Gadgetissa oli virhe

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kevättä ja elämän nälkää

Nyt viimeistään on tunne, että olen hereillä. Tämän päiväinen auringonpaiste sai kyllä mielen taas niin virkeäksi ja lisäsi taas kesän odottelua entisestään. Vaikka odottelin viime kesää hullun raivolla, tätä tulevaa kesää odotan nyt vielä enemmän. Mutta ennen sen tuloa, nautitaan tästä keväästä.

Kotona ovat asiat hyvin. Olemme totutelleet nuorimmaisen kanssa asumista ja olemista kahdestaan ja hyvin meillä on mennyt. Kotityöt eivät ole aiheuttaneet sen suurempaa keskutelua, vaikka nyt on yksi vähemmän niitä meidän kanssamme jakamassa. Ja välillä tuntuu jännältä, niinkuin tänäänkin se, että on lauantai-ilta ja sohvalla napottaa vain kaksi ihmistä. Ja välillä on hiljaista. Mutta mukavaa on se, että poismuuttaneet tulevat taas huomenna käymään. Mulla oli kyllä vähän omaa lehmää tässä ojassa, huomenna nimittäin vaihtuu taas huonejärjestys, joten apukädet ovat tervetulleita. Ja toisaalta, kyllä pilttienkin varmaan tekee mieli välillä tulla taas äidin lihapatojen äärelle.

Jotenkin musta tuntuu että tänään onnellisempi kuin aikoihin. Tai ehkä se johtuu siitä, että tänään on ollut oikeasti aikaa nauttia. Ei ole työkiireitä, ruokakin oli valmiina eikä tarvinnut hösöttää sen kummennin mihinkään. Paitsi tietenkin salille.  Pari viikkoa meni vähän himmaillen yläselässä olleen tulehduksen takia, enkä vieläkään uskalla ihan samaa ohjelmaa vetää kuin aiemmin, mutta kuitenkin se liike on paras lääke. Tulehdusta hoidetaan kortisonilla ja nyt odotellaan kutsua reumatologin luokse. Mutta kun mietin sitä, että jos vaikkapa reumadiagnoosi tulisi, se ei tapa. Se varmaan jossain vaiheessa rajoittaa joitain asioita, mutta uskon, että pystyn itse vaikuttamaan paljonkin siihen, miten sairaus etenisi. Nyt on siis entistä tärkeämpää pitää itsestäni huolta. Ja sitähän minä teen, joka päivä. Ja totuttelu keski-iän tuomiin muutoksiin on jo aloitettu. Moniteholasit saapuivat muutama viikko sitten ja kyllähän maailma näytti taas niin paljon kirkkaammalta. Totutteluahan lasien käyttö vaati, mutta ei siinä montaa päivää mennyt. Yhtenä päivänä jopa unohdin ne vahingossa kotiin ja koko päivän oli hieman alaston olo. Ne kuuluvat nyt mulle.



Elämän nälkä. Se on tänään soinut korvamatona lähes koko päivän. Tuntuu välillä, että on niin kiire elää. Vaikkei oikeasti kiire ole mihinkään. Kiire on vain mielentila. Nyt on eri tavalla aikaa ja taitoa nauttia asioista, hämmästellä ja kokea. Jotenkin niin erilaista taas tänä keväänä. Mä oikein odotan taas niitä päiviä, että voi tempaista mekon päälle, korkkarit jalkaan ja punata huulet. Nauttia aikuisen naisen elämästä ja auringosta. Sitä mä odotan. Ai että. Ja sitä tietenkin, että ihmiset hymyilevät, ihmiset kapuavat pois talvipesistään ja kaikki näyttää niin paljon valoisammalle. Kaikki näyttää melkein rakkaudelle. Ja rakkautta on sekin, että aamulla pääsee vielä hiihtämään. Tänään koiran kanssa lenkkeillessä huomasin latujen olevan vielä pulollaan hiihtäjiä, joten huomenna sinne sekaan vain. Tuu säkin!!





Launtai-iltaa siis sinulle. Ja meille.






Ei kommentteja: