Tiedätkö sinä, mitä sun kodin läheltä löytyy?
Mehän muutettiin poikien kanssa Leppävaaraan syyskuun alussa. Päällimmäisenä ajatuksena muutossa oli helpotus, päästäisiin lähelle palveluita ja kulkeminen ilman autoa helpottuisi huomattavasti. Toki myös se, että Alina muutti omilleen, vaikutti asiaan, ei ollut mitään järkeä maksaa työttömänä yksinhuoltajana vuokraa 4 h+keittiön rivarin pätkästä. Ja Leppävaara on osoittanut olleensa vaivan arvoinen juttu. Oikeasti olen viihtynyt ihan suunnattoman hyvin, vaikka nyt seinänaapurina sattuu olemaan "kukkasia" kasvattava ketjupolttelija, eikä muista naapureista ole oikeastaan mitään tietoa, muutama näköhavainto on tehty.
Omaan asuinympäristöön tutustuminen on jäänyt vielä vähän vähemmälle, toki reitti Selloon ja kuntosalille on tullut tutuksi, juna-asemallekkin osaan kävellä. Tänään piti lähteä vähän lenkille, koska jumpassa ei ollut sellaista mulle sopivaa liikuntaa tänään tarjolla, mutta koska jalanpohjani ovat niin auki, ei edes lenkkareita voinut kinttuihin ajatella, joten se siitä lenkistä. Kävely oli ainoa vaihtoehto tämän päivän liikkumiselle, paitsi että sekin onnistui vain talvikengät jalassa…
Käveltiin tänään tuohon muutaman sadan metrin päässä oleville kallioille. Ja hei, sehän oli tosi mielenkiintoinen paikka. Kauempaa parkkipaikalta katsottuna näytti vain ihan tavalliselta maastolta, ehkä auringonpaisteessa mystisen houkuttelevalta,mutta ei se ihan tavallinen paikka loppupelissä ollutkaan.
Nupukivenkallio on saanut nimensä siitä, että kalliosta vuonna 1925 louhittiin nupukiveä Helsingin Mannerheimintien päällysteeksi.
Upeat maisemat, kulttuurihistoriallisesti merkittävä paikka, johon täytyy vielä paneutua paremmin ja tehdä uusi retki, paremmilla kengillä, paremmilla jaloilla.
Ja jotenkin musta tuntuu, että tykästyn kotipaikkaani taas vähän enemmän.
Mehän muutettiin poikien kanssa Leppävaaraan syyskuun alussa. Päällimmäisenä ajatuksena muutossa oli helpotus, päästäisiin lähelle palveluita ja kulkeminen ilman autoa helpottuisi huomattavasti. Toki myös se, että Alina muutti omilleen, vaikutti asiaan, ei ollut mitään järkeä maksaa työttömänä yksinhuoltajana vuokraa 4 h+keittiön rivarin pätkästä. Ja Leppävaara on osoittanut olleensa vaivan arvoinen juttu. Oikeasti olen viihtynyt ihan suunnattoman hyvin, vaikka nyt seinänaapurina sattuu olemaan "kukkasia" kasvattava ketjupolttelija, eikä muista naapureista ole oikeastaan mitään tietoa, muutama näköhavainto on tehty.
Omaan asuinympäristöön tutustuminen on jäänyt vielä vähän vähemmälle, toki reitti Selloon ja kuntosalille on tullut tutuksi, juna-asemallekkin osaan kävellä. Tänään piti lähteä vähän lenkille, koska jumpassa ei ollut sellaista mulle sopivaa liikuntaa tänään tarjolla, mutta koska jalanpohjani ovat niin auki, ei edes lenkkareita voinut kinttuihin ajatella, joten se siitä lenkistä. Kävely oli ainoa vaihtoehto tämän päivän liikkumiselle, paitsi että sekin onnistui vain talvikengät jalassa…
Käveltiin tänään tuohon muutaman sadan metrin päässä oleville kallioille. Ja hei, sehän oli tosi mielenkiintoinen paikka. Kauempaa parkkipaikalta katsottuna näytti vain ihan tavalliselta maastolta, ehkä auringonpaisteessa mystisen houkuttelevalta,mutta ei se ihan tavallinen paikka loppupelissä ollutkaan.
 |
| Näkymä parkkipaikalta |
Kallion päälle kavutessa tuli eteen monta taistelukaivantoa ja kotona oli pakko netistä etsiä vähän tietoa siitä, minkälaista historiaa tämä alue kantaa. Itseäni ei oikeasti ikinä ole historia oikein kiinnostanut, mutta jostain syystä tämäkin jäi nyt kalvamaan.
Ensimmäinen maailmansota puhkesi 1914. Venäjä pelkäsi Saksan maihinnousua Suomeen ja alkoi rakentaa linnoitusketjua Helsingin suojaksi. Rakennustyöt alkoivat Espoossa 1915. Linnoitusketju tuli ulottumaan mantereella Westendistä Vuosaareen, mutta se ei koskaan valmistunut kokonaan. Kyseessä oli valtava rakennusprojekti, siihen arvioidaan osallistuneen 100 000 ihmistä.
Koko valtava linnoitusketju joutui vain yhden ainoan kerran varsinaiseen käyttöön. Kansalaissodan loppuvaiheessa saksalainen Itämeren divisioona nousi päällikkönsä, kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johdolla maihin Hangossa ja alkoi edetä Helsinkiä kohden. Huhtikuun 11 päivänä 1918 se saapui Albergaan ja kohtasi tulitusta Nupukivenkalliolta ja tien toisella puolella olevalta Gransinmäeltä, minne punaiset olivat asettuneet puolustusasemiin. Punaisia oli arviolta 1500, saksalaisia 9400. Saksalaisia kaatui tässä rytäkässä kaksi. Ruotsin lähetystön virkailija yritti taivuttaa punaisia antautumaan, mutta he eivät suostuneet. Neljältä iltapäivällä taistelu alkoi uudelleen. Punaiset olivat nyt jättäneet asemiaan Gransimäellä ja saksalaiset valtasivat Nupukivenkallion ylivoimansa ja sotataitonsa ansiosta. Punaiset lähtivät pakoon Vallikallion linnoitusten suuntaan. Pakomatkalla kaatui kolme punaista jonnekin Harakantien rinteeseen, isä ja hänen murrosikäinen poikansa sekä heidän naapurinsa. Myöhemmin leski haki kottikärryllä miehensä ja poikansa ruumiit ja hautasi ne kotinsa puutarhaan. Saksalaisia kuoli Nupukivenkallion taistelua seuranneena päivänä vielä yksi, ja hänet haudattiin nykyisen Muistokujan varteen, Kehä I:ltä Turuntielle vievän rampin lähelle, tälle haudallehan eksyimme vahingossa viime sunnuntaina.
 |
| "Hier Ruht Vizewachtmeister Xavier Brummer Bay. Geb.batterie 12 Geb. am 30.3.1891. gest. am 12.4.1918. in treuem gedenken Alberga Schutzkorps". |
Nupukivenkallio on saanut nimensä siitä, että kalliosta vuonna 1925 louhittiin nupukiveä Helsingin Mannerheimintien päällysteeksi.
 |
| Kasematti? |
 |
| Ja eihän näitäkään voi sotkematta jättää |
 |
| Juha Tapio; Kaksi vanhaa puuta |
Ja jotenkin musta tuntuu, että tykästyn kotipaikkaani taas vähän enemmän.
Opastettu kierros päättyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti