Tänään on merkittävä päivä monella tavalla. Opiskelut loppuivat, yhdeksän kuukauden rupeama suoritettu. Täytyy kyllä tunnustaa, ettei opinnot ihan hirveän raskaita olleet, mutta toivottavasti niiden suorittaminen jollain tavalla edesauttaa työllistymistäni. Ja toki on tärkeää, että työttömyyden aikana omatoimisesti tekee asioita oman tilanteensa eteen. Mutta se siitä koulutusasiasta, se ei nyt ollut se päivän polttavin asia, vaan mun vatsanahka.
Varmasti sinullekkin on tullut pikkuhiljaa selväksi se, että olen laihduttanut :) Ja jos et ole siitä tietoinen niin nyt olet. Reilut 30 kiloa laardia jätetty Sellon Elixian ryhmäliikuntatunneille, eikä niitä ole ikävä.
Haittojakin laihduttamisessa on. Kun painoa tiputtaa näinkin reilusti, jäljelle jää kiitettävä määrä löysää nahkaa. Sellaista vähemmän miellyttävää löllöä tavaraa, jota yrittää epätoivon vimmalla sulloa pikkareiden alle, jotta ne edes jotenkin pysyisivät poissa silmistä. Tiedän, että mielikuva on kammottava. Ja ei pelkästään mielikuva, kyllä sen löysän nahkan omistaminen ja päivittäinen rasvaaminen ja kantaminenkin on epämiellyttävää.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen varannut konsultaatioajan lääkärille, haluan sen pois. Se ei enää kuulu minulle. Joku voi pitää ajatusta turhamaisena, ihan varmasti pitääkin, mutta minä en enää. Alussa toki mietin, että se on toisarvoista, ajattelin, että kolme raskautta saa näkyä, mutta nyt liikunnallisuuden lisäännyttyä asia ei olekkaan enää niin yksiselitteinen.
Se löysä nahka estää osittain esimerkiksi aerobisen liikkumisen, hyppiminen ei onnistu, koska se yksinkertaisesti sattuu, samoin juokseminen. Lisäksi tällä ihotyypillä joka minulle on suotu, se löysä nahka aiheuttaa ihottumaa, koska "makkaran" alle jäävä iho ei pääse hengittämään. Ja se ei kertakaikkisesti ole esteettisesti kaunis. Vaikka eihän minustakaan täydellistä saada, tavoittelen kuitenkin hyvää.
Ja kyllä, olen selvittänyt myös riskit ja mahdolliset ongelmat asian suhteen. Kaikki on kutakuinkin tiedossa ja lääkärin kanssa juteltuani tiedän varmasti paljonkin enemmän.
Reilun kuukauden päästä on siis konsultaatioaika, jolloin käymme terveyskeskuslääkärin kanssa asiaa läpi. Kunnallisella puolella on pitkät jonot, mutta tällä asialla ei ole tulipalokiire. Yksityinen, nopeampi hoito ei tule kysymykseenkään hintansa puolesta.
Koska lapsilukuni on ollut täynnä jo liki 14 vuoden ajan, on mahdollisuudet päästä kunnallisen kautta hoitoon ihan kiitettävät. Ja jos se ei onnistu, pitänee ostaa korkeammat kalsarit :)
Olen ollut monesti plastiikkakirurgiaa vastaan, tai en ehkä sitä kirurgiaa vaan niitä periaatteita joita lähinnä naiset ovat asettaneet. Rintojen tulee olla aivan järjettömän suuret, kasvoja pitää muokata uuteen uskoon, nenä ei sovi naamaan jne. Sitä minä en vieläkään oikein ymmärrä. Ymmärrän kyllä terveydellisistä syistä tehtävät operaatoit, rintojen pienennykset jne. Kyllä, ihan jees. Mutta niinhän se on, kuka mitäkin arvostaa.
Itse haluan arvostaa omaa panostustani painonhallintani suhteen. Haluan, että tämän työn tehtyäni, saan olla reilusti ylepä siitä, mitä olen saavuttanut ja sitä, mitä tulen jatkossa olemaan. Koska tämähän oli ja on loppuelämäni mittainen projekti. Paluuta entiseen ei ole. Aikaisempaan bloggaukseeni palatakseni, sellainen minä olin, sellaiseksi minä en enää tule.
Ihmettelet varmasti, mikä on myös syynä tähän bloggaukseen. No se, että minä toivon, minä oikeasti toivon, että tämä oma kamppailuni painon pudottamisen kanssa, siitä koituvat lieveilmiöt yms. auttavat ja tsemppaavat sinua pitämään vartalostasi parempaa huolta kuin minä olen pitänyt. Varsinkin nuoret ihmiset, antakaa minun olla se varoittava esimerkki siitä, miten ei sitä omaa kroppaa kannata unohtaa ja löydä laimin. Siitä pitää huolehtia, koska sinä olet sen arvoinen. Se fyysinen olemus kun vaikuttaa oikeasti niin moneen asiaan, monta ihanaa asiaa jää ehkä tekemättä sen takia tai juuri siksi. Ja ne harmittavat, ainakin minua. Tavallaan ne "unohdetut" vuodet sen ylipainon alla, se itsensä huomaamattomaksi tekeminen ja kaikki. Kyllä se tuntuu ja syö naista. Ja miestä.
Minä pidän peukkuja pystyssä ja nyt uskallan varovasti toivoa.
Varmasti sinullekkin on tullut pikkuhiljaa selväksi se, että olen laihduttanut :) Ja jos et ole siitä tietoinen niin nyt olet. Reilut 30 kiloa laardia jätetty Sellon Elixian ryhmäliikuntatunneille, eikä niitä ole ikävä.
Haittojakin laihduttamisessa on. Kun painoa tiputtaa näinkin reilusti, jäljelle jää kiitettävä määrä löysää nahkaa. Sellaista vähemmän miellyttävää löllöä tavaraa, jota yrittää epätoivon vimmalla sulloa pikkareiden alle, jotta ne edes jotenkin pysyisivät poissa silmistä. Tiedän, että mielikuva on kammottava. Ja ei pelkästään mielikuva, kyllä sen löysän nahkan omistaminen ja päivittäinen rasvaaminen ja kantaminenkin on epämiellyttävää.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen varannut konsultaatioajan lääkärille, haluan sen pois. Se ei enää kuulu minulle. Joku voi pitää ajatusta turhamaisena, ihan varmasti pitääkin, mutta minä en enää. Alussa toki mietin, että se on toisarvoista, ajattelin, että kolme raskautta saa näkyä, mutta nyt liikunnallisuuden lisäännyttyä asia ei olekkaan enää niin yksiselitteinen.
Se löysä nahka estää osittain esimerkiksi aerobisen liikkumisen, hyppiminen ei onnistu, koska se yksinkertaisesti sattuu, samoin juokseminen. Lisäksi tällä ihotyypillä joka minulle on suotu, se löysä nahka aiheuttaa ihottumaa, koska "makkaran" alle jäävä iho ei pääse hengittämään. Ja se ei kertakaikkisesti ole esteettisesti kaunis. Vaikka eihän minustakaan täydellistä saada, tavoittelen kuitenkin hyvää.
Ja kyllä, olen selvittänyt myös riskit ja mahdolliset ongelmat asian suhteen. Kaikki on kutakuinkin tiedossa ja lääkärin kanssa juteltuani tiedän varmasti paljonkin enemmän.
Reilun kuukauden päästä on siis konsultaatioaika, jolloin käymme terveyskeskuslääkärin kanssa asiaa läpi. Kunnallisella puolella on pitkät jonot, mutta tällä asialla ei ole tulipalokiire. Yksityinen, nopeampi hoito ei tule kysymykseenkään hintansa puolesta.
Koska lapsilukuni on ollut täynnä jo liki 14 vuoden ajan, on mahdollisuudet päästä kunnallisen kautta hoitoon ihan kiitettävät. Ja jos se ei onnistu, pitänee ostaa korkeammat kalsarit :)
Olen ollut monesti plastiikkakirurgiaa vastaan, tai en ehkä sitä kirurgiaa vaan niitä periaatteita joita lähinnä naiset ovat asettaneet. Rintojen tulee olla aivan järjettömän suuret, kasvoja pitää muokata uuteen uskoon, nenä ei sovi naamaan jne. Sitä minä en vieläkään oikein ymmärrä. Ymmärrän kyllä terveydellisistä syistä tehtävät operaatoit, rintojen pienennykset jne. Kyllä, ihan jees. Mutta niinhän se on, kuka mitäkin arvostaa.
Itse haluan arvostaa omaa panostustani painonhallintani suhteen. Haluan, että tämän työn tehtyäni, saan olla reilusti ylepä siitä, mitä olen saavuttanut ja sitä, mitä tulen jatkossa olemaan. Koska tämähän oli ja on loppuelämäni mittainen projekti. Paluuta entiseen ei ole. Aikaisempaan bloggaukseeni palatakseni, sellainen minä olin, sellaiseksi minä en enää tule.
Ihmettelet varmasti, mikä on myös syynä tähän bloggaukseen. No se, että minä toivon, minä oikeasti toivon, että tämä oma kamppailuni painon pudottamisen kanssa, siitä koituvat lieveilmiöt yms. auttavat ja tsemppaavat sinua pitämään vartalostasi parempaa huolta kuin minä olen pitänyt. Varsinkin nuoret ihmiset, antakaa minun olla se varoittava esimerkki siitä, miten ei sitä omaa kroppaa kannata unohtaa ja löydä laimin. Siitä pitää huolehtia, koska sinä olet sen arvoinen. Se fyysinen olemus kun vaikuttaa oikeasti niin moneen asiaan, monta ihanaa asiaa jää ehkä tekemättä sen takia tai juuri siksi. Ja ne harmittavat, ainakin minua. Tavallaan ne "unohdetut" vuodet sen ylipainon alla, se itsensä huomaamattomaksi tekeminen ja kaikki. Kyllä se tuntuu ja syö naista. Ja miestä.
Minä pidän peukkuja pystyssä ja nyt uskallan varovasti toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti