Aika menee ihan älyttömän nopeasti. Välillä tuntuu, ettei böötä ehdi sanomaan ja ollaan taas menty kuukausi eteenpäin. Keskimmäinenkin täyttää muutaman viikon päästä 19-vuotta. Ihan järkkyä, mutta kuitenkin niin mahtavaa. Elämä kantaa.
Eilen oli 6 viikkospäivä. En tehnyt kakkua juhlan kunniaksi, otin sen sijaan aimo palan nougatjäätelöä, suurinta herkkuani, kermavaahdon lisäksi tietenkin.
Matkaan nyt parhaillaan Jyväskylään työasioissa. Mietin junassa istuessani taas projektia, niitä kysymyksiä, joita olette taas ystävällisesti minulle lähetelleet. Kiitos muuten niistä ja myös kommenteistanne.
Yksi kysymys jäi hetkeksi mietittymään, uskaltaisinko suositella tätä leikkausta samassa tilanteessa olevalle? Tilanteitahan on monenlaisia, joku kokee eriasiat ongelmana kuin minä, minun ongelmani taas saattavat jostain olla vähäpätöisiä jne. Mutta yleisesti vastaamaalla vastaan kyllä. Uskaltaisin suositella, ehdottomasti, omien kokemusteni perusteella.
Jos ajatellaan koko projektia, se kävi älyttömän nopeasti. Kirurgin arviosta meni reilu kaksi kuukautta, kun olin leikkausvalmisteluissa. Se oli toisaalta hyvä, ei ehtinyt niin paljoa miettimään ja jännittämään. Leikkausaika minulle soitettiin juuri ennen joulua ja siitä puolitoista viikkoa ja naps. Filmi poikki.
Toipumisesta olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, mutta omalla kohdallani kaikki kävi kuin oppikirjoista, tosin vieläkin oletettua paremmin. Jälkitarkastuksen epikriisi tuli alkuviikosta kotiin ja siinä lääkäri oli oikein kirjannut ylös erinomaisen ja nopean toipumisen. Tästä syystä ei enää kontrolleja poliklikalle edes tarvitse tehdä.
Omaan toipumiseeni vaikutti varmasti halu päästä mahdollisimman nopeasti liikkeelle, olen aina ollut vähän rauhaton sielu, eikä makoilu vain sovi minulle.
Jos ajatellaan, että keskiviikkona oli leikkaus, perjantaina pääsin omin avuin (hitaasti tietenkin) kiipeämään omaan kotiini kolmanteen kerrokseen, tiistaina lähdin kävelylenkille, keskiviikkona shoppailin tyttären kanssa useamman tunnin, voit uskoa, ettei tehnyt kipeää.
Kaikki on niin yksilöllistä. Se, millainen lähtötilanne on, mikä on yleiskuntosi, miten itse suhtaudut asiaan, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kyllä näin laajaan ja isoon leikkaukseen vaikuttaa moni tekijä. Sinä ja minä kaikkein eniten.
Sairauslomaa lääkäri kirjoitti kuukauden. 4 viikkoa pois töistä? Ei onneksi tarvinnut. Itselläni on sellainen työ, joka ei vaadi välttämättä kiinteää toimistopaikkaa, toki minulla sellainen on Lauttasaaressa, mutta pystyn hyvin työskentelmään myös kotoa käsin. Eli heti kun maanantai koitti, 4 päivää leikkauksen jälkeen, aloitin myös töiden tekemisen. Tietenkään en sopinut asiakaskäyntejä tms. ensimmäisille viikoille, mutta kyllä mieli oli paljon pirteämpi ja reippaampi, kun sai tehdä sitä mistä tykkää. Toki pidin myös huolen siitä, että lepäsinkin. Ei kukaan ihminen ole voittamaton eikä niin superi, että ihan täysillä valoilla olisi heti liikenteessä. En minä ainakaan.
Jumppaamassa olen nyt käynyt parin viikon ajan. Ensimmäisen viikon otin varovasti, jotenkin sitä alitajuntaisesti pelkäsi, että haava aukeaa kahvakuulaillessa. Mutta se mitään aukea, kiinnihän se on ollut jo pitkään. Nyt mennään jo täysillä. Aamulla juoksulenkit koiran kanssa ja illalla aina fiiliksen mukaan bodypumppia, keskivartalojumppaa, kahvakuulaa, aerobista, mitä nyt milloinkin sattuu tekemään mieli.
Minähän olen nykyään riippuvainen liikunnasta ja nautin siitä enemmän nyt leikkauksen jälkeen, kuin ennen sitä. Aerobiset jutut ovat mielekkäämpiä, kun kipu on poissa, lankutus on mukavaa, kun vatsa ei roiku lattialla jne.
Eli yhteenvetona, alkuperäiseen aiheeseen, edelleen voin suositella leikkausta.
Ja niihin kaikkein yleisemmin esitettyihin kysymyksiin "luuletko, että minulla täyttyisi kriteerit kunnallisen puolen leikkaukseen" vastaan nyt kaikille samanaikaisesti ja viimeisen kerran.
En tiedä, en tosiaan tiedä, riittävätkö perusteesi. Minä en ole lukenut lääkäriksi, joten en voi kommentoida. Jokaisen roikko on omanlaisensa ja jokaisella meillä on ne omat vaivamme näistä roikoista. Toisilla vaiva saattaa olla vain kosmeettinen, toisilla mukaan mahtuu fyysistä vaivaa, psyykkisiä ongelmia, toisilla mahdollisesti oleva perussairaus lisää roikon ongelmallisuutta. Syitä on monia, yhtä monia kuin roikkovatsoja. Mutta minä en pysty sanomaan sen enempää kommentteja siitä, pääsetkö kunnalliseen hoitoon vaiko et. Ainoa keino selvittää asia, on tietenkin mennä sen oman lääkärin luokse juttelemaan. Siitä se minullakin lähti liikkeelle, vaikka omalääkäri olikin vastahankainen. Yrittänyttä ei laiteta. Tsemppiä!
Eilen oli 6 viikkospäivä. En tehnyt kakkua juhlan kunniaksi, otin sen sijaan aimo palan nougatjäätelöä, suurinta herkkuani, kermavaahdon lisäksi tietenkin.
Matkaan nyt parhaillaan Jyväskylään työasioissa. Mietin junassa istuessani taas projektia, niitä kysymyksiä, joita olette taas ystävällisesti minulle lähetelleet. Kiitos muuten niistä ja myös kommenteistanne.
Yksi kysymys jäi hetkeksi mietittymään, uskaltaisinko suositella tätä leikkausta samassa tilanteessa olevalle? Tilanteitahan on monenlaisia, joku kokee eriasiat ongelmana kuin minä, minun ongelmani taas saattavat jostain olla vähäpätöisiä jne. Mutta yleisesti vastaamaalla vastaan kyllä. Uskaltaisin suositella, ehdottomasti, omien kokemusteni perusteella.
Jos ajatellaan koko projektia, se kävi älyttömän nopeasti. Kirurgin arviosta meni reilu kaksi kuukautta, kun olin leikkausvalmisteluissa. Se oli toisaalta hyvä, ei ehtinyt niin paljoa miettimään ja jännittämään. Leikkausaika minulle soitettiin juuri ennen joulua ja siitä puolitoista viikkoa ja naps. Filmi poikki.
Toipumisesta olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, mutta omalla kohdallani kaikki kävi kuin oppikirjoista, tosin vieläkin oletettua paremmin. Jälkitarkastuksen epikriisi tuli alkuviikosta kotiin ja siinä lääkäri oli oikein kirjannut ylös erinomaisen ja nopean toipumisen. Tästä syystä ei enää kontrolleja poliklikalle edes tarvitse tehdä.
Omaan toipumiseeni vaikutti varmasti halu päästä mahdollisimman nopeasti liikkeelle, olen aina ollut vähän rauhaton sielu, eikä makoilu vain sovi minulle.
Jos ajatellaan, että keskiviikkona oli leikkaus, perjantaina pääsin omin avuin (hitaasti tietenkin) kiipeämään omaan kotiini kolmanteen kerrokseen, tiistaina lähdin kävelylenkille, keskiviikkona shoppailin tyttären kanssa useamman tunnin, voit uskoa, ettei tehnyt kipeää.
Kaikki on niin yksilöllistä. Se, millainen lähtötilanne on, mikä on yleiskuntosi, miten itse suhtaudut asiaan, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kyllä näin laajaan ja isoon leikkaukseen vaikuttaa moni tekijä. Sinä ja minä kaikkein eniten.
Sairauslomaa lääkäri kirjoitti kuukauden. 4 viikkoa pois töistä? Ei onneksi tarvinnut. Itselläni on sellainen työ, joka ei vaadi välttämättä kiinteää toimistopaikkaa, toki minulla sellainen on Lauttasaaressa, mutta pystyn hyvin työskentelmään myös kotoa käsin. Eli heti kun maanantai koitti, 4 päivää leikkauksen jälkeen, aloitin myös töiden tekemisen. Tietenkään en sopinut asiakaskäyntejä tms. ensimmäisille viikoille, mutta kyllä mieli oli paljon pirteämpi ja reippaampi, kun sai tehdä sitä mistä tykkää. Toki pidin myös huolen siitä, että lepäsinkin. Ei kukaan ihminen ole voittamaton eikä niin superi, että ihan täysillä valoilla olisi heti liikenteessä. En minä ainakaan.
Jumppaamassa olen nyt käynyt parin viikon ajan. Ensimmäisen viikon otin varovasti, jotenkin sitä alitajuntaisesti pelkäsi, että haava aukeaa kahvakuulaillessa. Mutta se mitään aukea, kiinnihän se on ollut jo pitkään. Nyt mennään jo täysillä. Aamulla juoksulenkit koiran kanssa ja illalla aina fiiliksen mukaan bodypumppia, keskivartalojumppaa, kahvakuulaa, aerobista, mitä nyt milloinkin sattuu tekemään mieli.
Minähän olen nykyään riippuvainen liikunnasta ja nautin siitä enemmän nyt leikkauksen jälkeen, kuin ennen sitä. Aerobiset jutut ovat mielekkäämpiä, kun kipu on poissa, lankutus on mukavaa, kun vatsa ei roiku lattialla jne.
Eli yhteenvetona, alkuperäiseen aiheeseen, edelleen voin suositella leikkausta.
Ja niihin kaikkein yleisemmin esitettyihin kysymyksiin "luuletko, että minulla täyttyisi kriteerit kunnallisen puolen leikkaukseen" vastaan nyt kaikille samanaikaisesti ja viimeisen kerran.
En tiedä, en tosiaan tiedä, riittävätkö perusteesi. Minä en ole lukenut lääkäriksi, joten en voi kommentoida. Jokaisen roikko on omanlaisensa ja jokaisella meillä on ne omat vaivamme näistä roikoista. Toisilla vaiva saattaa olla vain kosmeettinen, toisilla mukaan mahtuu fyysistä vaivaa, psyykkisiä ongelmia, toisilla mahdollisesti oleva perussairaus lisää roikon ongelmallisuutta. Syitä on monia, yhtä monia kuin roikkovatsoja. Mutta minä en pysty sanomaan sen enempää kommentteja siitä, pääsetkö kunnalliseen hoitoon vaiko et. Ainoa keino selvittää asia, on tietenkin mennä sen oman lääkärin luokse juttelemaan. Siitä se minullakin lähti liikkeelle, vaikka omalääkäri olikin vastahankainen. Yrittänyttä ei laiteta. Tsemppiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti