Lupa nauttia

Jäin miettimään sitä, miten kaikki on muuttunut. Perjantai-iltaa tuli vietettyä salilla, lauantaina kiire salille ja ehkä huomennakin menen.
Ei olisi ennenvanhaan tullut mieleenkään viettää viikonloppuja näin. Monena viikonloppuaamuna sitä heräsi pienessä kohmelossa ja mietti, mihin veisi jälkikasvun syömään, jotta pääsisi mahdollsimman helpolla. Hirveä määrä kaloreita, aina jokaisen viikonlopun jäljiltä. Ja sitten siihen päälle vielä liikkumattomuutta, homma oli paketoitu valmiiksi.

Nyt olen treenannut sitten pt:n kanssa reilun kuukauden. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin se, että saan kiitosta siitä, miten lihakset ovat tulleet näkyviin. Ojentaja löytyy, samoin jotkut takaolkapäälihakset...en tiennyt sen nimisiä lihaksia olevan olemassakaaan, saati minulla.

Vähän harmittaa tavallaan se, etten aiemmin uskaltanut salin puolelle. Toki ryhmäliikuntatunnit olivat hyviä, mutta esimerksiksi painojen lisääminen jäi vähälle. Siellä sitä helposti pomppi kuukausi tolkulla samoilla painoilla, joten eihän sitä kehitystä sillä tavalla tullut.

Pelkäsin salille menoa aivan turhaan. Ajatukset siitä, että kaikki varmasti katsovat kun teen vaikkapa kyykkäyksiä. Ketun villat, eihän siellä kukaan mollota. Ja vaikka katsoisikin, ei sitä huomaa. Jotenkin sitä on niin sen oman treenin sisällä, ettei siinä edes kiinnitä huomiota muihin salilla olijoihin.

Olen jäänyt siis aivan koukkuun. Rakastan kiusata ojentajia, rakastan Smith-laitetta, rakastan oikeastaan kaikkea, mitä siellä on.

Nyt on hyvä, kun tekniikka on hallussa. Ja uskallus.

Sitten vähän jänskittää keskiviikon haastattelu Me Naisiin. Käydään läpi sitä, miten laihduttaminen on vaikuttanut ihmissuhteisiin, työelämään, naisellisuuteen jne. Ylipäätään niitä asioita, joita ehkä ennen varoin ja joihin ei ollut uskallusta.
Tiedän jo etukäteen, että joku saattaa loukkaantua näistä jutuista, mutta ne ovat mennyttä elämää. Ne olivat silloin. Minä toimin silloin niinkuin vain huonon itsetunnon omaava nainen voi toimia. Ehkä tuli menettettyä mahdollisia hyviäkin ihmissuhteita ihan vain sen takia, ettei oma uskallus riittänyt. Mutta toisaalta, ehkä niin oli tarkoitettu. On aivan turha jäädä niitä murehtimaan.
Nyt on kiire elää.
Huomaan, että nautin asioista niin uudella tavalla nykyään. Olen niin täpinöissäni siitä, etten tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Nostan itselleni hattua siitä, että uskallan tehdä asioita nykyään myös yksin. Reilun viikon päästä on iltagaala, johon lupauduin menemään. Ilman aveccia. Se on paljon minulta. Mutta hyvä syy taas yrittää laittautua nätiksi.
Elämään on tullut nyt niin paljon hyvää. Menneestä irtipäästäminen on tapahtunut nyt niin paljon kivuttomammin kuin aiemmin. Toki vieläkin huomaan tiettyjä kipukohtia arjessa ja olemisessa, mutta pitää olla myös itselleen armollinen.

Sen miettiminen, mitä sitä itse haluaa on käynyt vähän raskaaksi. Miksi pitäisi mietiskellä? Ei tarvitse. Minulla on nyt lupa nauttia, lupa tutustua, lupa kieltäytyä. Se, mikä tuntuu hyvälle, on tervetullutta. Se, mitä en halua, sitä ei tapahdu. Ei tarvitse olla miellyttääkseen muita. Se riittää.
Silmät ja korvat auki, elämä on täynnä mahdollisuuksia. Ja niihin on hyvä uskaltaa tarttua.