tiistai 7. huhtikuuta 2015

Mustaa ja valkoista

Käännekohta.

 Koska vaihtoehdot olivat siinä.

Kuka määrää sen oman onnellisuuden? Tai kuka sen määrittelee, miten saat olla onnellinen tai mikä tekee sinut onnelliseksi?

Olen aika-ajoin tässä blogissa kertonut siitä, minkälaisia myllerryksiä pää käy tämän projektin aikana läpi. Mennään ylä- ja alamäkeä, välillä poljetaan tasaisella maalla ja sitten taas kipitetään ylemmäs. Ja ne fiilikset ovat oikeasti välillä pelottavia. Kuka minä oikeastaan olen? Mikä minut tähän toi? Ja mitä minä haluan. Minä.

Muutaman viikon on ollut mieli tosi maassa, kertakaikkisen alakuloinen fiilis, mutta sekin on ollut hyvästä ja se kaikki on ollut tämän arvoista.

Kaikki liittyy aina kaikkeen, tavalla tai toisella. Oma epävarmuus hyväksytyksi tulemisesta, naiseudesta, ulkonäöstä ja osaamisesta. Kun ne vuosikaudet ovat hakoteillä ja piilossa, niiden uudelleen herättely on vaatinut kamalasti ponnisteluja.
Toisen ihmisen lähelle päästäminen on ollut yksi niistä vaikeimmista asioista itselleni. Pettymykset ja epävarmuus ovat leimanneet omaa käyttäytymistä liian pitkään. On ollut helpompi hyväksyä kuin antaa periksi. Oli aina helpomaa tyytyä siihen totuttuun, mutta samalla unohtaa ja haudata ne omat haaveet, tarpeet ja unelmat. Eikä puhettakaan, että niistä kertoisi kenellekään ääneen. Koska minähän olen itsevarma. Tämähän on sitä, mitä halusin. Näin ne asiat vain menivät liki koko aikuisiän.
Halusin muutosta,  mutten ollut tarpeaksi rohkea sitä kertomaan. Kenellekään. Ja sillä puhumattomuudella ja asioiden pois sulkemisella sain aikaiseksi mitä? Sen, että tein itselleni vain enemmän hallaa, enemmän pettymyksiä ja saavuttamattomia unelmia. Tein syvemmän kuopan, josta nyt sitten on kivuttu ylöspäin, ei vielä ihan maanpinnalle asti, mutta sormilla saa jo reunoista kiinni. Ja se on jo tosi paljon.

Matkaan on mahtunut paljon uuden oppimista ja opettelua. Jokaisesta kokemuksesta ja oivalluksesta osaan olla kiitollinen ja iloita niistä. Koska ilman niitä mistään ei olisi tullut mitään. Minua.

Minä olen ihan itse vastuussa omasta onnellisuudestani ja tyytyväisyydestäni. Minä en aio tehdä asioita, jotka eivät ole minun arvoisiani tai jotka eivät minusta tunnu oikeille. Kaadetaan kulissit ja otetaan oikea suunta. Ei enää vain haaveilla siitä paremmasta vaan toteutetaan ne unelmat. Eihän se tosiaan ole keneltäkään pois.

Nyt minä olen tarpeeksi vahva. Valmistuin oman elämäni koulusta, kertauskurssin kautta, mutta valmistuin. Enkä yhtään liian myöhään. Ihmeitä ei tapahdu, ne ihmeet tehdään ihan itse. Simsalabim.

Minä ansaitsen kultaa!!







Ei kommentteja: