Gadgetissa oli virhe

maanantai 25. toukokuuta 2015

Pikkumustaa ja punaa

Mun piti käydä nukkumaan, mutta uni ei vain tule. Paljon on tapahtunut asioita. itsessäni. Asioita, joiden tiesin olevan edessä, mutta kuitenkin asioita, joihin en ole muka ollut valmis.

Naiseksi uudelleen kasvaminen on ottanut koville. Ei tämä helppoa ole ollut, vaikka kaikki on tuntunutkin kovin hyvälle. Ja nyt kun ollaan siinä valmiuden pisteessä, tulee välillä vähän sellainen paniikkifiilis, olenko ansainnut tämän? Saanko tuntea tällä tavalla? Ja onko minulla lupa nauttia?

Mulla on tällä hetkellä niin hyvät fiilikset. En uskonut sitä, että voisin vielä tällä tavalla tuntea. Jotenkin tuntuu siltä, että ne "pimennossa" vietetyt vuodet tulevat nyt moninkertaisina takaisin.
Mä olen niin tyytyväinen olotilaani ja tuntuu ihan siltä, että musta voisi pian tulla vaikka puiden halaaja, koska kaikki tuntuu niin hyvälle.
Ja hyvälle tuntuu myös se, että olen uskaltantut antaa muille ihmisille mahdollisuuden tulla lähelle. En tarkoita nyt fyysisesti vaan sitä, että olen valmis jakamaan asioita muiden kanssa. Ja parasta on se, että se tuntuu luonnolliselta ja hyvälle. Tätä olen selvästi tarvinnut.

Ja ihanaa on myös se, että on asioita, joiden eteen kannattaa nähdä vaivaa. On mahtavaa saada kutsuja tilaisuuksiin ja pääset miettimään sitä, mitä laittaisit päälle. Jotain nättiä, koska enää ei tarvitse piilotella. Oikeasti on lupa olla nainen ja naisellinen. Mä olen niin kaivannut tätä. Ja on ihanaa varata aika kynsihuoltoon. Turhamaista, mutta mä olen säästänyt pitkän pennin kun en itseeni panostanut vaikka olisi pitänyt, Mutta minä en pitänyt itseäni tärkeänä itselleni. Siinä se virhe tapahtui. Olisi pitänyt tietenkin, mutta elämä kun ei ole vieläkään niin mustavalkoista.
Minä tyydyin siihen, minkä kuvittelin olevan minulle ok, tyydyin siihen, ettei minulla ollut väliä ja että ehkä olisin jollain tavalla ansaninnut oman kohteluni. En ole katkera siitä, ne kaikki opettivat minua tässä koulussa arvostamaan itseäni entistä enemmän. Ja on tuuletusten paikka, kun huomaat, ettei kukaan enää pysty sinua loukkamaan samalla tavalla kuin aiemmin.

Mutta se, että minusta on nyt vihdoin tullut kokonainen, eheä minä, se on minulle se tärkein opetus. Tämä retki kannatti tehdä. Se kasvatti minut 45-vuotiaaksi naiseksi, joka elää nyt yhtä elämänsä parasta aikaa. Ja se nainen nauttii siitä. Ja se nainen huomaa myös sen, että lapset nauttivat onnellisesta äidistä. Ja lapsia kiinnostaa hyvällä tavalla äidin onni. Elämä näyttää siis parastaan.

Palikat loksahtelivat paikoilleen yksi kerrallaan, välillä vähän horjuen, välillä haparoivin käsin, mutta ne menivät sinne. Jokainen omalla ajallaan.

Ja nyt voin vilpittömästi sanoa olevani onnellinen. Niin onnellinen että. Mulla on ihana perhe, hyvät lapset, yksi maailman paras ystävä, toinen melkein paras ystävä ja kolmaskin sellainen. Ja mun elämään tulee lisää ihania ihmisiä, ihmisiä, joihin minun on hyvä tutustua, ihmisä, joilla jokaisella tulee olemaan merkitys tässä kaikessa. Ja voi olla, että mä olen vähän jopa jo ihastunutkin, ikinä ei voi tietää, mitä eteen taas tulee. Tervetuloa vaan.

Minä löysin sen risteyksen elämässäni. Sen risteyksen, josta en enää kääntynyt, vaan minä jatkoin eteenpäin.
Jonne Aaronia lainaten:

Ja tässä risteyksessä viimeisessä En ookaan enää kääntymässä Vaan vierellesi löytää joku muu Tässä risteyksessä viimeisessä Et ookaan enää mua estämässä Vaan tulevaisuus toisin kirjoittuu.

Huomenna huulipunavallankumous, keskiviikkona pikkumustaa päälle. Ja korkkarit. Elämä <3



Ei kommentteja: