Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Voitaisiinko käyttäytyä niinkuin aikuisten kuuluu!!?

Ajelin tänään Riihimäeltä ystävän luota kotiin, monenlaisia ajatuksia päässäni. Jokin erikoinen vyyhti ajatuksia, jonka purkamiseen tarvitsen tätä blogia, kirjoittamista ja ajatusten selkeyttämistä.
Kuluneesta viikosta jäi taas kaivelemaan koulukiusaaminen, tuo punainen vaate minulle.
Nuorimmaisenihan on ollut koulukiusattu. Lapsi, joka on hiljainen, herkkä ja jonka on vaikea solmia sosiaalisia kontakteja. Kiusaaminen on ollut fyysistä sekä henkistä. Pahaa oloa purettiin monen monituista kertaa puhumalla, käymällä asioita yhdessä läpi. Koulun kanssa? Joo, yritettiin, aika huonoin tuloksin. Mutta se siitä prosessista. Avaan tuota asiaa myöhemmin.
Se, mikä nyt jurppii on aikuisten käyttäytyminen. Mielestäni meidän tehtävä olisi näyttää sitä esimerkkiä lapsille ja nuorille, omilla teollaimme ja tekemättä jättämisillä. Mutta mitä tekee kasvatusalan ammattilainen, seiskaluokan opettaja? Hän nimittelee ja solvaa erästä luokan poikaa tämän ulkonäköönsä vedoten, kaikkien oppilaiden kuullen. Eikö se ole kiusaamista, toisen aliarvioimista ja solvaamista. Voin vain kuvitella tilanteen luokassa, kaikki kääntyvät katsomaan tätä poikaa, kuiskuttelevat ja hihittelevät. Miten raakaa! Siinä on varmasti pojan itsetunto kärsinyt kovan kolauksen. 
Perjantaina tilannetta yritettiin rauhoitella koulun puolelta, kyseinen opettaja marssi luokkaan pyytäämään anteeksi. Anteeksi, että nimittelin sinua. Miten tuollainen käytös annetaan anteeksi? Miten poika pystyy sitä unohtamaan. Hän varmasti tulee muistamaan opettajan lausumat sanat ikuisesti, hän miettii omaa fyysistä olemistaa, omaa minuuttaan ja vertaa kenties itseään muihin. Miksi juuri hän? Koska hän on erilainen. Hän on pyöreä, häntä voi loukata, häneen se ei liene koske yhtä paljon..

Toinen asia, joka kalvaa nyt erityisen pahasti mieltä on työpaikalla tapahtuva häirintä. Lähipiiriini kuuluva henkilö sai työpaikan ravintola-alalta, nuori nainen. 
Hän viihtyi hyvin työpaikallaan, sai paljon kiitosta osaamisestaan ja ahkeruudestaan. Ajatuksia heiteltiin ilmaan; voit saada korkeamman aseman tuota pikaa, tarvitsetko taloudellista apua jne. Ihmeteltiin moneen otteeseen yhdessä sitä, miten jotkut ihmiset ovat vain niin hyväntahtoisia. Ketun villat sanon. Hyväntahtoisia ihmisiä on harvassa. Ei ollut tässäkään tapauksessa. Aina tuntuu olevan taka-ajatuksia, hyvyyttä ei. 
Tämä nuori joutui tilanteeseen, jossa esimies ilmoitti olevansa hänestä kiinnostunut, hänellä on tunteita tätä nuorta kohtaan. Hän haluaa, että nuori antaa hänelle mahdollisuuden tulla elämäänsä. Esimies. 
Nuori kieltäytyy useaan otteeseen, fiksusti kertoo, ettei voi kuvitella heidän välilleen muuta kuin työtoveruutta. Esimies jatkaa jankuttamista ja vonkaamista. Nuori ahdistuu tästä, tottakai. Hänen oli tarkoitus työskennellä ja tienata elantonsa, ei rakentaa suhdetta esimieheensä. 

En yhtään ihmettele nuorten henkistä pahoinvointia. Me aikuiset emme näköjään osaa kunnioittaa lapsia ja nuoria, yritämme ajaa heidät liian pieninä omaan karuun maailmaamme. Opit, joita näin toimien nuorille annetaan, eivät varmasti ole hyviä oppeja. Eikö olisi tärkeämpää näyttää esimerkillä, miten arvostan sinua teoillani, miten tuen sinua sanoillani, minä haluan sinulle pelkkää hyvää. Tervehenkinen työyhteisö varmasti motivoi nuoria, yhteisö jossa toimitaan hyvien tapojen mukaan, ollaan tasapuolisia kaikille eikä syrjitä. Eikö olisi mukava näyttää nuorille, että me aikuiset osaamme olla reiluja ja tervehenkisesti kannustaisimme heitä työn tekemiseen. Ei viitsittäisi aiheuttaa turhaa ahdistusta ja huolta nuorille. Minä en ainakaa haluaisi, että oma lapseni ottaisi mallia näiden edellämainittujen aikuisten käyttäytymisestä. Olisiko sinun lapsesi isona tuo mainittu esimies tai opettaja? 
Oikeasti, eikö me voitaisi olla niitä aikuisia! Niitä fiksuja aikuisia? Olisitko sinä?



Ei kommentteja: