polku on nähty ja huonoksi havaittu.

Yhteenvetona kuulumisista:
Olen onnellinen nyt. Kotoa jo pois lentäneet poikaset voivat hyvin, tekevät töitä ja pärjäävät hyvin. Nähdään vähintään kerran viikossa, tosin tyttären kanssa töiden puolesta lähes päivittäin. Mutta meillä on vahva side ja lämpimät välit. Nuorimmainen on kasvanut kesän aikana huimasti, ei pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti. Me tulemme erinomaisesti toimeen. Mikään ei siis voisi olla paremmin kotiasioiden puolesta.
Uskon itse siihen, että minäkin olen kasvanut vuoden aikana paljon. On hyvä peilata asioita aina aika-ajoin ja huomata se, että pienistä onnenhetkistä tulee valtava määrä onnea yhteensä. Mikään ei voisi olla tällä hetkellä paremmin. Olen sitoutunut asioihin joita teen, koska ne ovat kuitenkin niitä juttuja, jotka minulle antavat voimaa. Ja koska en halua palata siihen vanhaan. Se riittää.