Pyöreitä päiviä voisi juhlia tänään. Leikkauksesta tasan 60 päivää ja maailma makaa sen puitteissa mallillaan. Ilokseni huomasin alavatsan pömpötyksen olevan katoamassa ja tunto alkaa palautumaan myös alavatsalle. Kyljissä on edelleen vielä pientä turvotusta, mutta kun pikkuhiljaa huomaa asioiden muotoutuvan, uskon, että jaksan vieläkin sitkeästi vain odottaa lopputuloksen näkemistä. Ja toisaalta, siinähän ne vaihtoehdot olivatkin. En oikestaan itse pysty millään tavalla vaikuttamaan leikkauksen lopputuloksen näkemisen nopeuttamiseen vaan on vain maltettava mielensä. Ja käytävä vaikka jumpilla sitä odotellessa. Se sopii mulle.
Jos jotain harmistuksen syytä pitäisi löytää, se olisi varmasti tämä flunssa, joka alkoi juuri sopivasti keskiviikkona lähtiessäni työmatkalle Tallinnaan, jumpat jäivät tältä viikolta vähiin, mutta kiritään ensi viikolla. Enkä tosiaan stressaa tästä asiasta. Liikkuminen ei enää pitkään pitkään aikaan ole ollut pakkopullaa, joten annan itselleni luvan toipua kunnolla, sitten jatketaan lihasten esiin kaivuuta.
Pääkoppahan on tosiaan käynyt vähän hitaalla koko tämänkin muutoksen ajan, vertailukuvina allaolevat saivat kyllä omatkin silmät aukemaan. Vieläkään ei kaduta.
Ensi viikolla menen myös fillarikaupoille. Toiset pyytävät työsuhdeautoa, itse pyysin työsuhdefillarin. Kotoani on matkaa toimistolle n. 13 km. Bussilla ja junalla matkatessa aikaa taittuu aika liki tunti suuntaansa. Fillarilla polkiessa aikaa säästyy vartin verran ja helposti kaupungilla hoidettavat asiat nopeutuvat polkien, kun ei tarvitse pysäkillä seisoa töröttää. Ja mikä parasta, ei ainakaan takapuoli pääse leviämään. Asiakaskäynnit hoidan varmasti jatkossakin julkisilla, ainakin pidemmät keikat. Ei olisi kovinkaan vakuuttavaa mennä pieni hikinoro otsalla mahdollisen tulevan asiakkaan kahvipöytään. Ja pitää miettiä myös ekoloogisuus. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmiksi nämäkin asiat alkavat käymään.
Töissä menee muutenkin kivasti. Mulla on vieläkin hauskaa vaikka työmäärä lisääntyi, mutta sekin oli oikeastaan vain hyvä tulevaisuutta ajatellen. Itäkeskuksessa ja Kampissa olevat myyntipisteet tulivat hoidettavikseni, mutta mä tykkään siitä. On ihana saada esimieskokemusta, on kivaa kun työnkuva laajenee ja työstä tulee muutenkin monipuolisempaa. Ei vanhassakaan mitään vikaa ollut, mutta ihminen kun on vähän työnarkomaani, tämä sopii mulle erinomaisesti.
Lisäksi pari ihan uutta juttua tuloillaan nyt maaliskuussa, elämäni ensimmäiset lehdistötilaisuudet jne. Aivan mielettömän mukavaa ja haastavaa. Kyllä oikeasti omasta työstään saa olla ylpeä, iloinen ja se saa jopa olla kivaa.
Ja koska mä tykkään nykyään niin paljon kaikesta, meinaan houkutella Elämyslahjat vielä mukaani Naisten Kympille toukokuussa. Jotenkin musta tuntuu, että vähän joutuu puhumaan porukoita ympäri, mutta varppina me siellä kirmataan. Tiiminä. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja se oikeasti antaa lisää motivaatiota ja potkua siihen omankin työnkin tekemiseen. Ja liikkuvat ihmiset ovat iloisia, siitä ei ole yhtään haittaa asiakaspalvelussa.
Maaliskuun ensimmäinen päiväkin tänään. Tässä kuussa tulee 45-vuotta täyteen, eikä minkäänlaista kriisiä päällä. Miksi olisikaan, elänhän elämäni parasta aikaa. Keskimmäinen täyttää samana päivänä 19-vuotta, ihan mieletöntä! Armeija odottaa ja itsenäistyminen. Me ollaan kaikki niin voiton puolella että. Nuorimmaisen rippikoulu on käynnistynyt ja kesällä sitten leirille. Hoidetaan sekin virstanpylväs pois alta. Ja esikoisen opinnot avoimessa yliopistossa päättyvät tässä kuussa. Mitä sitä vielä voisi toivoa? Hitsit kun tekisi taas mieli halata koko maailmaa!!
Jos jotain harmistuksen syytä pitäisi löytää, se olisi varmasti tämä flunssa, joka alkoi juuri sopivasti keskiviikkona lähtiessäni työmatkalle Tallinnaan, jumpat jäivät tältä viikolta vähiin, mutta kiritään ensi viikolla. Enkä tosiaan stressaa tästä asiasta. Liikkuminen ei enää pitkään pitkään aikaan ole ollut pakkopullaa, joten annan itselleni luvan toipua kunnolla, sitten jatketaan lihasten esiin kaivuuta.
Pääkoppahan on tosiaan käynyt vähän hitaalla koko tämänkin muutoksen ajan, vertailukuvina allaolevat saivat kyllä omatkin silmät aukemaan. Vieläkään ei kaduta.
Ensi viikolla menen myös fillarikaupoille. Toiset pyytävät työsuhdeautoa, itse pyysin työsuhdefillarin. Kotoani on matkaa toimistolle n. 13 km. Bussilla ja junalla matkatessa aikaa taittuu aika liki tunti suuntaansa. Fillarilla polkiessa aikaa säästyy vartin verran ja helposti kaupungilla hoidettavat asiat nopeutuvat polkien, kun ei tarvitse pysäkillä seisoa töröttää. Ja mikä parasta, ei ainakaan takapuoli pääse leviämään. Asiakaskäynnit hoidan varmasti jatkossakin julkisilla, ainakin pidemmät keikat. Ei olisi kovinkaan vakuuttavaa mennä pieni hikinoro otsalla mahdollisen tulevan asiakkaan kahvipöytään. Ja pitää miettiä myös ekoloogisuus. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmiksi nämäkin asiat alkavat käymään.
Töissä menee muutenkin kivasti. Mulla on vieläkin hauskaa vaikka työmäärä lisääntyi, mutta sekin oli oikeastaan vain hyvä tulevaisuutta ajatellen. Itäkeskuksessa ja Kampissa olevat myyntipisteet tulivat hoidettavikseni, mutta mä tykkään siitä. On ihana saada esimieskokemusta, on kivaa kun työnkuva laajenee ja työstä tulee muutenkin monipuolisempaa. Ei vanhassakaan mitään vikaa ollut, mutta ihminen kun on vähän työnarkomaani, tämä sopii mulle erinomaisesti.
Lisäksi pari ihan uutta juttua tuloillaan nyt maaliskuussa, elämäni ensimmäiset lehdistötilaisuudet jne. Aivan mielettömän mukavaa ja haastavaa. Kyllä oikeasti omasta työstään saa olla ylpeä, iloinen ja se saa jopa olla kivaa.
Ja koska mä tykkään nykyään niin paljon kaikesta, meinaan houkutella Elämyslahjat vielä mukaani Naisten Kympille toukokuussa. Jotenkin musta tuntuu, että vähän joutuu puhumaan porukoita ympäri, mutta varppina me siellä kirmataan. Tiiminä. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja se oikeasti antaa lisää motivaatiota ja potkua siihen omankin työnkin tekemiseen. Ja liikkuvat ihmiset ovat iloisia, siitä ei ole yhtään haittaa asiakaspalvelussa.
Maaliskuun ensimmäinen päiväkin tänään. Tässä kuussa tulee 45-vuotta täyteen, eikä minkäänlaista kriisiä päällä. Miksi olisikaan, elänhän elämäni parasta aikaa. Keskimmäinen täyttää samana päivänä 19-vuotta, ihan mieletöntä! Armeija odottaa ja itsenäistyminen. Me ollaan kaikki niin voiton puolella että. Nuorimmaisen rippikoulu on käynnistynyt ja kesällä sitten leirille. Hoidetaan sekin virstanpylväs pois alta. Ja esikoisen opinnot avoimessa yliopistossa päättyvät tässä kuussa. Mitä sitä vielä voisi toivoa? Hitsit kun tekisi taas mieli halata koko maailmaa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti