14.2.14, Ystävänpäivä.
Tämä päivä sai jotenkin uuden perpektiivin jo viime yönä asioita mietiskellessä. Miten usein muistan sanoa ystävälleni, että arvostan häntä suuresti, kunnioitan häntä ja välitän hänestä? Olen vaipunut siihen samaan suohon kuin ehkä sinäkin, kuvittelen, että hän sen kyllä tietää, tekoni ovat sen ehkä osoittaneet.
Mutta eihän se ihan niin mene.
Olen yli kymmenen vuotta luotsannut yksinäni laumaani. Tukenut, opastanut ja kannustanut lapsiani. Kiukutellutkin olen. Ja olen ollut se huono äitikin, tiedän. Välillä ei vain ole jaksanut.
Koulussa kiusaamiset, ensimmäiset sydänsurut, ensimmäisissä työpaikoissa tapahtuvat kaltoinkohtelut, rippijuhlat, ylioppilaaksi tulemiset, sairastelut, kaikki. Ne ovat olleet minun.
Ei, en halua nostaa itseäni jalustalle, lapsilla on isä, joka on paras isä heille. Mutta ei kaikilla vain ole ehkä sellaista kykyä olla niin läsnä. Ja ehkä olen vain jossain vaiheessa luovuttanut, jatkanut taistelua ja huolenpitoa yksin.
Nyt on ollut oma takki vähän tyhjä, ajatus ei ole ihan kulkenut täysillä, vähän kuin haaleassa vedessä olisin mennyt hetken eteenpäin. Miettinyt lapseni ongelmia ja taistelua aikuisuuden maailmassa, työelämässä, jossa aikuisena kuuluu olla. Yritän olla tukena, kannustaa ja antaa neuvoja. Mutta en välttämättä olisi jaksanut ilman sinua, ystäväni.
Minun ystävälläni on sydän, joka tuntee, korvat jotka kuuntelevat, suu, joka antaa neuvoja ja tukee. Ja on hänellä hartiatkin jotka kannattelevat. Ja minä tiedän, että voin pyytää apua, minun ei tarvitse aina olla se vahva. Ei ole pakko.
Jokainen osaa määritellä hyvän ystävän, mutta ystävyys on myös vuorovaikuttamista eli aivan yhtä tärkeää on pohtia, täytätkö itse hyvän ystävän ominaisuudet? Osaanko olla ystävä toiselle? Olenko itse ystävänä sellainen, mitä odotan ystävän olevan?
Minkälainen on sinun ystäväsi ja minkälainen ystävä sinä olet?
Minä toivon, että voin olla jatkossakin sinulle ystävä, luottamuksesi arvoinen. Ja samaa minä toivon sinulta.
Koska minä arvostan sinua, kunnioitan sinua ja mielipiteitäsi. Kiitos.
Tämä päivä sai jotenkin uuden perpektiivin jo viime yönä asioita mietiskellessä. Miten usein muistan sanoa ystävälleni, että arvostan häntä suuresti, kunnioitan häntä ja välitän hänestä? Olen vaipunut siihen samaan suohon kuin ehkä sinäkin, kuvittelen, että hän sen kyllä tietää, tekoni ovat sen ehkä osoittaneet.
Mutta eihän se ihan niin mene.
Olen yli kymmenen vuotta luotsannut yksinäni laumaani. Tukenut, opastanut ja kannustanut lapsiani. Kiukutellutkin olen. Ja olen ollut se huono äitikin, tiedän. Välillä ei vain ole jaksanut.
Koulussa kiusaamiset, ensimmäiset sydänsurut, ensimmäisissä työpaikoissa tapahtuvat kaltoinkohtelut, rippijuhlat, ylioppilaaksi tulemiset, sairastelut, kaikki. Ne ovat olleet minun.
Ei, en halua nostaa itseäni jalustalle, lapsilla on isä, joka on paras isä heille. Mutta ei kaikilla vain ole ehkä sellaista kykyä olla niin läsnä. Ja ehkä olen vain jossain vaiheessa luovuttanut, jatkanut taistelua ja huolenpitoa yksin.
Nyt on ollut oma takki vähän tyhjä, ajatus ei ole ihan kulkenut täysillä, vähän kuin haaleassa vedessä olisin mennyt hetken eteenpäin. Miettinyt lapseni ongelmia ja taistelua aikuisuuden maailmassa, työelämässä, jossa aikuisena kuuluu olla. Yritän olla tukena, kannustaa ja antaa neuvoja. Mutta en välttämättä olisi jaksanut ilman sinua, ystäväni.
Minun ystävälläni on sydän, joka tuntee, korvat jotka kuuntelevat, suu, joka antaa neuvoja ja tukee. Ja on hänellä hartiatkin jotka kannattelevat. Ja minä tiedän, että voin pyytää apua, minun ei tarvitse aina olla se vahva. Ei ole pakko.
Jokainen osaa määritellä hyvän ystävän, mutta ystävyys on myös vuorovaikuttamista eli aivan yhtä tärkeää on pohtia, täytätkö itse hyvän ystävän ominaisuudet? Osaanko olla ystävä toiselle? Olenko itse ystävänä sellainen, mitä odotan ystävän olevan?
Minkälainen on sinun ystäväsi ja minkälainen ystävä sinä olet?
Minä toivon, että voin olla jatkossakin sinulle ystävä, luottamuksesi arvoinen. Ja samaa minä toivon sinulta.
Koska minä arvostan sinua, kunnioitan sinua ja mielipiteitäsi. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti