Jotain tapahtui pari kuukautta takaperin, jotain, joka pakotti ajattelemaan. Asia, joka konkretisoitui vaikkakin tiesin sen olemassaolosta. Se vain vahingossa hypähti silmieni eteen. Siitä lähtien olen aika ajoin miettinyt sitä. Miettinyt, vain päästäkseni eteenpäin. Mutta se muutti paljon, minussa.
Ja taas tänään huomasin sen. Ja vaikka miten yritän pyristellä siitä ajatuksesta irti, en onnistu. Se ei onnistu, ennenkuin annan itselleni luvan unohtaa ja mennä eteenpäin, eteenpäin minuna.
Nyt olen nöyrä, nöyrä itselleni, koska nöyryys on hyveiden kasvualusta. Olen tarpeeksi nöyrä tunnustamaan heikkouteni ja tekemään myös niille asioille jotain.
Olen taas tänään tehnyt itsetutkiskelua ja miettinyt naisena olemisen tuskaa, sillä tuskalta se tänään on tuntunut. Vieläkään se omakuva, joka katsoo peilistä ei miellytä. Ehkä ilmassa on jonkinlaista vääristynyttä omakuvan tulkintaa, mutta on edelleen asioita, jotka täytyy korjata.
Eikä se omakuva anna vielä täysin lupaa mennä eteenpäin. Eräänlainen ajatus edelleen siitä, etten minä kelpaa, olen liian lihava ja jos oikein paljon häpeän itseäni, miten voisin luontevasti astua toisen eteen omana itsenäni? Mutta kun se asia on vain tehtävä, mentävä eteenpäin, vaikka hammasta purren. Koska tiedän, että minä tarvitsen sitä. Hyväksyntää ja kunnioitusta, arvostusta ja kumppanuutta.
Alkuteksteihin palatakseni olen tänään luvannut olla itselleni armollisempi, eihän Roomaakaan päivässä rakennettu. Lupasin itselleni rakentaa ja kehittää itseluottamustani sille tasolle, jolle se kuuluu ja jonka arvoinen minä olen. Minä. Rakastaisinko jo nyt itseäni tarpeeksi unohtaakseni ne menneet luovuttamiset ja epäonnistumiset, pettymykset ja perääntymiset. Kyllä, nyt on sen aika, minun aikani.
Enää en halua olla riippuvainen menneestä, vaikka se toki kuuluu elämääni. Tulevassa muuttuu monta asiaa, mutta yksi on joka pysyy, minä. Ajatusmaailmani, arvoni ja tekoni eivät muutu.
Ihmissuhteet tulevat muuttumaan, sen tiedän. Osasta vanhaa tulen päästämään irti. Niinkuin aikaisemmassa postauksesani kirjoitin, eivät omat voimavarani ja intressini tule riittämään jatkuvasti negatiivisiin ja kuormittaviin ihmisiin. Ehkä ne joskus lutviutuvat uomiinsa, mutta nyt ei ole niiden aika. Ystävyys on mielestäni edelleen taito, hyvä taito - hyve.
Tänään minä luotan itseeni ja hyväksyn itseni. Tästä aloitetaan. Siis minä aloitan minun kanssani <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti