Ihan älyttömän hienot fiilikset. Leikkauksen (abdominoplastia) jälkitarkastus oli tänään. Oikeasti vähän jännitti mennä Jorviin, ihan vain sen takia, koska kaikki on mennyt niin suunnattoman hyvin, että pelkäsin sitä, että tässä on mennyt jotain pieleen.
En tuntenut itseäni kipeäksi oikeastaan missään vaiheessa. Toki ensimmäisinä päivinä liikkuminen, nauraminen ja aivastaminen koski vatsaan, mutta ei oikeasti juuri muuten ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Haavan paranemistakin pelkäsin koko ajan, googlettamalla katsotut kuvat antoivat kyllä niin järkyttävän mielikuvan koko paranemisprosessista. Märkiviä, auenneita haavoja sivu tolkulla. Ja mun leikkaushaava vain olla möllötti rauhallisena koko ajan. Jopa psoriasistohtorini kehui haavaani varsinaiseksi taidonnäytteeksi, kirurgin ammattitaito on ollut siis todella kohdillaan. Kiitos siitä.
Turvotusta on vielä jonkin verran, se kuuluu asiaan. Sitä saattaa olla kuukausia. Ja menee puolesta vuodesta vuoteen, ennenkuin leikkauksen lopullinen tulos on nähtävillä. Muttei se haittaa. Vaiva on nyt kuitenkin leikattu pois ja elämä hymyilee.
Ja parasta tässä päivässä on lääkäriltä saatu lupa; tervemenoa jumpalle, uimaan, juoksemaan, ihan minne mieli tekee. Tätä hetkeä olen odottanut.Ja toteutuin sen lenkin juuri äsken. Kevyt ja varovainen 30 minuutin lenkki ihanassa kelissä. Tätä mä kaipasin. Ja nyt sen sain.
Fiilikset olivat jännät. Ennen juostessa löysä nahka pomppi askelien tahdissa, nyt oli jotenkin tyhjä etureppu. Eikä koskenut.
Saattaa ehkä tuntua vähäpätöisiltä jutuilta, mutta tuntui niin hienolle. Vajaa kuukausi leikkauksesta ja sitä jo mennä kirmaillaan. Ennakoluulot olivat turhia.
Mutta kyllä mä uskon siihenkin, että asenteella on suuri vaikutus. Meillä aikuisilla saattaa olla jossain tuolla takaraivossa oletus, että kun ollaan esim. leikkaustoipilaita, sitä ollaan sairaita. Varovasti pitää tietenkin ottaa, mutta turha hötkyily on ihan älytöntä. Mietitäänpä vaikka pientä lasta, joka on sairastanut vaikka kovan flunssan ja kuumeen. Heti kun olotila on parempi, nehän kirmaavat ihan täysillä eteenpäin. Kukaan ei ole vielä kertonut, että olet kipeä, silloin pitää voivotella ja olla sairas. Tämä nyt ehkä vähän kärjistettynä, mutta ota ajatuksesta kiinni.
No niin, asiaan. Halusin siis vain lyhyesti kertoa, että olen onnellinen. Kävin lenkillä ja elämä on taas mallillaan.
En tuntenut itseäni kipeäksi oikeastaan missään vaiheessa. Toki ensimmäisinä päivinä liikkuminen, nauraminen ja aivastaminen koski vatsaan, mutta ei oikeasti juuri muuten ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Haavan paranemistakin pelkäsin koko ajan, googlettamalla katsotut kuvat antoivat kyllä niin järkyttävän mielikuvan koko paranemisprosessista. Märkiviä, auenneita haavoja sivu tolkulla. Ja mun leikkaushaava vain olla möllötti rauhallisena koko ajan. Jopa psoriasistohtorini kehui haavaani varsinaiseksi taidonnäytteeksi, kirurgin ammattitaito on ollut siis todella kohdillaan. Kiitos siitä.
Turvotusta on vielä jonkin verran, se kuuluu asiaan. Sitä saattaa olla kuukausia. Ja menee puolesta vuodesta vuoteen, ennenkuin leikkauksen lopullinen tulos on nähtävillä. Muttei se haittaa. Vaiva on nyt kuitenkin leikattu pois ja elämä hymyilee.
Ja parasta tässä päivässä on lääkäriltä saatu lupa; tervemenoa jumpalle, uimaan, juoksemaan, ihan minne mieli tekee. Tätä hetkeä olen odottanut.Ja toteutuin sen lenkin juuri äsken. Kevyt ja varovainen 30 minuutin lenkki ihanassa kelissä. Tätä mä kaipasin. Ja nyt sen sain.
Fiilikset olivat jännät. Ennen juostessa löysä nahka pomppi askelien tahdissa, nyt oli jotenkin tyhjä etureppu. Eikä koskenut.
Saattaa ehkä tuntua vähäpätöisiltä jutuilta, mutta tuntui niin hienolle. Vajaa kuukausi leikkauksesta ja sitä jo mennä kirmaillaan. Ennakoluulot olivat turhia.
Mutta kyllä mä uskon siihenkin, että asenteella on suuri vaikutus. Meillä aikuisilla saattaa olla jossain tuolla takaraivossa oletus, että kun ollaan esim. leikkaustoipilaita, sitä ollaan sairaita. Varovasti pitää tietenkin ottaa, mutta turha hötkyily on ihan älytöntä. Mietitäänpä vaikka pientä lasta, joka on sairastanut vaikka kovan flunssan ja kuumeen. Heti kun olotila on parempi, nehän kirmaavat ihan täysillä eteenpäin. Kukaan ei ole vielä kertonut, että olet kipeä, silloin pitää voivotella ja olla sairas. Tämä nyt ehkä vähän kärjistettynä, mutta ota ajatuksesta kiinni.
No niin, asiaan. Halusin siis vain lyhyesti kertoa, että olen onnellinen. Kävin lenkillä ja elämä on taas mallillaan.
8 kommenttia:
Hei
Oli kyllä niin ihanaa löytää nämä sinun kannustavat kuvat ja kirjoitukset kaikkien kauhukuvien jälkeen. Ihan huippua, että olet toipunut noin nopeasti.
Minulla on leikkaus edessä Lohjan sairaalassa noin kuukauden päästä.
Suureksi yllätykseksi Jorvin lääkäri pisti minut leikkausjonoon viime syksynä. Olen siis laihduttanut kymmeniä kiloja ja nyt paino on pysynyt samana (63-65kg) yli kolme vuotta. Pituutta minulla on 170cm ja painavimmillani olen painanut 110kg.
Minulla on takana kaksi raskautta ja tämä laihdutus. Vatsan kohdalla on ylimääräistä nahkaa reippaasti. Ylävatsa on siisti mutta alavatsa on melkoinen nahkaröllykkä.
Tehtiinkö sinulle muuta kuin nahkan poisto? Todennäköisesti minulta poistetaan vain ylimääräinen nahka, eikä esim. vatsalihaksia tarvitse kiristellä tmv.
Kuka lääkäri sinut leikkasi?
Harrastan paljon liikuntaa ja minun suuri haaveeni onkin että saan pukea päälleni sellaiset urheiluvaatteet kuin haluan ja vatsa ei hölsky liikkuessa.
Jännittää ja pelottaa mutta tämä on vain tehtävä.
Hei,
Tosi kiva kuulla, että ehkä pahimmat pelot leikkauksen suhteen lähtivät tekstieni myötä. Ei tosiaan pitäisi välttämättä ihan kaikkea googletella etukäteen :)
Minut leikkasi Mikko Vuoristo, aivan mielettömän ihana kirurgi, en voi moittia mistään. Ja oli vielä suunnattoman hyvännäköinenkin ;)
Mulle tehtiin pelkkä nahkojen poisto, vatsalihakset olivat jostain syystä ihan paikoillaan, joten niihin ei tarvinnut kajota.
Nyt on kertakaikkisen ihanaa lähteä jumpalle, toppi päälle ja hytkymään, ei hölsky roikot enää mukana!
Mä todella toivon, että sulla menee kaikki yhtä hienosti kuin itselläni. Sinäkin olet sen ansainnut!!! Tsemppiä ja kerro ihmeessä kuulumisia !! Hengessä muakana!!
Hei taas!
Leikkauksesta tulee huomenna kolme viikkoa. Kaikki meni hyvin lukuunottamatta runsasta vuotoa. Dreeni poistettiin kolme päivää leikkauksen jälkeen ja sen jälkeen se letkun reikä vuoteli muutaman päivän. Seuraavalla viikolla iski kunnon flunssa, voin sanoa että yskiminen oli ihan tuskaa.
Ihmetyksen aiheena on koko ajan ollut tämä turvotus, ihan kuin uimarengas tuossa uuden navan ja arven välissä. Maha ihan hullun pinkeä, tuntui että räjähtää kohta.
Dreenin reikä ja pitkästä haavasta noin 1cm matkalta alkoikin sitten vuotamaan vanhan näköistä verta oikein kunnolla. Kaksi sairaanhoitajaa ja yksi lääkäri parin päivän sisään ja kaikki totesivat että hyvältä näyttää kotiin vaan. Tutkivat minut selällään ja kun ei sillä hetkellä vuotanut niin ei muuta kuin kotiin vaan vaikka vein vielä mukana kaikki veriset tollukat joita olin haavaan pistänyt.
Yöksi sitten kotiin ja aamulla taas soittoa sairaalaan kun homma vain jatkui. Sitten tulikin leikkaava lääkäri minua ihmettelemään. Samantien sanoi, että valtava hematooma. Ei muuta kuin neula mahasta sisään ja melkein 500ml imettiin liejua mahasta. Tiistaina uusintakäynti, saa nähdä vieläkö pitää punktoida?! Maha näyttää hassulta, todella toivon että se johtuu vain turvotuksesta ja hematoomasta.
Tästä kaikesta huolimatta olen ensimmäisen viikon jälkeen tehnyt kävelylenkkejä, tuntuu hyvältä olla edes vähän liikkeessä nyt kun ei muuten vielä treenaamaan pääse.
Moikka,
Ohhoh, kaikkea sitä onkin. Onni, että leikannut lääkäri tuli tsekkaamaan tilanteen ja ihmeellistä, ettei kukaan aiemmin ajatellut hematooman mahdollisuutta. Mutta toivotaan, että nyt tilanne rauhoittuu ja pääset toipumisessa vauhtiin.
Muistat vaan ottaa rennosti ja myös levätä, vaikka tiedän, että se ottaa koville välillä :)
Tsemppiä taas jatkoon. Kerro kuulumisia, mielelläni lueskelen näitä:)
Hei,
Mielenkiintoista lukea sun leikkauksesta. Olen itse tehnyt rintojen pienennysleikkaus pari kuukautta sitten ja suunnitteilla vatsanahkojen leikkaus vuoden kuluttua kun olen saanut painoa vielä joitakin kiloja alemmaksi. Leikkaava lääkäri oli sama kun sulla ja toivottavasti hän leikkaa myös vatsaa. Minunkin mielestä Mikko on todella mielyttävä ja taitava. Haavat todella hienon näköiset eikä komplikaatioita ollut yhtään.
<3 Hienoa kuulla, että sinäkin olet ollut tyytyväinen Mikon työskentelyyn. Minusta hän oli todella taitava ja antaisin hänen leikata itsessäni mitä tahansa tarpeellista :) Kaikki meni niin hienosti, ettei paremmasta väliä. Kuulin vähän huhuja, että Mikko olisi siirtynyt Porvoon sairaalaan, joten en tiedä, tekeekö enää pk-seudulla sitten leikkauksia ollenkaan.
Tsemppiä sinulle loppukilojen kanssa!!
Kiitos tsempeistä, vielä olisi noin 10 kiloa laihdutettavaa. Huhut ovat totta, minut leikattiin Porvoon sairaalassa ja olin luultavasti Mikon ensimmäisiä potilaita täällä. Toivon vaan että siirto ei ole väliaikainen vaan että hän on täällä vielä ensi vuonna :)
Voih, mä olen kateellinen!! Porvoo on siis saanut Mikon!! Mä olen asunut itse lapsuutei Porvoossa, täytynee miettiä muuttoa takasin :)
Lähetä kommentti