Leppävaarassa on paljon baareja, heti kävelyetäisyydeltä löytyy neljä ja toki Sellon kauppakeskuksesta löytyy niitä lisää. Jos haluaa etsiä.
En halua mitenkään soimata tai syyllistää, mutta mua jotenkin nykyisin harmittaa nuo baareissa istuvat tyypit tai lähinnä se, että näen joka aamu ne samat naamat odottamassa baarin aukeamista ja sitten istuvatkin päivän terassilla tai ovat röökillä baarin edustalla. Ei siinä, jokainenhan saa tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa, mutta kun tuo tie on avattu, pelkäänpä ettei sieltä ihan niin hevin poiketa taas sille tasaisemmalle polulle.
Törmään esimerkiksi alakerran naapuriini joka päivä kun vien koiraa ulos. Hän aloittaa kierroksensa jo puoli yhdeksän aikaan, siis siirtyy odottamaan lähikapakan eteen sen aukeamista. Ettei vain myöhästyisi kello yhdeksän ovien avauksesta. Ja iltapäivällä kun ohi kävelee, siellä hän vielä napottaa terassilla, eikä todellakaan selvinpäin. Joka päivä.
Eräs kavereistani kertoi joskus aikoinaan omasta juomisestaan sen, että se on ainoa keino tavata kavereita, niitä ei muuten näe eikä ole ketään, kenen kanssa vaihtaa kuulumisia. Se on oikeasti aika pelottavaa ja ikävää. Raahautua joka jumalan päivä suoraan töistä baariin, ottaa siellä se yksi kymmenen tuoppia ja mennä kotiin nukkumaan, odottamaan seuraavaa työpäivää.
Ja se kaveripiiri kun monesti on sitten sitä mitä on ja ikävä kyllä, seura tekee monesti kaltaisekseen. On teipattuja silmälaseja, on pesemättömiä vaatteita ja virtsan hajua, mustaa silmää, kyynärsauvoja jne. Mutta he ovat niitä kavereita, ajatusten vaihtajia. Monet niitä elämässään eksyneitä vailla sitä päämäärää ja tavotteita. Tai ehkä niitä tavotteita on ollut, mutta sitten on tullut muuta, uusia intressejä, uusia kavereita ja luopumista niistä omista päämääristä. Mene ja tiedä.
Mietin sitä omaakin entistä elämääni. Miten helppoa oli illalla käydä iltakävelyllä ja poiketa ottamassa se yksi lonkero tai olut, monena iltana. Ja miten helppoa siihen olisi jäädä koukkuun, tehdä siitä tapa.
Itsestäni on tullut vähän tylsä nykyään, varmaan ainakin osan entiseen elämääni kuuluneen ystävän mielestä. En tykkää edelleenkään siitä, että ainoa paikka, jossa voidaan tavata on baari. Ei sillä, ettenkö luottaisi itseeni ja juomiseeni, vaan se, että se kyllä sotkee moneksi päiväksi sen nykyään minun normaalin aikataulun. Treenit menevät sekaisin enkä muutenkaan saisi juuri mitään aikaiseksi pöhnäisenä. Siksi yritän välttää niitä treffejä, en karta niitä kavereita tarkoituksella. Mutta olisi kiva, jos olisi niitä vaihtoehtoisia tekemisiäkin. Mitä jos mentäisiin vaikka syömään? Ajattele, valmiiseen ruokapöytään, ehdittäisiin juttelemaan ja rahaa säästyisi verrattuna baari-iltaan.
Ajattelin, että voitaisiin tehdä yhdessä jotain kivaa nyt kesällä. Jospa vaikka kerättäisiin porukka kasaan ja otettaisiin vaikka pesismatsi tai sitten ajankohtaan sopivasti jalkapalloa? Tulisitko sinä ilman, että mentäisiin baariin?
En halua mitenkään soimata tai syyllistää, mutta mua jotenkin nykyisin harmittaa nuo baareissa istuvat tyypit tai lähinnä se, että näen joka aamu ne samat naamat odottamassa baarin aukeamista ja sitten istuvatkin päivän terassilla tai ovat röökillä baarin edustalla. Ei siinä, jokainenhan saa tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa, mutta kun tuo tie on avattu, pelkäänpä ettei sieltä ihan niin hevin poiketa taas sille tasaisemmalle polulle.
Törmään esimerkiksi alakerran naapuriini joka päivä kun vien koiraa ulos. Hän aloittaa kierroksensa jo puoli yhdeksän aikaan, siis siirtyy odottamaan lähikapakan eteen sen aukeamista. Ettei vain myöhästyisi kello yhdeksän ovien avauksesta. Ja iltapäivällä kun ohi kävelee, siellä hän vielä napottaa terassilla, eikä todellakaan selvinpäin. Joka päivä.
Eräs kavereistani kertoi joskus aikoinaan omasta juomisestaan sen, että se on ainoa keino tavata kavereita, niitä ei muuten näe eikä ole ketään, kenen kanssa vaihtaa kuulumisia. Se on oikeasti aika pelottavaa ja ikävää. Raahautua joka jumalan päivä suoraan töistä baariin, ottaa siellä se yksi kymmenen tuoppia ja mennä kotiin nukkumaan, odottamaan seuraavaa työpäivää.
Ja se kaveripiiri kun monesti on sitten sitä mitä on ja ikävä kyllä, seura tekee monesti kaltaisekseen. On teipattuja silmälaseja, on pesemättömiä vaatteita ja virtsan hajua, mustaa silmää, kyynärsauvoja jne. Mutta he ovat niitä kavereita, ajatusten vaihtajia. Monet niitä elämässään eksyneitä vailla sitä päämäärää ja tavotteita. Tai ehkä niitä tavotteita on ollut, mutta sitten on tullut muuta, uusia intressejä, uusia kavereita ja luopumista niistä omista päämääristä. Mene ja tiedä.
Mietin sitä omaakin entistä elämääni. Miten helppoa oli illalla käydä iltakävelyllä ja poiketa ottamassa se yksi lonkero tai olut, monena iltana. Ja miten helppoa siihen olisi jäädä koukkuun, tehdä siitä tapa.
Itsestäni on tullut vähän tylsä nykyään, varmaan ainakin osan entiseen elämääni kuuluneen ystävän mielestä. En tykkää edelleenkään siitä, että ainoa paikka, jossa voidaan tavata on baari. Ei sillä, ettenkö luottaisi itseeni ja juomiseeni, vaan se, että se kyllä sotkee moneksi päiväksi sen nykyään minun normaalin aikataulun. Treenit menevät sekaisin enkä muutenkaan saisi juuri mitään aikaiseksi pöhnäisenä. Siksi yritän välttää niitä treffejä, en karta niitä kavereita tarkoituksella. Mutta olisi kiva, jos olisi niitä vaihtoehtoisia tekemisiäkin. Mitä jos mentäisiin vaikka syömään? Ajattele, valmiiseen ruokapöytään, ehdittäisiin juttelemaan ja rahaa säästyisi verrattuna baari-iltaan.
Ajattelin, että voitaisiin tehdä yhdessä jotain kivaa nyt kesällä. Jospa vaikka kerättäisiin porukka kasaan ja otettaisiin vaikka pesismatsi tai sitten ajankohtaan sopivasti jalkapalloa? Tulisitko sinä ilman, että mentäisiin baariin?
4 kommenttia:
Olen huomannut saman. Kun karttaaa baareissa käymistä niin ei niitä baarikavereita enää tapaa. Kukaan ei halua lähteä kahville, leffaan,piknikillen ilman alkoholia,torille jne. Sanoin eräälle ihmisille joka on " ystäväni " että me ei varmaan pitkään aikaan nähdä kun en enää tule baariin,hän sanoi ilman muuta nähdään. Eipä olla nähty.
Niin just, ette varmasti tule tapaamaan muualla kuin jos itse menisit häntä moikkaamaan baariin. Siinä oikeastaan punnitaan taas sitä ystävyyden merkitystä. Jos sinulla tai minulla on päätös pysyä poissa baareista, voisiko tämä ystävä kunnioittaa sitä kaveruutta omalta osaltaan ja tulla tapaamaan sinne kahivllaan, torille tai ihan mihinkä vaan, kunhan ei sinne baariin.
Ei sitä oikeasti vain aina jaksa. Ja jos satut menemään ohikulkumatkalla moikkaamaan "ystävääsi" baariin, hän on jo siinä ihanassa sössötyskunnossa ettei edes tee mieli keskustella, tekee vain mieli lähteä kiireen vilkkaa pois. Pois baarista.
Niin...eipä me kait oltu "oikeita ". ystäviä, ainoastaan baarikavereita. No ei se mua kyllä oikeestaan kauheesti haittaa. Olin itse siinä samassa kierteessä. Töistä baariin muutamalle, viikonloppuna enemmän. Samat naamat,samat jutut. Viikosta kuukaudesta toiseen. Lopulta oli pakko repäistä itseni pois siitä. Voin huonosti henkisesti ja fyysisesti. Kaivoin pölyyntyneet painot ja kahvakuulan kaapista. Pikkuhiljaa jumppaa,ulkoilua,kirjojen lukemista jne. Nukun hyvin ja voin muutenkin hyvin. En kaipaa baariin. Joskus olen piipahtanut siellä juonnut kupin kahvia tai vettä. Alkoi olla jo niin että alkoholi vei mua. Unohtui liikunta,harrastukset,kiloja kertyi.oon ylpeä susta. Hieno homma Katri mitä olet tehnyt
Kiitos. Kommenttisi on suoraan minun ajatuksiani täynnä. Jokainen tekee ne omat ratkaisunsa elämässään, minunkin aikani oli repäistä itseni pois sieltä. Itseasiassa muutto aikoinaan kylältä pois oli se ensimmäinen askel.
Ja kyllä minä sanon, että tämä nykyinen elämäni on huomattavasti täydempää elämää kuin entinen. Minäkin voin hyvin, pidän itsestäni huolta ja meinaan olla täällä vielä pitkään, en halua, että alkoholi on se, joka määrittää elämäni pituuden. Sen verran pitää itseään rakastaa.
Lähetä kommentti