sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Rauhallista rakkautta

Mennyt viikko oli rankka. Mielettömästi tehtäviä töitä ja ensimmäistä kertaa kriisi parisuhteessa. Tai oikeastaan se kriisi oli minulla, korvien välissä. Koska parisuhde ei voi olla vaikea, ihminen voi.
Enkä ikinä muista sitä, että muutamaa päivää ennen "sitä aikaa kuukaudesta" ei kannattaisi lähteä vatvomaan asioita. Jos joku ihminen osaa tehdä välillä draamaa elämään, se olen minä. Eikä varmaan yhtään näissä tilanteissa helpota se, että kumppani sattuu olemaan likimain yhtä voimakastahtoinen ja kovapäinen kuin minä. Sodassa ja rakkaudessa.
Olen aina sanonut, että asioista tulee puhua, niiden oikeilla nimillään. Mutta oma pääni ei vain sitten näinä aikoina ymmärrä järkipuhetta, se ei suostu kuuntelemaan eikä hyväksymään sitä toista näkökantaa asioihin, vaan sillä on selkeästi joku halu repiä asioita pohjamutia myöten auki. Pakko säätää. Pakko olla vain se yksi ja ainoa totuus, se minun totuuteni. Se on niin raastavaa, niin raastavaa, etten itsekkään siitä nauti, Se tietää aina valvottuja öitä, itkua ja hammasten kiristystä. En ole varmasti kumppanina se maailman helpoin ihminen, eikä minun onneksi tarvitsekkaan olla. Huomaan, että päästäkseni tässä suhteessa eteenpäin, minun on käytävä aiemmat epäonnistumiset ja pettymykset läpi. Ne kumpuavat välillä sinne riitojen keskelle, merkkinä omasta epävarmuudesta; ettei nyt sitten taas vain...jne. Vaikken ole se helpoin ihminen, haluaisin uskoa ja luottaa siihen, että näine virheineni olen ihan rakastettava ihminen. Enkä ainakaan tarkoituksella halua olla julma tai paha.

Mitään pahaa ei ole tapahtunut. Kun mietin asioita, on tapahtunut vain hyviä asioita. Elämässä on menty eteenpäin, On asioita joita odottaa. On asioita, joista nauttii nykyään ihan eri tavalla kuin aiemmin. On asioita, joita arvostan ja joihin suhtaudun aivan eri tavalla kuin aiemmin.
Toisen ihmisen itsestäänselvyytenä pitäminen on muuttunut. Asioiden eteen pitää tehdä välillä töitä, jotta elämä olisi helpompaa.
Välimatka ja aikatauljen yhteensovittaminen vaatii aina omat kommervenkkinsä arkeen. Työt, lapset, harrastukset, omat ystävät jne. Siinä yhtälössä on välillä pyörittämistä, mutta lopulta, kun on sen yhteisen ajan vuoro, se yhdessäolo on niin intensiivistä, niin rauhallista ja niin lämmintä.
Ne hetket ovat niin ainutlaatuisia. Mutta silti minä kaipaan myös sitä arkea. Yhdessä tekemistä, nauramista, vierekkäin nukkumista ja yhteisiä aamukahvihetkiä. Arjen pieniä iloja. Vielä nuo hetket ovat jossain tulevaisuudessa, nyt niistä nautitaan silloin, kun ne aikatauluihin sopivat. Onni on kuitenkin se, että aikatauluja voi muuttaa. Se vaatii molemmilta panostusta ja sovittelua, mutta jos molemmilla on halu ja tarve, ne onnistuvat.

Yhteisessä ajassa arvostan eniten kiireettömyyttä ja kynttilänvaloa. En olisi ikinä uskonut, että minun kaltaiseni ihminen oppisi olemaan yhden illan rauhassa, tekemättä mitään. Mutta ihminen oppii. Ja ihminen nauttii niistä hetkistä. Rakastan sitä, että saan olla lähellä. Rakastan sitä, että toinen silittää välillä tukkaa, hipaisee vaivihkaa niskaa, tai herättää sänkyyn nukkumaan, jos olen normaaliin tapaani nukahtanut toisen kainaloon sohvalle. Rakastan sitä ihon kosketusta, ihon ikävää. Lämpöä. Ja rakastan myös sitä ikävän tunnetta, sehän viestii vain siitä, että toiseta ihmisestä välittää. Rauhallista rakkautta.



Elämä asettaa haasteita. Välillä saattaa kaikki asiat olla poikkiteloin, mutta ne esteet ovat pieniä. Asioilla on aina taipumus järjestyä ja kääntyä hyvästi. Tähän minä uskon. Rakkaudelle on annettu aika ja se löytää oman uomansa silloin, kun kaksi ihmistä sitä yhdessä haluaa. Tämän onnen saavuttamiseksi on molempien tehtävä töitä, molemmilta tulee löytyä halua ja tahtoa ottaa toinen huomioon, joskus jopa uhrautuvasti. Ja unohtamatta yhteisiä, molemmille tärkeitä tavoitteita, Kuulostaa äärettömältä työmäärältä, muttei se sitä ole. Se on luottamusta, rehellisyyttä, puhumista ja itsenä olemista. Hyväksymistä. Ja se on rakkautta.

3 kommenttia:

Aki Karjalainen kirjoitti...

niin työtä se rakkaus vaatii

Pirinen Katri kirjoitti...

Totta. Monenlaista työtä. Mutta onneksi palkitsevaa duunia ☺

Pirinen Katri kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.