07.01.2015 Abdominoplastia
Hengissä! Kaikesta pelosta ja paniikista huolimatta olin sovitusti Jorvin sairaalan Leiko-osastolla keskiviikko-aamuna. Plastiikkakirurgi Mikko kävi piirtelemässä tussilla kartat vatsaani ja otti muutaman kuvan vielä muistoksi. Ei varmaankaan hänen henkilökohtaiseen muistojen laariin nuo kuvat päätyneet vaan ihan vertailukuviksi leikkauksen jälkeiseen toimintaan.
Leikkausvaatetus päälle ja ihanan lämpöpeiton alle odottamaan leikkuriin noutajia. Plastiikkakirurgit suosivat lämpimiä potilaita, ehkä jopa kuumana käyviä, joten en yhtään laittanut hanttiin tuota filtin alla odottelua.
Annetusta esilääkkeestä johtuen sain fillaripenkkikyydin leikkaussaliin. Mukava anestesialääkäri teki tarvittavat kyselyt vielä kertaalleen ja hoitajat painelivat erilaisia lätkiä otsaan, rintaan ja mihin kaikkialle nyt sitten laittoivatkaan. Sitten ei muuta kuin hyvää yötä.
Toimenpiteessä meni kaikkiaan reilut kolme tuntia. Tarkkaa aikaa ei vielä ole, kaikki tulee sitten potilaskertomuksessa, mutta eipä tuolla oikeastaan ole niin väliäkään. Meni minkä meni. Reilun kilon verran ylimääräistä nahkaa ja laardia pois.
Itselläni ei ole ikinä ollut nukutusten jälkeen ongelmia, pahoinvointia tms. Ainoastaan suunnaton nälkä, vaikka sehän minulla aina on. Heräämössä jouduin kuitenkin varmuuden vuoksi tunnin verran odottelemaan osastolle pääsyä, pissattikin jo kovasti tässä vaiheessa.
Leikkauksen jälkeen siirryin osastolle K3. Osasto oli täynnä, potilaita oli sijoitettu jopa käytäville, koska toisen osaston sulkemisesta johtuen huonepaikat olivat kaikki täynnä. Jostain syystä itselläni oli onnea matkassa, päääsin suoraan huoneeseen 4, jossa majoituin vain minä. Ei tarvinnut kuunnella kenenkään toisen kuorsausta, omassakin on välillä tarpeeksi tekemistä.
Vessaan pääsin samantien, omin jaloin. Olotila oli jonkun verran hutera, mutta ei sellaista fiilistä, että taju olisi lähtenyt. Itseasiassa jaloittelu tuntui tosi hyvälle. Kivut olivat siedettävät, toki leikkauksen jälkeen olivat antaneet kunnon dropit suonen kautta.
Kaksi dreeniä oli asetettu leikkauksen jälkeen, jotka vieläkin roikkuvat mukana. Näiden tarkoitus on siis se, että ylimääräiset kudosneseteet ja veret valuvat niihin eivätkä jää vatsaan kummittelemaan. Elättelen vähän toiveita, että huomenna ne saisin terkkarilla pois, nesteitä tulee niin vähän enää.
Perjantaina hyväkuntoisena kotiin ja omaan petiin. Ah onnea.
Hämmästelen sitä, miten nopeasti toipuminen lähti käyntiin. Pystyn kävelemään suorassa, kipuja ei juurikaan ole ja ruoka maistuu. Kaikki siis hyvin. Toki kaikki käy vielä hitaalla, koska haavaa tulee kuitenkin varoa ja toipuminen vain vaatii vähän lepoa.
Torstaina on uuden navan tikkien poisto. Vanha napahan oli läskien ja ihon alla tosi kurjassa olotilassa, raukka ei saanut yhtään ilmaa vaan hautoi poimujen alla. Alavatsalla olevassa leikkaushaavassa on itsestään sulavat tikkaukset, joten sen suhteen ei tarvitse tehdä mitään. Kuin tietenkin toivoa, että haava paranee nätisti.
Vatsa on vielä ihan turvoksissa ja saattaa olla vielä viikkoja. Mutta turvotuksesta huolimatta, se on niin paljon parempi kuin entinen röllykkä. Mikä ihana fiilis tietää se, että liikkuminen ei tule jatkossa olemaan niin kivuliasta, eikä löysän nahkan alla oleva iho tulehdu ja haudo enää. Ne saattavat jostain kuulostaa ihan mitättömiltä asioilta, mutta päivittäin niiden kanssa eläneenä tiedän, että minulle ne ovat isoja juttuja. Reilun 30 kilon tiputtaminen ei ole mikään pikkujuttu, tein sen terveyteni takia ja tämä leikkauskin tehtiin terveydellisistä syistä, kunnallisesti. Eli missään nimessä tässä ei ollut kyse vatsamakkaroiden poistoleikkauksesta ulkonäöllisistä syistä, vaikka niin joku jo erehtyi kommentoimaan.
4 viikkoa elämistä korstetin kanssa on pieni paha siihen nähden, että elämä ja oleminen helpottuu. Enää ei tarvitse sulloa ylimääräistä nahkaa farkkujen vyötärön sisään tai käyttää niitä ihania erotiikantappajapöksyjä, jotka muotoilevat vartaloa.
Tämä kroppa on pian naisen kroppa, tyytyväisen naisen kroppa. Vielä muutama viikko ja sitten. Tai noh, jos tarkkoja ollaan, lopullinen tuloshan on valmis vasta noin puolen vuoden kuluttua. Onneksi minua on siunattu kärsivällisyydellä :)
Pahoittelen sitä, jos joku voi huonosti kuvien katsomisen takia. Löysää nahkaa oli, sehän tässä oli tiedossa. Näky ei ole kaunis eikä myöskään käytännöllinen vaan iljettävä ja kivulias. Nyt kaikki alkaa olemaan kohdillaan, pituus 178 cm ja paino 71 kg. Ja kohta jopa muodot kohdillaan. Tervetuloa kesä!!
Napa paljastetaan ensi viikolla tikkien poiston jälkeen, malta odottaa. Samalla näet uuden ihanan vatsani. Mä oon niiin ylpee!!!
Hengissä! Kaikesta pelosta ja paniikista huolimatta olin sovitusti Jorvin sairaalan Leiko-osastolla keskiviikko-aamuna. Plastiikkakirurgi Mikko kävi piirtelemässä tussilla kartat vatsaani ja otti muutaman kuvan vielä muistoksi. Ei varmaankaan hänen henkilökohtaiseen muistojen laariin nuo kuvat päätyneet vaan ihan vertailukuviksi leikkauksen jälkeiseen toimintaan.
Leikkausvaatetus päälle ja ihanan lämpöpeiton alle odottamaan leikkuriin noutajia. Plastiikkakirurgit suosivat lämpimiä potilaita, ehkä jopa kuumana käyviä, joten en yhtään laittanut hanttiin tuota filtin alla odottelua.
Annetusta esilääkkeestä johtuen sain fillaripenkkikyydin leikkaussaliin. Mukava anestesialääkäri teki tarvittavat kyselyt vielä kertaalleen ja hoitajat painelivat erilaisia lätkiä otsaan, rintaan ja mihin kaikkialle nyt sitten laittoivatkaan. Sitten ei muuta kuin hyvää yötä.
Toimenpiteessä meni kaikkiaan reilut kolme tuntia. Tarkkaa aikaa ei vielä ole, kaikki tulee sitten potilaskertomuksessa, mutta eipä tuolla oikeastaan ole niin väliäkään. Meni minkä meni. Reilun kilon verran ylimääräistä nahkaa ja laardia pois.
Itselläni ei ole ikinä ollut nukutusten jälkeen ongelmia, pahoinvointia tms. Ainoastaan suunnaton nälkä, vaikka sehän minulla aina on. Heräämössä jouduin kuitenkin varmuuden vuoksi tunnin verran odottelemaan osastolle pääsyä, pissattikin jo kovasti tässä vaiheessa.
Leikkauksen jälkeen siirryin osastolle K3. Osasto oli täynnä, potilaita oli sijoitettu jopa käytäville, koska toisen osaston sulkemisesta johtuen huonepaikat olivat kaikki täynnä. Jostain syystä itselläni oli onnea matkassa, päääsin suoraan huoneeseen 4, jossa majoituin vain minä. Ei tarvinnut kuunnella kenenkään toisen kuorsausta, omassakin on välillä tarpeeksi tekemistä.
Vessaan pääsin samantien, omin jaloin. Olotila oli jonkun verran hutera, mutta ei sellaista fiilistä, että taju olisi lähtenyt. Itseasiassa jaloittelu tuntui tosi hyvälle. Kivut olivat siedettävät, toki leikkauksen jälkeen olivat antaneet kunnon dropit suonen kautta.
Kaksi dreeniä oli asetettu leikkauksen jälkeen, jotka vieläkin roikkuvat mukana. Näiden tarkoitus on siis se, että ylimääräiset kudosneseteet ja veret valuvat niihin eivätkä jää vatsaan kummittelemaan. Elättelen vähän toiveita, että huomenna ne saisin terkkarilla pois, nesteitä tulee niin vähän enää.
Perjantaina hyväkuntoisena kotiin ja omaan petiin. Ah onnea.
Hämmästelen sitä, miten nopeasti toipuminen lähti käyntiin. Pystyn kävelemään suorassa, kipuja ei juurikaan ole ja ruoka maistuu. Kaikki siis hyvin. Toki kaikki käy vielä hitaalla, koska haavaa tulee kuitenkin varoa ja toipuminen vain vaatii vähän lepoa.
Torstaina on uuden navan tikkien poisto. Vanha napahan oli läskien ja ihon alla tosi kurjassa olotilassa, raukka ei saanut yhtään ilmaa vaan hautoi poimujen alla. Alavatsalla olevassa leikkaushaavassa on itsestään sulavat tikkaukset, joten sen suhteen ei tarvitse tehdä mitään. Kuin tietenkin toivoa, että haava paranee nätisti.
Vatsa on vielä ihan turvoksissa ja saattaa olla vielä viikkoja. Mutta turvotuksesta huolimatta, se on niin paljon parempi kuin entinen röllykkä. Mikä ihana fiilis tietää se, että liikkuminen ei tule jatkossa olemaan niin kivuliasta, eikä löysän nahkan alla oleva iho tulehdu ja haudo enää. Ne saattavat jostain kuulostaa ihan mitättömiltä asioilta, mutta päivittäin niiden kanssa eläneenä tiedän, että minulle ne ovat isoja juttuja. Reilun 30 kilon tiputtaminen ei ole mikään pikkujuttu, tein sen terveyteni takia ja tämä leikkauskin tehtiin terveydellisistä syistä, kunnallisesti. Eli missään nimessä tässä ei ollut kyse vatsamakkaroiden poistoleikkauksesta ulkonäöllisistä syistä, vaikka niin joku jo erehtyi kommentoimaan.
4 viikkoa elämistä korstetin kanssa on pieni paha siihen nähden, että elämä ja oleminen helpottuu. Enää ei tarvitse sulloa ylimääräistä nahkaa farkkujen vyötärön sisään tai käyttää niitä ihania erotiikantappajapöksyjä, jotka muotoilevat vartaloa.
Tämä kroppa on pian naisen kroppa, tyytyväisen naisen kroppa. Vielä muutama viikko ja sitten. Tai noh, jos tarkkoja ollaan, lopullinen tuloshan on valmis vasta noin puolen vuoden kuluttua. Onneksi minua on siunattu kärsivällisyydellä :)
Pahoittelen sitä, jos joku voi huonosti kuvien katsomisen takia. Löysää nahkaa oli, sehän tässä oli tiedossa. Näky ei ole kaunis eikä myöskään käytännöllinen vaan iljettävä ja kivulias. Nyt kaikki alkaa olemaan kohdillaan, pituus 178 cm ja paino 71 kg. Ja kohta jopa muodot kohdillaan. Tervetuloa kesä!!
Napa paljastetaan ensi viikolla tikkien poiston jälkeen, malta odottaa. Samalla näet uuden ihanan vatsani. Mä oon niiin ylpee!!!
6 kommenttia:
Tsemppiä aivan äärettömän paljon! Ja pikaisia paranemisia!!!
Vau! Onnea kovasti! Ja pikaista paranemista!
Onko sulla kuvia ennen leikkausta, jossa maha ei ole "käsissä". Haluaisin saada vähän vertailupohjaa tämän omn kengurupussini kanssa. Takana kolme raskautta ja ylipainoa on jääny taakse tähän mennessä 60kg. Tosin toisin päin, ensin laihduin paljon, sitte raskaudet ja nyt laihdutan viimesiä kiloja.
Hei vaan Piiju! Voin tänään työpäivän jälkeen ladata sinulle kuvaa "ihanuudesta". Ja onnea sinulle omasta pudotuksestasi, älyttömän upea suoritys!!
Voih just kävin saman läpi! Ihan samannäk kuvia!! Paitsi.... mun napa on kuoliossa ja nyt varmaan tulehtunut😭... miten sun navan kävi??
Mun navalle kävi hyvin, siitä tuli nätti, eikä sen kanssa ollut ongelmia. Mitä sun navalle nyt sitten tehdään? Kuulostaa hurjalle! TSemppiä.
Katri
Lähetä kommentti