torstai 25. joulukuuta 2014

13 yötä.

Ihanaa joulun jälkeistä elämää. Meillä joulu loppuu tänään, ei tätä syömistä ja olla möllöttämistä jaksa yhtään enempää. Itseasiassa sentterin joulu päättyi jo iltapäivällä, oli tieten tahtoen ottanut duunivuoron tälle illalle. Fiksua sinänsä.
Itse tsekkasin jo jumppa-aikataulut tein tarvittavat varaukset reilulle viikolle eteenpäin. On hyvä päästä taas siihen normaalin arkirytmiin kiinni. Ja maanantaina alkaakin muutamat reippaat työpäivät. Täytyy harjoittelijalle opettaa muutamassa päivässä mahdollisimman paljon asioita, saa sitten tehdä omatoimisesti juttuja kun minä.....kun minä mitä? Minä makaan 7.1 alkaen ensin vähän aikaa Jorvissa ja sitten kotosalla. Sain elämäni joululahjan, ajan abdominoplastiaan, näin nopeasti vielä.
Kävin silloin loka-marraskuun vaihteessa arviossa plastiikkakirurgin luona ja sain lähetteen, kiireellisyysluokka 3:ssa eli puolen vuoden sisällä. No, se että minun ei tarvinnut puolta vuotta odottaa, vaan pari kuukautta riitti, sopii minulle erinomaisesti. Parempi hoitaa asiat samantien.

Itselläni on siinä suhteessa ihanteellinen tilanne, ettei minun tarvitse pitää sitä 6 viikkoa sairauslomaa vaan pystyn hyvinkin kotoa käsin hoitamaan työtehtäviäni. Eikä minun luonteenlaadullani edes voisi ajatella monen viikon tekemättömyyttä, ei niin millään. Toki varmasti ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen ovat hankalat, mutta uskon kaiken sen olevan sen arvoista.

Ja kyllä minua vähän pelottaa ja jännittää. Olen googlettanut varmaan kaiken mahdollisen tiedon kyseisestä toimenpiteestä ja lukenut keskustelupalstat läpi. Ja olen siltikin vielä menossa leikkaukseen. Totuushan on se, että tästä vatsasta ei ainakaan rumempaa onnistuta leikkauksella tekemään. Muutama ystävä/sukulainen on yrittänyt puhua minua ympäri ja pyytänyt unohtamaan koko ajatuksen riskien takia. Jokaiseen asiaan liittyy riski, jopa kotona olemiseen. Kaikkea voi sattua ja tapahtua. Meinasin yksi päivä kompastua tietsikkalaukun hihnaan portaissa, ai että, olisi tullut varmaan rumaa jälkeä jos olisin kaatunut. Missään ei ole turvallista. Ja se, että olen tietoinen leikkaukseen liittyvistä riskeistä ja olen silti sinne menossa kertoo ehkä siitä, että näissä leikkauksissa riskit ovat aika minimaaliset. Meinaan siis jäädä henkiin tästäkin.

Mutta ihan mieletöntä ajatella, että kaikki se työ, jonka olen tehnyt, se palkitaan nyt veitsellä. Voin ensi kesänä käyttää rannalla biksuja, voin käyttää tyköistuvia vaatteita, ostaa ne lantiomalliset farkut ja itseasiassa voin tehdä ihan sitä, mitä mieleen juolahtaa. Koska mun reppu ei ole esteenä. Ja ehkä mä saan ne lihakset sitten vatsastakin näkyviin, vaikkei se nyt kuitenkaan se pointti ole.
Mutta vaivat ja asiat, jotka eivät parane jumppaamalla eivätkä ihoa rasvaamalla, asiat, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämiseen ja olemiseen poistetaan. Siinä on ihan turha mussuttaa muuta.
En halua kuulla enää yhtään tarinaa siitä, miten on hienoa, että olen laihtunut ja minun tulisi olla tyytyväinen tähän, eikä haluta kaikkea. Mutta kun haluan!Ei ole väärin haluta asiaa, joka helpottaa omaa elämää. Ei ole väärin haluta itselleen tervettä kroppaa, sellaista helppohoitoista. Ei ole tällä iholla kesäisin helppo hoitaa ihopoimujen hautomia psoriasisläikkiä. Ei ole helppoa nauttia juoksemisesta, repun aihettaman fyysisen kivun takia jne. Ne ovat edelleen niitä omia valintoja, jotka minä teen itselleni. Ja olen valinnut tämän ja odotan sitä. Lasken jopa öitä siihen. Ai että mä tykkään.

Olen luvannut päivittää blogia leikkaukseen menosta alkaen. Kuvia myös tulossa repusta ennen silppuria ja silppurin jälkeen jne. Koska joku muu voi haluta sitä samaa tietoa, jota olen itse nyt hulluna etsinyt.

Hei, ihanaa joulun jatkoa sinulle. Jatketaan vielä ihan vähän suklaan syömistä ja huomenna ollaan taas ruodussa. Aamusta salille. Nähdään!!


 

Ei kommentteja: