40 yötä jouluaattoon. Huomaan, että kiire alkaa pikkuhiljaa helpottamaan työrintamalla, mutta silti on vielä niin paljon kaikkea tekemistä.
Treenikuulumisia. Jessen kanssa treenattu nyt 4 kertaa yhdessä. Olen mielissäni siitä, että omaksi personal traineriksi valikoitui hyvällä huumorilla varustettu henkilö. Välillä, kun tuntuu etten ihan oikeasti tajua sitä, mitä pitäisi tehdä, on lohdullisen ihanaa heittää huumoria kehiin, ei nolota niin paljoa. Treeniohjelmani on monipuolinen. Tarkoitus on käydä vähintään 4 kertaa viikossa salilla ja on kiva, että tällaiselle aloittelijalle on tehty ohjelmat aina valmiiksi. Olemme käyneet myös paljon laitteita läpi, eli kun vaikka jalkapäivän jälkeen reidet huutavat hoosiannaa, on hyvä osata tehdä jotain muuta, ilman jalkoja :)
En tiedä, onko mielikuvituksella osansa asiassa, mutta kyllä mä huomaan lihaksieni jo hieman kasvaneen. Vai onkohan mun paidan hihat kutistuneet. Mene ja tiedä. Katsotaan muutaman viikon päästä.
Treenikuvia tulee myöhemmin blogiin. Kunhan saan ne tallennettua ihanalle uudelle koneelleni.
Privaattielämässä on tapahtunut paljon. Keskimmäinen saa oman asunnon helmikuun alusta alkaen. Ihana, juuri valmistuva pikkuinen yksiö Laajasalosta. Sällin elämä käy vähän turhan helpoksi, tammikuussahan hän astelee Santahaminaan armeijan harmaisiin. Iltalomilla voi siis hyvillä mielin käydä omassa kodissa vähän huilimassa.
Esikoiselle tarjoutui myös mahdollisuus muuttoon, Espoon Kivenlahteen. Tämä helpottaisi huomattavasti työmatkoihin menevää aikaa ja tietenkin matkakuluissa tulisi säästöä. Nuorimmaisen kanssa asiat yhtä mallikkaasti kuin aina tähänkin asti. Pian ollaan sitten ihan kahdestaan kotia pitämässä. Elämä kantaa.
Itselleni on tapahtunut paljon. Tietynlainen kasvaminen on ollut taas ajankohtaista. Välillä se epävarmempi minä on yrittänyt työntää päätään esiin, mutta olen kukistanut hänet. Sen ymmärtäminen, ettei minun ole pakko miellyttää muita tai tehdä asioita niin, että mietin, mitä muut ajattelevat. Koska ne ovat minun juttujani. Parisuhteessa vähän aikaa sitten esiin tullut epävarmuus on lähtenyt tiehensä. Nyt on hyvä olla. Paljon hyviä hetkiä, joihin ei ole satsattu turhaa tekemistä ja kiirettä, vaan ollaan vain oltu. Tutustuttu enemmän, puhuttu enemmän ja mikä tärkeintä, olemme olleet läsnä toisillemme.
Ja on ollut ihanaa päästä yhteiselle kynttiläillalliselle. Juuri niin ihanan romanttista kuin toivoa saattaa. Eleitä, joista huomaan, että minusta välitetään, rakastetaan, arvostetaan ja että niihin yhteisiin hetkiin panostetaan. Välillä tuntuu oudolle. En ole aiemmin tottunut siihen, että minun tarpeeni otettaisiin tällä tavalla huomioon. Kukaan ei ole aiemmin käynyt tekemässä ostoksia vain sen takia, että saisi hoitaa jalkani. Ihania eleitä. Välillä pistää vain miettimään sitä, että annanko itse tarpeeksi takaisin? Riittääkö se, että halaan, olen lähellä, keitän aamukahvit jne. Mutta tiedän, että se riittää. Kun yhdessä on vain hyvä olla.
Treenikuulumisia. Jessen kanssa treenattu nyt 4 kertaa yhdessä. Olen mielissäni siitä, että omaksi personal traineriksi valikoitui hyvällä huumorilla varustettu henkilö. Välillä, kun tuntuu etten ihan oikeasti tajua sitä, mitä pitäisi tehdä, on lohdullisen ihanaa heittää huumoria kehiin, ei nolota niin paljoa. Treeniohjelmani on monipuolinen. Tarkoitus on käydä vähintään 4 kertaa viikossa salilla ja on kiva, että tällaiselle aloittelijalle on tehty ohjelmat aina valmiiksi. Olemme käyneet myös paljon laitteita läpi, eli kun vaikka jalkapäivän jälkeen reidet huutavat hoosiannaa, on hyvä osata tehdä jotain muuta, ilman jalkoja :)
En tiedä, onko mielikuvituksella osansa asiassa, mutta kyllä mä huomaan lihaksieni jo hieman kasvaneen. Vai onkohan mun paidan hihat kutistuneet. Mene ja tiedä. Katsotaan muutaman viikon päästä.
Treenikuvia tulee myöhemmin blogiin. Kunhan saan ne tallennettua ihanalle uudelle koneelleni.
Privaattielämässä on tapahtunut paljon. Keskimmäinen saa oman asunnon helmikuun alusta alkaen. Ihana, juuri valmistuva pikkuinen yksiö Laajasalosta. Sällin elämä käy vähän turhan helpoksi, tammikuussahan hän astelee Santahaminaan armeijan harmaisiin. Iltalomilla voi siis hyvillä mielin käydä omassa kodissa vähän huilimassa.
Esikoiselle tarjoutui myös mahdollisuus muuttoon, Espoon Kivenlahteen. Tämä helpottaisi huomattavasti työmatkoihin menevää aikaa ja tietenkin matkakuluissa tulisi säästöä. Nuorimmaisen kanssa asiat yhtä mallikkaasti kuin aina tähänkin asti. Pian ollaan sitten ihan kahdestaan kotia pitämässä. Elämä kantaa.
Itselleni on tapahtunut paljon. Tietynlainen kasvaminen on ollut taas ajankohtaista. Välillä se epävarmempi minä on yrittänyt työntää päätään esiin, mutta olen kukistanut hänet. Sen ymmärtäminen, ettei minun ole pakko miellyttää muita tai tehdä asioita niin, että mietin, mitä muut ajattelevat. Koska ne ovat minun juttujani. Parisuhteessa vähän aikaa sitten esiin tullut epävarmuus on lähtenyt tiehensä. Nyt on hyvä olla. Paljon hyviä hetkiä, joihin ei ole satsattu turhaa tekemistä ja kiirettä, vaan ollaan vain oltu. Tutustuttu enemmän, puhuttu enemmän ja mikä tärkeintä, olemme olleet läsnä toisillemme.
Ja on ollut ihanaa päästä yhteiselle kynttiläillalliselle. Juuri niin ihanan romanttista kuin toivoa saattaa. Eleitä, joista huomaan, että minusta välitetään, rakastetaan, arvostetaan ja että niihin yhteisiin hetkiin panostetaan. Välillä tuntuu oudolle. En ole aiemmin tottunut siihen, että minun tarpeeni otettaisiin tällä tavalla huomioon. Kukaan ei ole aiemmin käynyt tekemässä ostoksia vain sen takia, että saisi hoitaa jalkani. Ihania eleitä. Välillä pistää vain miettimään sitä, että annanko itse tarpeeksi takaisin? Riittääkö se, että halaan, olen lähellä, keitän aamukahvit jne. Mutta tiedän, että se riittää. Kun yhdessä on vain hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti