Tänään meni kaikki vähän päin prinkkalaa, fillarin kumi hajosi kesken työmatkan, eikä tietenkään ollut pumppua mukana, just eilen korkattu pyörä, eihän siitä voi kumi mennä, tietenkään. No, vettä vihmoi taivaan täydeltä, tuli kylmä ja märkä eikä auttanut muu, kuin kilometri tolkulla taluttaa sitä fillaria. Pysähdyin välillä huoltoasemalle kahville ja sämpylälle. Koska ketutti ja oli nälkä. Mutta kun viluissani pääsin vihdoin kotiin, mietin miten onnekas kuitenkin olen. Jaksan kävellä pitkiäkin matkoja, minulla on lämmin koti johon tulla, sentteri oli laittanut ruuan valmiiksi jne. Enää ei kiukuttanut yhtään niin paljon.
Otin kupin kuumaa teetä ja jäin taas aatoksiin. Mietin, että on perjantai-ilta ja entinen minä olisi jo hinkunut kovasti jonnekkin bilettämään. Mutta minäpä se istun kotona, villatakki päällä ja nautin kupillisen kuumaa. Ja kun mietin niitä ystäviä, joita olisin voinut mennä tänään tapaamaan, en vieläkään innostunut. Kyllä sula totuus on se, ettei meillä ole oikein mitään yhteistä enää, ei mitään oikein mistä puhua, koska kaikki se entinen on ollut niin pinnallista, ehkä osittain tekopyhää kaveruutta. Se kaikki meni joskus aikoinaan sen parin oluttuopillisen piikkiin, juteltiin niitä näitä, tiilenpäitä. Mutta oikeasti ei juteltu mistään.
Nyt huomaan, että kaikki on ollut tosi pinnallista. Nyt kun oma elämäni noudattaa tiettyä kaavaa, ei sellaisia yhteisiä tekijöitä enää ole. Eikä se oikeastaan kaduta. Jos mietin sitä, mitä kaipaisin siitä ajasta, en keksi yhtään mitään. En kertakaikkiaan mitään. Elämä kulkee omaa rataansa ja kun tämä ovi suljettiin, avattiin uusi ja huomattavasti parempi ovi. Niin se vain on.
Itselläni ei riitä aika pinnallisuuteen, eikä myöskään mielenkiinto. Minulla on yksi maailman paras ystävä ja muutama tosi hyvä kaveri. Se riittää minulle. En halua elämääni negatiivisuutta enkä valittajia. Olen myös karsinut piiristäni pois ihmiset, jotka kyselevät vinkkejä laihtumiseen, elämäntapamuutokseen ja yleiseen hyvinvointiin liittyen. Mutta kun kerta toisensa jälkeen vastaat, eikä toisella ole motivaatiota itse tehdä mitään, miksi kuluttaisin aikaani siihenkään? Oikotietä onneen ei ole. Minulla ei ole konsteja tiputtaa kenenkään painoa yksinäni, autan kyllä, mutta en auta turhanpäiten.
Mutta onneksi on perjantai, sauna-ilta. Kaiken tämän päivän vesi- ja räntäsateessa tarpomisen jälkeen odotan saunaa. Haluan lämpöä luihin ja ytimiin. Ja haluan huomenna GoExpo-messuille. Haluan paljon mukavia asioita, minulle mukavia juttuja. Mitä sä voisit haluta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti