sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Yllätyyys!

25 päivää leikkauksesta. Vai 26? Ihan sama, ei se niin päivän päälle ole.

Turvotus laskee hissukseen, mutta pääasia, että se laskee. Samalla laskee paino, aamun punnituksessa 69.8 kiloa. Vajaa 70 kiloa!! Mä en näin vähää painanut edes 23 vuotiaana, kun aloin odottamaan esikoista. Tuntuu aiva oudolle.
Itseasiassa koko kroppa tuntuu oudolle. Jotenkin sitä katsoo vielä epäuskoisena peiliin, mun vatsa? Missä se on? Mitä tapahtui?

Pää kävi hitaalla koko laihdutusprojektin ajan, vaikka paino tippui, tuntui, että peilistä katsoo aina se sama ylipainoinen tyyppi. Vaatekaupoilla ei voinut tajuta sitä, että koko 48 on liian iso. Ei sitä vaan ymmärtänyt. Nyt pitäisi sitten oppia elämään sen kanssa, että se röllykkä ei enää roikukkaan siinä farkkujen vyötärön päällä. Sitä ei tarvitse sulloa piiloon. Ja että se vaatekoko on siellä 38:n paikkeilla...Ihan outoa. Mutta mä uskon, että totun tähän.

Huomenna abdominoplastialeikkauksen jälkitarkastus. Uskon, että kaikki on hyvin. Haava näyttää edelleen erityisen hienolle, eikä navassakaan ole moittimista. Se, mitä odotan kaikkein eniten huomiselta on jumppauslupa. Olisi niin ihana lähteä jo hissukseen vaikka spinninkiin :) Ja siitä sitten bodypumppiin, kahvakuulaan ja ihan kaikkeen. Mutta mä jaksan tarvittaessa venttailla, hetken aikaa..


Ja se, mistä yllätyin tänään suunnattomasti oli tämä:


Kyllä, sieltä ne lihakset kaivetaan esiin. Voi tätä onnepäivää!


1 kommentti:

Seija Koistinen kirjoitti...

Jessss!!! Siellä ne näkyy :)