Alkaa pikkuhiljaa olemaan syksyn tuntua, hämärtää ja enää ei käydä iltalenkillä pelkkä toppi päällä. Aika moni ystävistä on juhlinut viikonloppuna Ventesialaisia, kesän loppumista. Tuntuu jotenkin haikealle katsoa ulos, hämärtää jo niin kovin aikaisin ja pian on aika kaivella taas niitä syksyisiä turjakkeita kaapin perukoilta ja ei mene kuin hetki ja on jo talvivaatteiden vuoro.
Mulla on jotenkin haikea olo. Tämä kesä oli hyvä kesä. Tämä kesä antoi todella paljon. Paljon onnellisia asioita, uusia kokemuksia, uusia ystäviä, paikkoja, hyviä hetkiä vanhojen ystävien kanssa, ajatuksia ja onnistumisia. Ja tämä oli erilainen kesä monella tavalla. Mielessä on monia lämpimiä muistoja, hyviä fiiliksiä ja silti vielä ihan mielettömät odotuksen ensi kesän tuleville muistoille. Tulevat muistot vielä niistä toteutumattomista asioista, mutta kuitenkin asioista, joiden uskovan olevan ensi kesän jälkeen toteutuneita muistoja. Ajatus siitä, että ihania asioita tulee jatkossakin tapahtumaan kesä toisensa jälkeen saa hymyilyttämään.
Tänä kesänä kierrettiin useilla festareilla ja joka kerta oli kivaa. Tänä kesänä lennettiin, ajettiin huippunopeilla autoilla, mökkeiltiin, käytiin nauttimassa kuohuvaa, laulettiin, istuttiin laiturin nokassa hiljaa. Oltiin vain. Vaikka ensin pelkäsin, etten osaa irroittaa töistäni edes loman ajaksi, onnistuin kuintekin niin tekemään. Akut tuli ladattua kunnolla.
Kesä mietitytti myös sen puolesta, että Mikalla oli koko kesä buukattu kiinni. Ajatukset siitä, ettei juurikaan ehditä näkemään eikä tutustumaan hiersivät tietenkin pientä pääkoppaa, mutta me ehdimme. Yllättävän kivuttomasti tämä meni. Vaikka ikävä välilllä kalvaa, mietin, ettei ehkä ole kauniimpaa ja väkevämpää tunnetta kuin ikävä. Vaikka se ikävä pelottaa, siksi, että jotenkin on ikävissään haavoittuvimmillaan. Mutta kuitenkin, sitä antautuu toiselle rohekasti, se on kiva.
Annetaan syksyn tulla kuitenkin. Hyvä syy taas sytytellä kynttilöitä, istua rauhassa kotona villasukat jalassa ja jatkaa elämästä nauttimisesta. Tämä ei ole yhtään pöllömpää olemista.
Mulla on jotenkin haikea olo. Tämä kesä oli hyvä kesä. Tämä kesä antoi todella paljon. Paljon onnellisia asioita, uusia kokemuksia, uusia ystäviä, paikkoja, hyviä hetkiä vanhojen ystävien kanssa, ajatuksia ja onnistumisia. Ja tämä oli erilainen kesä monella tavalla. Mielessä on monia lämpimiä muistoja, hyviä fiiliksiä ja silti vielä ihan mielettömät odotuksen ensi kesän tuleville muistoille. Tulevat muistot vielä niistä toteutumattomista asioista, mutta kuitenkin asioista, joiden uskovan olevan ensi kesän jälkeen toteutuneita muistoja. Ajatus siitä, että ihania asioita tulee jatkossakin tapahtumaan kesä toisensa jälkeen saa hymyilyttämään.
Tänä kesänä kierrettiin useilla festareilla ja joka kerta oli kivaa. Tänä kesänä lennettiin, ajettiin huippunopeilla autoilla, mökkeiltiin, käytiin nauttimassa kuohuvaa, laulettiin, istuttiin laiturin nokassa hiljaa. Oltiin vain. Vaikka ensin pelkäsin, etten osaa irroittaa töistäni edes loman ajaksi, onnistuin kuintekin niin tekemään. Akut tuli ladattua kunnolla.
Kesä mietitytti myös sen puolesta, että Mikalla oli koko kesä buukattu kiinni. Ajatukset siitä, ettei juurikaan ehditä näkemään eikä tutustumaan hiersivät tietenkin pientä pääkoppaa, mutta me ehdimme. Yllättävän kivuttomasti tämä meni. Vaikka ikävä välilllä kalvaa, mietin, ettei ehkä ole kauniimpaa ja väkevämpää tunnetta kuin ikävä. Vaikka se ikävä pelottaa, siksi, että jotenkin on ikävissään haavoittuvimmillaan. Mutta kuitenkin, sitä antautuu toiselle rohekasti, se on kiva.
Annetaan syksyn tulla kuitenkin. Hyvä syy taas sytytellä kynttilöitä, istua rauhassa kotona villasukat jalassa ja jatkaa elämästä nauttimisesta. Tämä ei ole yhtään pöllömpää olemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti